Näytetään tekstit, joissa on tunniste mascarpone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mascarpone. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. maaliskuuta 2019

Korvapuustimisu

Talviloma alkaa olla lopuillaan, viikko on ollut rentouttava ja lomapuuhat ovat olleet mukavia. Lomaa on vietetty aikuisten kesken ja pikkutyttöjen kanssa, joten lomapäiviimme on kuulunut mm. yökyläilyä, hiihtämistä ja suomalaisten hiihtäjien kannustamista, mäenlaskua, lukemista, leipomista ja ruuanlaittoa. 


Lomaruokailuun kuuluu ehdottomasti myös hyvät jälkiruuat.  Ennen lomaa työkaverini suositteli minulle korvapuustimisua, joten sitä sitten kokeiltiin. Lomalaisena oikaisimme sen verran, että ostimme valmiit korvapuustit, jonka jälkeen koko jälkkärin tekemiseen meni noin 15 minuuttia. Kahvin maku on valmiissa misussa melko voimakas, mutta itsetehty jälkkäri upposi hyvin myös lapsille. 

Alkuperäinen ohje on Helsingin Sanomista.


Korvapuustimisu
noin 300 g korvapuusteja 
TAI 1 pussi minikorvapuusteja
1 prk (250g) mascarponea
3 rkl vispikermaa
3 rkl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
noin 1 dl esperssoa
(1 rkl rommia)
päälle kanelia ja rouhittua maitosuklaata

Leikkaa pullat melko ohuiksi viipaleiksi. Vatkaa vispikerma ja mascarpone vaahdoksi. Lisää tomu- ja vaniljasokeri. Sekoita tasaiseksi. 

Valmista espresso. Terästä halutessasi tilkalla rommia (meille riitti pelkkä kahvi). Kasta pullaviipaleet kahvissa.

Kokoa pieneen kulhoon kerroksittain pullaviipaleita ja mascarponevaahtoa. Ripottele päälle kanelia ja rouhittua maitosuklaata. Laita jääkaappiin maustumaan muutamaksi tunniksi.


sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Vanilja-mascarpone-raparperipiirakka

Ensin tuntui, että lunta riittää ja riittää, eihän se sula ikinä! No sitten tulikin kesä muutamassa päivässä ja puutarha puhkesi kukkaan. Raparperitkin kasvoivat suuunnilleen yhdessä yössä ja nyt on syöty piirakkaa ja raparpeririisipuuroa urakalla. Ihanaa!


Eilen herkuttelimme raparperipiirakalla, joka on täynnä pehmeää vaniljaista täytettä. Vanilja-mascarponepiirakan alkuperäinen ohje on Kinuskikissan ja se on tehty omenapiirakkana. Meidän mielestämme raparperi sopii piirakkaan ainakin yhtä hyvin.




Vanilja-mascarpone-raparperipiirakka
pohja:
150 g voita
1 1/4 dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita

täyte:
1 ps vaniljakastikejauhetta, esim. Blå Band
1 prk (250 g) mascarponejuustoa
noin 300 g pilkottuja raparperinpaloja
noin 1 ½ rkl siirappia

Valmista vaniljakastike pakkauksen ohjeen mukaan ja anna jähmettyä hetken jääkaapissa. Mielestäni kastike saa jäädä melko löysäksi, täytteestä tulee siten vielä mehevämpi. 

Tee pohjataikina ja pilko raparperit. Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Lisää mascarponejuusto vaniljakastikkeeseen ja kaada seos pohjan päälle. Asettele raparperit täytteen päälle. Valuta siirappia oman maun mukaan raparperien päälle. Paista 200 asteessa noin 45 minuuttia. Täyte on löysää vielä tässä vaiheessa, se jähmettyy jäähtyessään.


Anna piirakan jäähtyä ennen tarjoilua.


perjantai 16. kesäkuuta 2017

Vaniljakiisseli-marjapiirakka

Onpas ollut mukavan kiireinen alkukesä. Olemme jo ehtineet käydä perhematkalla Ruotsissa, ihastella pikkutyttöjen kanssa kukkia, perhosia, ja elämää yleensä, sekä tietenkin käydä hirveen ihanassa uimakoulussa. Nonnastakin on ollut hirveen ihanaa osallistua hyvin järjestettyyn Pikku Joutsenen uimakouluun, jossa lapset leikkien avulla totutetaan veteen ja hups, sitten he osaavatkin jo uida. Voin vain suositella!

Uimakoulun lomassa on meneillään myös pakastimen tyhjennys. Puolukkaa on vielä reippaasti, muista marjoista löytyy enää muutamia hajapurkkeja. Eilen maisteltiin tätä vaniljakiisseli-marjapiirakkaa, oli hyvää jäätelön kanssa ja ilman. Piirakassa oli mustikoita, puolukoita ja muutama mansikka.






Vaniljakiisseli-marjapiirakka
pohjataikina:
150g voita
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1½ tl kardemummaa
½ tl inkivääriä

Voitele piirakkavuoka. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi, lisää muna koko ajan vatkaten. Yhdistä jauhot, leivinjauhe ja mausteet. Painele taikina jauhojen avulla piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

marjatäyte:
reipas ½ litraa marjoja
2 rkl perunajauhoja
+ sokeria

Survo marjoja hieman kulhossa, sekoita joukkoon perunajauhot. Levitä marjat pohjan päälle vuokaan. Happamien marjojen päälle kannattaa ripotella sokeria. Päälle tuleva vaniljakiisseli ei ole kovinkaan makea. 

vaniljakiisselitäyte:
3/4 dl perunajauhoja
½ dl sokeria
4 dl kevytmaitoa
1 keltuainen
1 vaniljatanko
250g (1 prk) mascarponea
1 muna

Sekoita paksupohjaisessa kattilassa perunajauhot ja sokeri. Lisää maito ja keltuainen. Halkaise vaniljatanko pituussuunnassa ja kaavi simenet sisältä kattilaan. Voit myös lisätä vaniljatangon puolikkaat keittämisen ajaksi. Kuumenna liedellä koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli pulpahtaa. Ota liedeltä ja poista vaniljatangot. 

Vatkaa mascarpone ja kananmuna kulhossa. Lisää vaniljakiisseli mascarponen joukkoon. Levitä seos marjojen päälle vuokaan. Paista 200 asteessa 35-40 minuuttia. Tarjoa jäähtyneenä.


sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Myskikurpitsapalat

Viime aikoina on ollut niin paljon vapaa-ajan ohjelmaa, että leipominen on jäänyt sivurooliin. Syyslomalla kävimme muutaman päivän kaupunkilomalla ja olinhan minä kipeänäkin. Sitten oli serkun häät, joita suvun voimin juhlittiin yksi viikonloppu. Ihania tapahtumia, paitsi tietysti flunssa, jonka olisin voinut jättää väliin. Joka tapauksessa, olin jo kaivannut leivontakulhojani ja aloin hyvissä ajoin ennen viikonloppua miettiä, miten meillä viikonloppuna herkutellaan. Halloweenin läheisyydestä johtuen kurpitsaohjeita oli osunut silmiini todella paljon ja koska myskikurpitsa oli minulle uusi tuttavuus, päätin kokeilla porkkanaleivosten tapaisia myskikurpitsapaloja. 


Valmiissa kurpitsapaloissa ilahduttaa pirteät pilkut pohjataikinassa, väri on pysynyt uunissa hyvin. Kurpitsa maistuu ehkä oletettua vähemmän, mutta luulen, että käyttämäni myskikurpitsa oli hieman liian raaka. Koristeet valitsin pohjan värityksen mukaisesti.

Myskikurpitsapalat
pohja:
300 g myskikurpitsaa
4 munaa
2 dl rypsiöljyä
4 dl sokeria
4½ dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
½ tl kardemummaa

Leikkaa kurpitsan kuoret pois, poista siemenet ja raasta kurpitsa karkeaksi raasteeksi. Riko kananmunat kulhoon, mittaa mukaan sokeri ja öljy. Sekoita sen verran, että munien rakenne rikkoontuu kunnolla. Yhdistä kohotusaineet ja mausteet vehnäjauhoihin. Lisää jauhoseos taikinaan ja sekoita tasaiseksi. 

Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan, jonka mitat ovat noin 20cmx30cm. Paista 225 asteessa 20-30 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä kunnolla.

kuorrutus:
1 prk (250g) mascarponejuustoa
noin 4 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria

Mittaa mascarpone ja sokerit kulhoon. Vatkaa sähkövatkaimella hetki. Levitä kuorrute jäähtyneen pohjan päälle. Koristele esim. nonparelleilla tai lakupaloilla. Säilytä valmiita paloja jääkaapissa.


lauantai 27. elokuuta 2016

Mascarpone-puolukkapiirakka

Näin ihanan ohjeen olen postannut muutama vuosi sitten. Nyt on jälleen puolukoiden aika!

Puolukka on aina ollut yksi suosikkimarjoistani. Pidän puolukan happamuudesta ja näin syksyisin syön tuoreita puolukoita jugurtin kanssa, rahkaan sekoitettuna, marjapuurossa, ihan vaan paljaaltaan... ja tietenkin piirakassa. Ruisjauhot kuuluvat mielestäni  puolukkaleivonnaisiin ja niinpä uusimmasta Pirkasta (numero 9/13) löytämääni piirakkaohjetta oli aivan pakko kokeilla. Uutta tässä ohjeessa on mascarponejuusto, joka korvaa vastaavassa ohjeessa aiemmin käytetyn kermaviilin. Voin vain todeta, että italialaisen juuston ja suomalaisen puolukan liitto toimii loistavasti.




Mascarpone-puolukkapiirakka
pohja:
125 g voita
1 1/4 dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta

täyte:
1 prk mascarponea
1 prk rahkaa
2 munaa
1 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
7-8 dl puolukoita

Voitele piirasvuoka. Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää joukkoon muna hyvin sekoittaen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seokseen. Painele taikina jauhoja apuna käyttäen piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Pohjan voi laittaa hetkeksi lepäämään jääkaappiin.
Sekoita täytteen aineet keskenään. Puolukoista voi osan myös ripotella täytteen päälle. Tällöin sekoita täytteeseen 6 dl puolukoita ja jätä loput koristeiksi. Kaada täyte pohjan päälle ja ripottele nyt loput puolukat juustomassan päälle.
Paista 175 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 45 minuuttia.

Tarjoile täysin jäähtyneenä.

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Suklaa-kinuskimuffinssit

Helppojen vappuleivonnaisten keksiminen on joskus työlästä. Munkki-ihminen en ole ollenkaan, rasvakattilan ääressä seisominen tuntuu vastenmieliselle enkä oikein tykkään niiden maustakaan. Kun sovittiin, että nonnan murut Tiitu ja Nuppu tulevat vapunaattona meille leikkimään, halusin tehdä sekä lapsille että aikuisille maistuvaa, värikästä ja iloista herkkua.

Niinpä kaivelin kaapin kätköistä suosikkimuffinssiohjeen ja yhdistin siihen uuden suosikkini kinuski-mascaponekuorrutuksen. Koristeet tein Nupun syntymäpäiväkakusta ylimääräiseksi jääneistä sokerimassoista. 

Metsämörrin luontopolun jälkeen muffinssit maistuivat ihanille!





Suklaamuffinssit (esim. 12 pientä + 6 isoa)
200 g voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
4½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 3/4 dl maitoa
4 rkl sokeroimatonta kaakaojauhoa
noin 170 g suklaata rouheena

Voitele muffinssipellit valmiiksi, toki myös paperiset vuoat käyvät. Taikina on tuhtia, joten paperivuokia kannattaa laitaa kaksi päällekkäin. Rouhi suklaa suuhun sopiviksi paloiksi. 

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri keskenään. Lisää munat yksitellen ja vatkaa. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri ja kaakao. Sekoita jauhoseos ja maito vuorotellen taikinaan. Lisää suklaarouhe ja sekoita tasaiseksi. Annostele taikina muffinssivuokiin. Paista 225 asteessa 15-20 minuuttia, muffinssien koosta riippuen. Anna muffinssien jäähtyä kunnolla.

kuorrute:
1 prk (2 dl) kinuskikastiketta
1 rs (250 g) mascarponea
koristeeksi sokerimassaserpentiiniä ja vaahtokarkkeja

Vaahdota kylmä kinuskikastike ja mascarpone kulhossa. Valuta muffinssien päälle. 

Kauli sokerimassa levyksi, leikkaa siitä noin 5 mm:n paksuisia nauhoja. Kierrä nauhat esim. kynän ympärille, vedä kynä pois ja jätä kuivumaan hetkeksi. 

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Kinuski-suolapähkinäpalat

Mokkapalat ovat siitä varma valinta esim. lasten synttäreille, että ne maistuvat sekä aikuisille että lapsille. Ne ovat leipojaystävällisiä, epäonnistuvat harvoin ja kuorrutetta sekä koristeita vaihtamalla makua voi muunnella kohdejoukon mukaan. 

Tämä ohje on ehkä enemmän aikuiseen makuun, pohjassa maistuu kahvi ja kuorrutteessa makea kinuski ja suolainen pähkinä. Pähkinät voi hyvin korvata suolakeksin paloilla, pohjataikinassa ei ole pähkinää.

Ohje on uusimman Yhteishyvän ruokaliitteestä (2/2016).



Kinuski-suolapähkinäpalat (uunipellillinen)
pohja:
200 g voita
3 kananmunaa
3 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
½ dl makeuttamatonta kaakaojauhetta, esim. VanHouten
½ rkl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl kylmää kahvia

Keitä kahvi ja sulata rasva. Anna molempien jäähtyä. Vaahdota munat ja sokeri keskenään. Yhdistä vehnäjauhot, kaakao, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään. Sekoita jauhoseos vuorotellen rasvan ja kahvin kanssa taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.

kuorrutus:
1 prk (2dl) kinuskikastiketta
250 g mascarponea

pinnalle suolapähkinöitä 

Vaahdota kinuskikastike ja mascarpone kulhossa. Levitä jäähtyneen pohjan päälle. Koristele suolapähkinöillä. Leikkaa levy paloiksi. Säilytä jääkaapissa.

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Marianneleivokset (liivatteeton)

Jo aiemmin tällä viikolla kirjoitin uusimman Yhteishyvän kivoista ruoka- ja leivontaohjeista. Ruokaliitteen Marianneleivokset vaikutti kivalle idealle, mutta halusin muuttaa pari kohtaa alkuperäisestä ohjeesta. Halusin ehdottomasti liivatteettoman täytteen ja toiseksi ystävänpäivän lähestyessä vaaleanpunaiseen vivahtava leivos olisi kiva. 

Liivatteen korvasin valkosuklaalla, täyte jähmettyi hyvin eikä muitakaan ongelmia ollut. Liivatetta käytettäessä täyte on hieman kevyempi, joten pyrin tarkoituksella pitämään suklaan määrän pienenä, 100 grammaa riitti oikein hyvin. Sen sijaan tomusokerin korvaaminen vastaavalla mansikanmakuisella oli hieman turhaa, täyte vivahti vain hennosti pinkille. Nyt käyttäisin tavallista tomusokeria ja ripauttaisin mukaan hieman pinkkiä elintarvikeväriä tai luomuversioon pienen lorauksen vadelma- tai mansikkamehua. Uskon täytteen silti jähmettyvän hyvin.

Leivosten ulkonäköön olen tyytyväinen, täytettä on paljon ja piparminttu maistuu kivan raikkaalle. Marianneleivoksista saa helposti myös gluteenittomia tekemällä kääretorttupohjan kokonaan perunajauhoista. Mariannerouhe on gluteenitonta ja vähälaktoosista.






Marianneleivokset (8 kpl)
pohja:
4 kananmunaa
1 dl sokeria
½ dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi muna-sokerivaahtoon. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 225 asteessa noin 8 minuuttia. Kumoa levy sokeroidulle leivinpaperille ja anna jäähtyä. 

täyte:
3 dl vispikermaa
1 dl tomusokeria
250 g mascarponejuustoa
120 g mariannerouhetta
100 g valkosuklaata
(+ pinkkiä elintarvikeväriä)

koristeluun tomusokeria ja mariannerouhetta

Vaahdota kerma tomusokerin kanssa. Lisää mariannerouhe ja mascarpone, sekoita. Sulata suklaa mikrossa ja lisää täytteeseen, sekoita tasaiseksi. Lisää halutessasi muutama tippa elintarvikeväriä antamaan pinkkiä väriä.

Puolita torttupohja. Levitä täyte pohjan päälle ja nosta toinen puolisko kanneksi. Siisti reunat. Peitä pohja kelmulla ja laita päälle vielä leikkuulauta, jotta leivoksista tulee tasaisia. Anna jähmettyä viileässä.

Leikkaa levy kahdeksaan osaan tai ota levystä isolla piparimuotilla esim. sydämenmuotoisia leivoksia. Koristele tomusokerilla ja mariannerouheella.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Liivatteeton hunaja-jogurtti-mascarponekakku

Pehmeää mascarponea, valuvaa hunajaa, kirpeää sitruunaa. Näitä kaikkia pitää sisällään liivatteeton juustokakku, jonka tein ronskisti uunivuokaan, aivan niin kuin Helsingin Sanomissa kehotettiin.

Ulkonäöllisesti kakku ei ihan pärjää irtopohjavuokaan tehdyille kavereilleen, mutta se on helppo valmistaa ja sopii makujensa puolesta hyvin pääsiäisen jälkiruoksi. Kreikkalainen jogurtti ja mascarpone ovat tuhtia tavaraa, ohjeen mukaisesta kakusta riittää isommallekin porukalle. 

Kakusta saa helposti gluteenittoman valitsemalla gluteenittomat digestivekeksit. Makeutta voi säädellä päälle valutettavan hunajan määrällä. Jälkikäteen tuli vielä mieleen, että täytteeseen voisi hyvin lisätä sukaatteja tai rusinoita. Vaihtoehto pashalle!




Hunaja-jogurtti-mascarponekakku
pohja:
100 g digestivekeksejä
100 g (1pussi) mantelilastuja
80 g voita

Murskaa keksit ja noin puolet mantelilastuista hienoksi muruksi. Sulata voi. Sekoita keksi-mantelimurut ja voi keskenään. Taputtele seos uunivuoan (halkaisija noin 23 cm) pohjalle.

täyte:
750 g (3 rasiaa) mascarponea
2 dl kreikkalaista jogurttia
2 isoa munaa
1-2 sitruunan kuori
1 appelsiinin kuori
1½ - 2 dl juoksevaa hunajaa

Raasta sitruunan ja appelsiinin kuori. Yhdistä kulhossa mascarpone ja jogurtti. Sekoita mukaan kananmunat yksi kerrallaan. Lisää sitrusten kuoret ja hunaja ja sekoita tasaiseksi massaksi. Kaada seos vuokaan pohjan päälle. Peitä foliolla ja paista 150-175 asteessa tunti. Poista folio tunnin jälkeen ja paista vielä noin 15 minuuttia, jotta pinta saa väriä.

Uskalla ottaa kakku uunista, vaikka se ei olisikaan hyytynyt kokonaan. Kakku tarjoillaan kylmänä ja se kiinteytyy jäähtyessään.

koristeluun:
paahdettuja mantelilastuja
juoksevaa hunajaa

Paahda mantelilastut kuivalla pannulla. Annostele juustokakkua kauhomalla lusikalla vuoasta, ripottele mantelilastuja ja valuta hunajaa päälle maun mukaan.


lauantai 24. elokuuta 2013

Omenapiirakka

Olen vakaasti sitä mieltä, että mikään missä on juustoa, ei voi olla pahaa. Ja tämä pätee myös leivontaan. Syksyllä leivotaan tietenkin omenoista ja omenapiirakka + mascarponejuusto on vastustamaton yhdistelmä. Omat omenapuut tuottavat vielä niukasti satoa, joten kiitos työkaverilleni Niinalle omenoista. Sinulla on ihana piha! Omin kätösin kerätyt piirakkaomput päätyivät tähän vanilja-mascarpone piirakkaan. Piiras on melko makea, joten se ei tarvitse edes jäätelöä seurakseen.

Omia omppuja.


Täytettä on paljon!

Vanilja-mascarpone omenapiirakka (alkuperäinen ohje Kinuskikissa)
pohja:
150 g voita
1 1/4 dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita

täyte:
1 ps vaniljakastikejauhetta, esim. Blå Band
(tai 1½ dl maitoa + vaniljakastikepussi)
250 g mascarponejuustoa
n. 400 g omenoita
n. 1 ½ rkl siirappia

Valmista vaniljakastike pakkauksen ohjeen mukaan ja anna jähmettyä hetken jääkaapissa. Mielestäni kastike saa jäädä melko löysäksi, täytteestä tulee siten vielä mehevämpi. Jos kuitenkin tykkäät jämäkämmästä täytteestä, sekoita jauhe 1½  desilitraan maitoa ja anna jähmettyä hetki jääkaapissa.

Tee pohjataikina ja kuori ja viipaloi omenat. Levitä taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Lisää mascarponejuusto vaniljakastikkeeseen ja kaada seos pohjan päälle. Asettele omenaviipaleet täytteen päälle. Valuta siirappia omenoiden päälle - oman maun ja omenoiden happamuuden mukaan. Paista 200 asteessa noin 45 minuuttia. Malta mielesi ja anna jäähtyä hetken aikaa...

Mitä happamampia omenoita, sitä enemmän siirappia.