Näytetään tekstit, joissa on tunniste täytekakut. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. marraskuuta 2017
Ihan vaan suklaatäytekakku
Olen edelleen leiponut tänä syksynä järkyttävän vähän. Herkkujen syömisestä en kylläkään ole tinkinyt, joten voin sanoa testanneeni lähikaupan uutuuskeksit läpi.
Isänpäiväksi meille oli kuitenkin tulossa lastenlasten lisäksi miehen vanhemmat ja japanilainen opiskelijaystävämme, joten tuntui nololle (Miksi ihmeessä?) tarjota kaupan tuotteita. Kakkua suunnitellessani huomasin, että leipomattomuus alkaa näkyä taitojen ruostumisena. En ollutkaan enää niin itsevarma hommaan ryhtyessäni, enkä sitten lopulta keksinytkään mitään uutta ja ihmeellistä kakkua, vaan "ihan vaan suklaatäytekakun".
Ilokseni huomasin, että sen verran hyvin "ihan vaan suklaakakku" teki kauppansa, etten ehtinyt ottaa valokuvaa kakun sisältä. Suklaa on varma valinta!
Suklaatäytekakku
pohja: Kinuskikissan mehevä suklaakakkupohja
kostutus sokeroitua maitokaakaota
täyte1: noin 4 dl soseutettuja pakastevadelmia
täyte 2: maitosuklaakreemi
200g maitosuklaata
1prk (250g) mascarponea
50g voita
2rkl tomusokeria
Vaahdota mascarpone, pehmeä voi ja tomusokeri keskenään. Sulata paloiteltu suklaa mikrossa ja lisää vaahtoon.
Levitä kostutetulle kakkupohjalle ensin vadelmasosetta ja sitten kerros maitosuklaakreemiä. Kokoa kakku reippaaseen tahtiin, sillä suklaakreemi jämähtää nopeasti. Tarvittaessa kreemiä voi lämmittää mikrossa muutaman sekunnin, jotta se levittyy paremmin.
kakun reunat vaahdotettua vispikermaa
suklaakuorrute:
150g tummaa suklaata
1 dl kuohukermaa
1 rkl voita
Lämmitä kerma kattilassa, mutta älä anna sen kiehua. Lisää tumma suklaa pieninä paloina ja sekoita tasaiseksi seokseksi. Lisää voinokare antamaan kiiltoa. Jäähdytä kuorrutetta hetki kattilassa ennen kuin kaadat sen kakun päälle.
Koristele erilaisilla suklaakarkeilla.
maanantai 15. toukokuuta 2017
Keväinen mango-omenatäytekakku
Olipa meillä viikonloppuna hauskaa Tiitun ja Nupun kanssa, kun yhdessä teimme sokerimassasta koristeita äitienpäiväkakkuun. Täysin valkoisella kuorrutettu mango-omenakakku on tyylikäs pohja kaikille koristeille ja se on hyvä vaihtoehto vaikka kevään ylioppilasjuhliin. Meillä tätä kakkua on nimittäin tehty edellisen kerran tyttöjen äidin saadessa lakin eli 12 vuotta sitten!
Nonnalle oli jäänyt Nupun syntymäpäiväkakusta ylimääräistä sokerimassaa, jonka nyt yhdessä muotoilimme koristeiksi. Nuppu tykkäsi tehdä kukkia ja aakkosia, Tiitu kukkia ja perhosia.
Kakun täytteenä oli omenahilloa ja lastenruokahyllystä löytyvää mangososetta.
Mango-omenakakku
pohjana neljän kananmunan sokerikakkupohja
kostutus appelsiinimehulla
täyte:
3dl kuohukermaa + ripaus vaniljakreemijauhetta
reilu 1 dl rahkaa
1 tl vaniljasokeria
1/4 dl sokeria
250g mangososetta
omenahilloa
Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää ripaus vaniljakreemijauhetta vatkaamisen aikana. Lisää rahka, sokerit ja mangosose kermavaahtoon. Sekoita tasaiseksi.
Levitä appelsiinimehulla kostutetulle kakkupohjalle ensin omenahillo ja sen päälle mangotäytettä. Tee toinen kerros samoin. Muista kostuttaa myös päällimmäinen kakkupohja.
kuorrute:
2 dl kuohukermaa + ripaus vaniljakreemijauhetta
1 dl rahkaa
1 tl vaniljasokeria
1/4 dl sokeria
kookoshiutaleita
Vatkaa kerma ja vaniljakreemijauhe, lisää rahka ja sokerit. Levitä kuorrute kakun päälle ja reunoille. Ripottele lopuksi kookoshiutaleita päälle.

perjantai 21. huhtikuuta 2017
Prinsessakissakakku 4-vuotiaalle
Nuppu tykkää kaikesta pehmeästä, kissoista, prinsessoista ja mansikoista. Nupun yksi lempiväreistä on vaaleanpunainen. Nonna puolestaan tykkää Nupusta ja sisällyttää kaikki nämä asiat Nupun 4-vuotissynttärikakkuun.
Vaaleanpunaisen kissakakun sisällä on mansikkaa ja koristeena timantteja, helmiä ja hieman reissussa rähjääntynyt kruunu.
Onnea Nuppu!
Prinsessakissakakku
pohja:
4 munan sokerikakkupohja
kostutus pakastemansikoiden mehulla
täyte:
kaupan mansikkahilloa
rahkaa
floravispiä + vaniljasokeria
pakastemansikoita soseena
kuorrutus ja koristeet:
kissan korvat, kasvot ja kruunu sokerimassaa
pinkillä pastavärillä värjättyä floravispiä
sokerihelmiä
syötäviä timantteja
maanantai 23. tammikuuta 2017
Lakritsi-vadelmatäytekakku 6-vuotiaalle
Kuten aiemmin kirjoitin, alkuvuoden juhlituimmat synttärit ovat Tiitulla. Nyt juhlittiin jo 6-vuotissynttäreitä, päivänsankari ihaili lahjaksi saamiaan legoja ja aikuiset päivittelivät ajan kulua. Tiitun isäkin totesi järkyttyneensä lievästi, kun päiväkodista kehotettiin täyttämään esiKOULUhakemus.
Hyvä kakkumaku tällä kuusivuotiaalla ainakin on, sillä toiveena oli lakritsi-vadelmatäytekakku. Kakun täytettä kokeilin aiemmin kääretortun yhteydessä ja silloin tuntui, että mausta jäi jotain puuttumaan. Nyt lisäsin kakun sisälle (vadelma- ja lakritsitäytteiden päälle) vielä pieniä lakupaloja ja kuorrutin kakun lakritsikuorrutteella. Koristeeksi vielä kasa erilaisia lakritsikarkkeja, niin saatiin vähän väriäkin mukaan.
Onnea Tiitu-rakas 6 vuotta!
Lakritsi-vadelmatäytekakku
6 munan suklaakakkupohja
kostutus vadelmavichyllä
reunoihin noin 1 dl vispikermaa vatkattuna
koristeluun erilaisia lakritsikarkkeja
täyte 1: vadelmatäyte
täyte 2: lakritsitäyte + 150 g pehmeitä lakupaloja
Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kokoa kakku suoraan tarjoiluvadille. Kostuta pohja vadelmavichyllä, levitä pohjan päälle puolet vadelmatäytteestä ja sen päälle puolet lakritsitäytteestä. Leikkaa lakupalat pienemmiksi ja ripottele puolet lakritsitäytteen päälle. Aseta toinen pohja päälle, kostuta ja täytä samoin kuin edellä. Aseta kolmas pohja ja kostuta myös se. Anna kakun tasaantua jääkaapissa mielellään yön yli.
lakritsikuorrute:
2 dl kuohu- tai vispikermaa
150 g Kick-karkkeja
Laita kerma ja Kick-karkit paksupohjaiseen kattilaan. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen, kunnes karkit ovat sulaneet kokonaan. Keitä vielä hiljaisella lämmöllä, kunnes seos sakenee eli noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä kattilassa hetki, välillä sekoittaen. Jos kuorrutteen kaataa kakun päälle liian kuumana, se valuu liikaa.
Sivele kakun reunat kevyesti kermavaahdolla, vadelmatäyte saa kuultaa läpi. Kaada jo hieman jähmeä lakritsikuorrute kakun päälle ja anna sen valua myös reunojen yli.
Koristele lakukarkeilla.
sunnuntai 17. huhtikuuta 2016
Prinsessaponikakku
Nupun 3-vuotissynttäreitä juhlittiin tänään. Olin henkisesti varautunut tekemään prinsessakakun tai ehkä jopa Frozen-kakun, mutta Nuppu yllättikin nonnan ja tilasi prinsessaponikakun! Ponit ja prinsessat ovat yhtä ihania, joten miksipä niitä ei yhdistäisi samaan kakkuun.
Ideaa lähdin hakemaan My little pony-tyyppisistä kakuista, joita netistä löytyy valtavasti. Väreillä on tietenkin iso merkitys, prinsessaponi on ehdottomasti pinkki ja koristeet kimaltelevia. Toiveena ollut kruunu ei istunut kunnolla prinsessaponin päähän, joten korvasin sen helmitiaralla. Kruunun asettelin kakkuun toisaalle.
Kakun täytteenä on suklaata ja Nupun toivomaa vadelmaa.
Prinsessaponikakku
pohjana kuuden munan sokerikakkupohja
kostutus vaniljamaidolla
suklaatäyte:
2 dl vispikermaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
130 g maitosuklaata
Vatkaa kerma vaahdoksi, sekoita tuorejuusto mukaan. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa, lisää se kermaseokseen ja sekoita tasaiseksi.
vadelmatäyte:
3 dl vispikermaa
300 g vadelmia
noin ½ dl sokeria
noin 4 rkl vaniljakreemijauhetta
Vatkaa kerma yhdessä sokerin kanssa vaahdoksi. Lisää sauvasekoittimella soseutetut vadelmat. Lisää vaniljakreemijauhetta sen verran, että täyte napakoituu. Sekoita tasaiseksi.
Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta pohjat vaniljamaidolla. Levitä ensimmäiseen väliin suklaatäytettä ja toiseen väliin vadelmatäytettä. Vadelmatäyteannos on melko iso, siitä riittää myös suklaaväliin, jos haluat paksummat täytekerrokset.
reunat + koristelu:
kakun päällys on vaahtokarkin makuista sokerimassaa
reunat on pursotettu pinkillä elintarvikevärilllä värjätyllä kermalla
koristeet sokerimassaa
timantteja
helmiä
kristallijauhetta

maanantai 11. tammikuuta 2016
Prinsessatäytekakku 5-vuotiaalle
Tammikuussa viisi vuotta täyttävä Tiitu on parhaassa (tai pahimmassa, miten vaan) prinsessaiässä. Frozen-teema ja sen mukana Elsa ja Anna ovat niin i-ha-ni-a kuin 5-vuotias ja 2,5-vuotias pikkusisko pystyvät kuvittelemaan. Syntymäpäiväkakkua suunnitellessani hetken jopa mietin tilaavani valmiin Frozen-kakkukuvan, mutta kokeilunhalu voitti ja päätin jälleen näperrellä jotain itse. Ei siis tullut Frozen-kakkua, mutta tuli vaaleanpunainen prinsessakakku. Onnea prinsessa Tiitulle!
Prinsessakruunun ja -valtikan malleja löytyi netistä pilvin pimein hakusanoilla princess crown tai princess tiara. Tulostin mallin netistä ja leikkasin sen avulla kruunun valkoisesta sokerimassasta. Kruunu kuivui pari päivää tyhjän limsapullon päällä, jotta siihen tuli tarvittava kaarevuus. Valtikkaan en ole aivan tyytyväinen, tekisin sen nyt kolmiulotteisemmaksi, jolloin se ehkä pysyisi paremmin ehjänä. Tiitun kakkuun päätyi kolmas valtikkayritys, joka sekin katkesi koristelun aikana.
Koristeluvinkkejä haimme Tiitun kanssa yhdessä Confetista ja päädyimme hopeahelmiin, syötäviin timantteihin ja pinkkiin kimallejauheeseen. Kuorrutusväriksi valikoitui luonnollisesti vaaleanpunainen. Timantit ja kimalteet tekevät jo itsessään kakusta prinsessamaisen, joten tarpeen tullen kakku toimii myös ilman kruunua ja valtikkaa.
Täytteenä kakussa oli mansikkaa, kermaa ja vaniljarahkaa.
Prinsessatäytekakku
Pohjana kuuden munan sokerikakkupohja. Pohjien kostutus vaniljamaidolla.
täyte:
4 dl vispikermaa
1 prk (200g) vaniljarahkaa
500 g mansikoita soseena
2 rkl sokeria
noin ½ dl vaniljakreemijauhetta
Soseuta mansikat, vatkaa kerma vaahdoksi. Yhdistä kerma, mansikat ja rahka. Lisää sokeri ja vaniljakreemijauhe pienissä erissä. Sekoita huolella tasaiseksi. Jaa täyte kakun kahteen väliin. Anna tekeytyä muutama tunti (tai yön yli) viileässä.
kuorrutus ja koristelu:
1 dl vispikermaa
noin 750 g vaaleanpunaista sokerimassaa
valkoista sokerimassaa koristeisiin
elintarvikeliimaa
prinessatarvikkeita: hopeahelmiä, syötäviä timantteja, kimallejauhetta
Vatkaa kerma vaahdoksi ja levitä ohut kerros kakun päälle ja reunoille. Kerma "liimaa" sokerimassan kiinni kakkuun. Kauli tomusokerin avulla pinkistä sokermassasta tasapaksuinen levy ja kuorruta kakku. Siisti reunat. Itse liimasin elintarvikeliimalla koristeiden timantit, reunuksen hopeahelmet, sekä kuorrutukseen kruunun, valtikan ja timantit, muuten ne eivät olisi pysyneet paikallaan.

tiistai 10. marraskuuta 2015
Lakritsikinuskikakku
Olin jo pitkään halunnut kokeilla tummanpuhuvaa lakritsikakkua ja jostain syystä isänpäivä tuntui sopivalle hetkelle. Ehkä tumma väri liitetään enemmän miehiin kuin vaikkapa äitienpäivään tai lastenjuhliin.
Alkuperäiseen ideaan kuului myös jättää kakun reunat viimeistelemättä, jotta täyte näkyy päältä valuvan kuorrutuksen välistä. Kakkupohja oli kuitenkin liian pehmeä (Miten ihmeessä?) ja reunat alkoivat kuorrutuksen painosta kallistua alaspäin. Olen käyttänyt samaa ideaa aiemminkin, joten vaikka lopputulos ei tällä kertaa ollut kaunein mahdollinen, suosittelen kokeilemaan.
Hopeatoffeesta tehty kuorrute on salmarifanin unelma ja lakritsikakun ehdoton kruunu.
Lakritsikinuskikakku
pohjana neljän kananmunan suklaakakkupohja
kostutus vaniljamaidolla
täyte:
3 dl vispikermaa
1 prk (2 dl) vaniljarahkaa
130 g valkosuklaata
noin 1 dl turkinpippurirouhetta
Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan, kostuta pohja vaniljamaidolla. Levitä puolet täytteestä pohjan päälle. Laita keskimmäinen pohjalevy täytteen päälle. Paina kevyesti, jotta täyte pursuaa hieman reunojen yli. Kostuta ja levitä loput täytteestä, aseta päällimmäinen levy ja muista kostuttaa myös se. Laita kakku jääkappiin odottamaan kuorrutusta.
lakritsikinuski:
2 dl vispikermaa
150 g hopeatoffeeta
koristeluun turkinpippurirouhetta, noitapillejä, muita salmiakki- tai lakritsikarkkeja
Laita kerma ja hopeatoffeet kattilaan. Kuumenna hiljalleen, koko ajan sekoittaen, kunnes toffeet ovat sulaneet kokonaan. Anna kiehua miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia. Kinuski on valmista, kun se alkaa paksuuntua. Jäähdytä kinuskia hetki, jotta se pysyy paremmin kakun päällä eikä sulata välistä näkyvää täytettä. Kaada jähmeähkö kinuski kakun päälle, anna valua myös reunoille.
Koristele esim. turkinpippurirouheella tai noitapilleillä

tiistai 16. kesäkuuta 2015
Suklainen ristiäiskakku pienelle pojalle
Minua pyydettiin tekemään ristiäiskakku pienelle pojalle. Vanhempien toiveena oli melko perinteinen marja- tai kermakakku ja isän toiveena paljon suklaata. Näitä toiveita yhdistellen päädyimme suklaakuorrutteiseen lakkakakkuun, jossa lakkojen lisäksi oli täytteenä suklaamoussen tapaista suklaakreemiä ja reunoilla kermapursotukset. Kukat tein sokerimassasta.
Paljon onnea vielä Kalle-pojalle ja koko perheelle!
Suklainen ristiäiskakku
pohja:
6 kananmunaa
3 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 rkl makeuttamatonta kaakaojauhoa
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä jauhot ja kaakaojauhe. Siivilöi jauhoseos taikinaan ja kääntele tasaiseksi. Paista 175 asteessa noin 35 minuuttia.
täytteet:
sokeroituja lakkoja tai muita marjoja
2 x suklaakreemi, ohje löytyy esim. täältä
Halkaise jäähtynyt pohja kolmeen osaan. Kostuta esim. vaniljamaidolla. Levitä valitsemasi marjatäyte pohjan päälle ja suklaakreemi marjojen päälle. Nosta keskimmäinen kakkulevy ja kostuta. Täytä samoin kuin edellinen. Tässä kakussa ensimmäinen suklaakreemi oli tummasta suklaasta ja toisen kakkuvälin kreemi maitosuklaasta.
Nosta päällimmäinen kakkulevy ja muista kostuttaa myös se.
suklaakuorrutus:
200 g tummaa suklaata
1½ dl kuohukermaa
Paloittele suklaa ja sulata se mikrossa tai vesihauteessa. Kuumenna kerma kattilassa, mutta älä keitä sitä. Nosta kattila liedeltä ja valuta suklaasula kerman joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Jäähdyttele hetken aikaa koko ajan sekoittaen. Kaada kuorrute kakun päälle ja siisti reunat.
reunat:
noin 3,5 dl Flora vispiä tai vispikermaa
reipas ruokalusikallinen vaniljakreemijauhetta
Vatkaa kerma jämäkäksi vaahdoksi, siivilöi vaniljakreemijauhe mukaan vatkaamisen aikana. Pursota kakun reunat, kun suklaa on täysin jähmettynyt.

maanantai 18. toukokuuta 2015
Ryhmä Hau-kakku
Sain kunniatehtävän tehdä täytekakun neljä vuotta täyttävän pikkuherran syntymäpäiville. Synttäreitä juhlittiin Paw Patrolin eli suomeksi Ryhmä Haun merkeissä. Kakkuun toivottiin ryhmän logoa ja tassunjälkiä.
Ryhmä Hau oli minulle aivan vieras lastensarja, joten kakun suunnittelu alkoi tietokoneen äärestä. Google sivisti minua sen verran, että itse kakku oli helppo toteuttaa. Jälleen kerran, lasten kakkuja on niin hauska leipoa ja aina oppii uutta!
Ryhmä Hau-kakku
levykakkupohja:
4 kananmunaa
1½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajuhoja
1 tl leivinjauhetta
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Paista pohjaa uunin keskitasolla 200 asteessa noin 7 minuuttia. Kumoa pohja heti sokeroidun voipaperin päälle.
Paistoin kakkua varten kolme pohjaa. Pohjien kostutukseen käytin vaniljasokerilla makeutettua laktoositonta maitojuomaa.
täyte 1:
½ prk lemon curd-tahnaa
1 annos suklaakreemiä
suklaakreemi
200 g tummaa suklaata, esim. Panda
1 prk (250 g) mascarponejuustoa
50 g voita
2 rkl tomusokeria
Vaahdota pehmeä voi, tomusokeri ja mascarpone keskenään. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa ja lisää se voi-mascarponeseokseen. Sekoita ripeästi tasaiseksi. Huom. suklaakreemi jämähtää nopeasti, joten kakun kannattaa olla muuten valmiina.
täyte 2:
½ prk lemon curd-tahnaa
1 prk Flora vispiä
1 prk vaniljarahkaa
n. 1 tl vaniljakreemijauhetta
Vatkaa Flora vispi jämäkäksi vaahdoksi. Siivilöi vatkaamisen aikana mukaan vaniljakreemijauhe, sekin jämäköittää vaahtoa. Lisää vaniljarahka vispiin ja sekoita tasaiseksi.
Kokoa kakku suoraan tarjoiluastiaan. Kostuta pohjalevy, levitä lemon curd ja suklaakreemi. Nosta toinen levy päälle ja kostuta. Levitä curd ja rahkaseos. Nosta lopuksi päällimmäinen levy, muista kostuttaa myös se. Kakku kannattaa täyttää jo edellisenä päivänä, näin se ennättää kostua tarpeeksi. Peitä kakku tuorekelmulla ja laita jääkaappiin yön ajaksi.
Kuorruta kakku seuraavana päivänä. Sokerimassan alle kannattaa laittaa esim. vatkattua kermaa, se pitää kuorrutteen paikallaan.
Kuorrutus ja koristeet ovat kaikki sokerimassaa.

tiistai 21. huhtikuuta 2015
Nuppipalapelikakku
Molemmat nonnan murut, Tiitu ja Nuppu, ovat kovia tyttöjä tekemään palapelejä. Nuppu kokoaa nuppipalapelejä 2-vuotiaan innokkuudella, joten siinäpä hyvä idea syntymäpäiväkakkuun.
Kokosin kakun kolmesta levykakkupohjasta ja irrotin palapelin palat päällimmäisestä kakkupohjasta pikkuleipämuoteilla. Banaanimuottia minulla ei ole, mutta sen onnistuin muotoilemaan veitsellä. Kaikki värimassat ovat sokerimassaa. Massan alle levitin ohuen kerroksen vatkattua kermaa, joka "liimaa" massan paikalleen. Nupit liimasin elintarvikeliimalla.
Täytteenä oli tällä kertaa lakkoja + mascarpone-suklaakreemiä ja toisessa välissä lakkoja + vaniljarahka-kermaseosta.
Onnea Nuppu 2 vuotta!

Tunnisteet:
lakka,
lapset,
nonna,
sokerimassa,
täytekakut
perjantai 6. maaliskuuta 2015
Puutarhakakku
Maaliskuun alkupäivinä vietettiin jälleen tuplasynttäreitä, kun Mimmi-perro ja sen mamma täyttivät vuosia. Mimmille ikää kertyi neljä vuotta, mammalle vähän enemmän. Koska molemmat tykkäämme kaivella multaa, valitsin kakun aiheeksi puutarhan.
Idea puutarhakakkuun tuli ruokatoimittajien kirjasta Kakkujen kuningattaret, jossa on kaunis kuva kasvimaakakusta. Koristeisiin piti toki saada jotain Mimmillekin sopivaa, joten yhteen puutarhalohkoon tuli kuoppa ja siihen luita.
Koristeet muovailin sokerimassasta jo muutamaa päivää aikaisemmin. Mullaksi kakun päälle ripottelin keksimuruja, tumma muru on dominokeksejä, vaaleampi kaurakeksejä. Keksimurskan alle levitin lemon curdilla maustettua tuorejuustoa, jotta multa pysyy paremmin paikoillaan. Kakun täytteet ovat omaa käsialaa.
Puutarhakakku
pohjana isänpäiväkakun pohja: http://lapiccolatorteria.blogspot.fi/2014/11/vadelma-suklaakreemikakku-isanpaivaksi.html
Jaa pohja kahteen osaan, pohjaa ei tarvitse kostuttaa, se on mehevä sellaisenaan.
suklaakreemi:
200 g tummaa suklaata
1 prk mascarponea
50 g voita
2 rkl tomusokeria
Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Vatkaa pehmeä voi, mascarpone ja tomusokeri sähkövatkaimella vaahdoksi. Lisää hieman jäähtynyt suklaa ja sekoita tasaiseksi. Levitä kreemi pohjalevyn päälle.
rahka-kermatäyte:
2 dl sitruunarahkaa
2 dl vispikermaa
noin 1 rkl vaniljakreemijauhetta
Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää sitruunarahka ja vaniljakreemijauhe. Sekoita tasaiseksi. Levitä rahkaseos suklaakreemin päälle ja nosta toinen pohjalevy rahkakerroksen päälle.
koristeluun:
maustamatonta tuorejuustoa
lemon curdia
tummia ja vaaleita keksimuruja
sokerimassasta tehtyjä kasviksia
Levitä päällimmäisen kakkulevyn päälle lemon curdilla maustettua tuorejuustoa. Murskaa keksit ja ripottele mullaksi kakun päälle. Koristele.
Ruokatoimittajat ry: Kakkujen kuningattaret (Tammi)

kirjat,
koirat,
sitruuna,
suklaa,
tumma suklaa,
täytekakut
maanantai 19. tammikuuta 2015
Eläinkirjakakku
Tiitu-neiti täyttää tällä viikolla neljä vuotta. Neljä! Mihin tämä aika oikein menee, ihmettelee nonna usein, kun synttärikakkuja leipoo.
Synttäreitä juhlittiin viikonloppuna ja täytekakun aihe oli kerrottu nonnalle hyvissä ajoin: eläinkirja, avonainen eläinkirja. Siitä, ovatko hattivatit eläimiä, käytiin synttäreillä vilkasta keskustelua. Synttärisankari oli hattivatit kuitenkin itse kirjaansa valinnut, joten mitäpä nonna selvää asiaa muuttamaan.
Vaikka tiesin aiheen ja juhlien ajankohdan tarpeeksi ajoissa, en ole lopputulokseen tällä kertaa ollenkaan tyytyväinen. Kakkupohjaa oli liikaa ja täytettä puolestaan liian vähän. Omassa kakkupalassani sain suuhuni melkein pelkkää pohjaa, ei kiva! Kuorrutuksessa toistin jälleen vanhan virheeni eli kaulitsin marsipaanin liian ohueksi ja kakkupohja kuulsi läpi. Eniten harmittaa juuri tuo virheiden uusiminen. Onneksi sentään täytteeksi valitut suklaa-mascarponekreemi ja mansikkakermatäyte olivat ok, samoin yksittäiset koristeet.
Eläinkirjakakku
pohjat:
6 munan kakkupohja kirjavuokaan
4 munan levykakkupohja "pöytälevyksi"
täytteet (vadelman tilalla mansikkaa):
http://lapiccolatorteria.blogspot.fi/2014/11/vadelma-suklaakreemikakku-isanpaivaksi.html
kostutus vaniljasokerilla maustettua maitoa
kuorrutus ja koristeet sokerimassaa ja marsipaania
marsipaanin alla vatkattua vispikermaa

sunnuntai 14. joulukuuta 2014
Kalamiehen täytekakku
Rakas isäni vietti syntymäpäiväänsä tällä viikolla ja pyöreiden vuosien kunniaksi halusin tehdä juuri hänelle sopivan täytekakun. Isä on kova kalamies ympäri vuoden, talvella hän pilkkii ahvenet kukkoon ja kesällä verkoista päästellään Konneveden muikkuja. Tällä kertaa pyydykseen uikin niin iso vonkale, ettei se meinannut tarjoiluastiaan mahtua. Tunnistamattomaksi jääneellä kalalla on suomut väärinpäin ja sisälmyksistä löytyy mansikkatäytettä ja suklaakakkupohjaa. Kalan pienistä erikoisuuksista huolimatta sekä kalamies että kalamiehen tytär olivat molemmat kakkuun erittäin tyytyväisiä.
Kalanmuotoinen kakku on alunperin Kinuskikissan idea, minä jalostin siitä meidän perheemme näköisen.
Kalamiehen kakku
pohjat on muotoiltu kahdesta suklaakakkulevypohjasta
kostutus vaniljamaidolla
täytteenä mansikkasosetta, kermaa ja rahkaa
kuorrutus harmaata sokerimassaa, mustaa pastaväria ja hopeista kimallesuihketta

| Kala oli niin iso, ettei se mahtunut jääkaappiin. |
| Sisältä löytyi mansikkaa, kermaa ja rahkaa. |
Kalamiehen kakku
pohjat on muotoiltu kahdesta suklaakakkulevypohjasta
kostutus vaniljamaidolla
täytteenä mansikkasosetta, kermaa ja rahkaa
kuorrutus harmaata sokerimassaa, mustaa pastaväria ja hopeista kimallesuihketta
tiistai 11. marraskuuta 2014
Vadelma-suklaakreemikakku isänpäiväksi
Isänpäivän lähestyessä minulla ei ollut minkäänlaista ideaa kakusta. Ei löytynyt inspiraatio nettiä selailemalla, eikä se hypännyt eteeni aamulenkillä pimeässä metsässä. Oli siis vain ruvettava tekemään jotain ja uskottava lopputuloksen olevan syömäkelpoinen.
Jostain muistin takaosista kaivoin muutaman vanhan, hyväksi havaitun ohjeen ja niitä yhdistelemällä syntyi vadelma-suklaakreemikakku. Kakun pohjaksi tuli suklaaleivospohja, ensimmäiseksi täytteeksi suklaakreemi ja sen päälle toiseksi täytteeksi mascarpone-vadelmatäyte. Kun Tiitu vielä tuli nonnan avuksi ja koristeli kakun valkosuklaalla ja kaakaojauholla, olivat isänpäiväjuhlijat hämäristä lähtökohdista syntyneeseen kakkuun oikein tyytyväisiä.
Vadelma-suklaakreemikakku
pohja:
175 g voita
2½ dl sokeria
4 kananmunaa
2½ dl vehnäjauhoja
4 rkl tummaa, sokeroimatonta kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 dl vettä
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen vatkaten. Yhdistä kaakojauhe, leivinjauhe ja jauhot keskenään. Siivilöi ne taikinaan vuorotellen veden kanssa. Sekoita tasaiseksi. Vuoraa uunivuoka leivinpaperilla (minulla oli kuvissa esiintyvä Teeman uunivuoka, koko 32x24cm). Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa noin 50 minuuttia. Leikkaa jäähtynyt pohja kahteen osaan.
suklaakreemi:
200 g tummaa suklaata
1 prk (250g) mascarponejuustoa
50 g voita
2 rkl tomusokeria
Vaahdota voi, mascarpone ja tomusokeri keskenään. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa ja lisää se voi-mascarponeseokseen. Sekoita tasaiseksi ja levitä kreemi kakkupohjalle. Toimi ripeästi, sillä suklaakreemi jämähtää melko nopeasti.
vadelmatäyte:
2½ dl kuohu- tai vispikermaa
½ prk (100 g) vaniljarahkaa
200 g vadelmia
2 rkl vaniljakreemijauhetta
Soseuta vadelmat. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää vaniljarahka. Sekoita vadelmasose ja vaniljakreemijauhe kermaan. Levitä täyte suklaakreemin päälle.
Nosta toinen kakkupohja vadelmatäytteen päälle. Anna kakun jähmettyä jääkaapissa vähintään pari tuntia. Koristele esim. valkosuklaalla ja kaakaojauheella.

maanantai 25. elokuuta 2014
Tähtikakku 1-vuotiaalle
Minulta tilattiin täytekakku 1-vuotissyntymäpäiviään viettävälle pojalle. Toiveena oli sini-valkoinen väritys, tähtikoristeet ja laktoosittomuus.
Kakun pohjavärityksestä toivottiin valkoista. Koska koristeet olivat sokerimassaa ja sokerimassa taas alkaa helposti "sulaa" kermavaahdon päällä, päätin kuorruttaa koko kakun valkoisella sokerimassalla. Pieniä ongelmia oli massan asettelussa siististi, onneksi repeämät sai melko hyvin tähdillä piiloon. Juhlijat olivat pääsääntöisesti aikuisia, joten täytteeksi tuli raikasta lemon curdia, laktoositonta vaniljarahkaa ja laktoositonta vispikermaa.
Tähtikakku
kuuden munan kaakaokakkupohja
kostukkeena laktoositonta maitojuomaa+vaniljasokeria
täyte:
1 prk lemon curdia
3 dl laktoositonta vispikermaa + 1 rkl vaniljakreemijauhetta
2 prk laktoositonta vaniljarahkaa
+ 1 dl vispikermaa vatkattuna sokerimassan alle
koristelu:
kuorrute, kirjaimet ja koristeet sokerimassaa. Koristeet liimasin kuorrutteeseen elintarvikeliimalla. Kuorrutteen alla on ohut kerros vatkattua vispikermaa, se tasoittaa kakun reunat ja sokerimassa liimautuu paremmin kiinni kakun pintaan.

sunnuntai 17. elokuuta 2014
Tietokonekakku
Tiitun ja Nupun isä sai maisterin paperit ja päättyneitä opintoja juhlittiin viikonloppuna. Täytekakun koristeisiin toivottiin jotain aiheeseen liittyvää, joten näpersin marsipaanista pienen tietokoneen. Täytteeseen maisteri toivoi tuoreita marjoja. Mustikoita ei löytynyt ja metsävatut olivat liian pieniä, mutta mansikoita kaupasta vielä saatiin. Sen verran mauttomia ne kuitenkin jo ovat, että seuraava mansikkakakku tehdään ensi kesänä.
Lämpimät onnittelut maisterille!
Tietokonekakku
pohjana kuuden munan kakkupohja
kostutus mansikoiden mehulla+vaniljamaidolla
täyte:
tuoremansikkasosetta+sokeria
1 prk vaniljarahkaa
3 dl vispikermaa
1 rkl vaniljakreemijauhetta
Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Soseuta mansikat ja levitä kakkupohjalle. Pohjaa ei tarvitse kostuttaa erikseen, sillä mansikoiden mehu riittää yleensä hyvin kostukkeeksi. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää vaniljakreemijauhe vatkaamisen aikana. Sekoita rahka ja kerma keskenään. Levitä puolet täytteestä mansikkasoseen päälle. Laita seuraava pohja päälle, levitä mansikat ja kerma-rahkaseos. Nosta kolmas pohjalevy päälle. Päällimmäinen levy kannattaa kostuttaa vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Nosta kakku jääkaappiin maustumaan mielellään yön yli.
koristelu:
2,5 dl floravispiä
1 rkl vaniljakreemijauhetta
mantelimassaa
Vatkaa kerma vaahdoksi vaniljakreemijauheen kanssa. Levitä ohut kerros kermaa koko kakun päälle. Kauli mantelimassasta "pöytälevy" ja asettele se kakun päälle. Koristele reunat kermalla. Asettele aiemmin tehdyt koristeet kakun päälle.

perjantai 25. huhtikuuta 2014
Dublokakku
Pääsiäisen aikaan juhlittiin 1-vuotiasta Nuppua. Nuppu ja isosisko Tiitu tykkäävät kovasti leikkiä dubloilla. Tiitu rakentaa ja Nuppu maistelee palikoita. Synttärikakun aihe oli näin valmiina, dublokakku. Lisäksi tyttöjen äidin toiveena oli mahdollisimman värikäs kakku, joka olikin helppo toteuttaa värikkäiden massojen avulla.
Dublot muovasin pääosin sokerimassasta. Käytin loppuun myös monta jämäväriä, joten osa dubloista on kaapin perukoilta löytynyttä marsipaania. Dubloja muovailin pikku hiljaa ja nyt jälkiviisaana ajattelen, että kaikki palikat olisi kannattanut tehdä yhdellä kertaa. Niin ne olisivat enemmän samankokoisia ja liimautuisivat paremmin yhteen. Kakun päällystin valkoisella vaahtokarkkimassalla ja täytteeksi valikoitui keväisen keltaista mangoa. Kostutukseen käytin mielestäni hassulta kuulostavaa uutuutta, mehumaitoa. Mango-vanilja mehumaito sopi kakkuun kuitenkin hyvin.
Kakulle asetetut tavoitteet täyttyivät todella hyvin. Kakusta tuli hauskan värikäs ja dublot näyttivät dubloilta.

Dublokakku
pohja: neljän munan kakkupohja, paistettu neliövuoassa, vuoka leivitetty korppujauhon sijaan kookoshiutaleilla
kostutus: mango-vanilja mehumaitoa
täyte:
2 prk mangososetta (á 125g Semper)
200 g mangotuorejuustoa
3 dl vispikermaa
150 g valkosuklaata (Panda)
Vatkaa kerma vaahdoksi, sulata suklaa. Sekoita kerma, tuorejuusto ja sulatettu suklaa keskenään. Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta pohjalevy ja levitä purkillinen mangososetta pohjan päälle. Levitä puolet kermatäytteestä mangososeen päälle. Asettele toinen pohjalevy, kostuta ja levitä mangosose ja loput kermatäytteestä. Nosta kolmas levy päälle ja kostuta.
koristelu:
vispikermaa
valkoista vaahtokarkkimassaa
erivärisiä marsipaaneja ja/tai sokerimassaa
Dublot kannattaa muotoille hyvissä ajoin, jotta ne ehtivät kuivua kunnolla. Levitä vaahtokarkkimassan alle vatkattua kermaa. Massa pysyy näin paremmin paikallaan. Kauli vaahtokarkkimassa tomusokerin avulla levyksi ja asettele se kakun päälle. Siisti reunat. Asettele dublot kakun reunoille. Kokoamisessa voi käyttää apuna elintarvikeliima.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)