lauantai 27. elokuuta 2016

Mascarpone-puolukkapiirakka

Näin ihanan ohjeen olen postannut muutama vuosi sitten. Nyt on jälleen puolukoiden aika!

Puolukka on aina ollut yksi suosikkimarjoistani. Pidän puolukan happamuudesta ja näin syksyisin syön tuoreita puolukoita jugurtin kanssa, rahkaan sekoitettuna, marjapuurossa, ihan vaan paljaaltaan... ja tietenkin piirakassa. Ruisjauhot kuuluvat mielestäni  puolukkaleivonnaisiin ja niinpä uusimmasta Pirkasta (numero 9/13) löytämääni piirakkaohjetta oli aivan pakko kokeilla. Uutta tässä ohjeessa on mascarponejuusto, joka korvaa vastaavassa ohjeessa aiemmin käytetyn kermaviilin. Voin vain todeta, että italialaisen juuston ja suomalaisen puolukan liitto toimii loistavasti.




Mascarpone-puolukkapiirakka
pohja:
125 g voita
1 1/4 dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta

täyte:
1 prk mascarponea
1 prk rahkaa
2 munaa
1 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
7-8 dl puolukoita

Voitele piirasvuoka. Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää joukkoon muna hyvin sekoittaen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seokseen. Painele taikina jauhoja apuna käyttäen piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Pohjan voi laittaa hetkeksi lepäämään jääkaappiin.
Sekoita täytteen aineet keskenään. Puolukoista voi osan myös ripotella täytteen päälle. Tällöin sekoita täytteeseen 6 dl puolukoita ja jätä loput koristeiksi. Kaada täyte pohjan päälle ja ripottele nyt loput puolukat juustomassan päälle.
Paista 175 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 45 minuuttia.

Tarjoile täysin jäähtyneenä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti