Jouluksi leivon aina perinteisiä herkkuja, kuten pipareita ja joulutorttuja. Joka vuosi haluan kuitenkin kokeilla myös jotain uutta; joko lahjaksi, omaan joulupöytään tai uuden vuoden vastaanottoon. Tällä kertaa uutuuden kunnian sai Kodin Kuvalehden leivontaliitteestä löytynyt Limoncello-valkosuklaajuustokakku, jonka leivoin viemisiksi vanhemmilleni.
Kakun täytteeseen tuli valkosuklaan ja sitruunaliköörin lisäksi vielä kondensoitua maitoa ja tuorejuustoa. Täyte onkin melko raskas ja rakenteeltaan todella tiivis. Jatkossa olisin valmis jättämään yhden kananmunan täytteestä pois ja vastaavasti lorauttamaan limoncelloa hieman reippaammin. Jos kakun nimessä jo mainitaan limoncello, saa sitruuna mielestäni maistua enemmän kuin häivähdyksenä.
Limoncello-valkosuklaakakku on hyvää jo nyt ja pienillä viilauksilla siitä tulee vielä parempaa.
Limoncello-valkosuklaajuustokakku
pohja:
50 g voita
1 dl sokeria
2 kananmunaa
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 ps (180g) kookoshiutaleita
Kiinnitä leivinpaperi irtovuoan (halkaisija noin 25cm) pohjan ja reunan väliin. Voitele reunat. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri, lisää kananmunat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Painele taikina vuoan pohjalle ja noin 5 cm:n korkeudelle reunoille. Taikina on tahmeaa, eikä se tartu helposti käsiin. Myös käsien kostuttaminen vesihanan alla auttaa. Esipaista pohjaa 175 asteessa 15 minuuttia.
täyte:
100 g valkosuklaata
2 prk (á 200g) maustamatonta tuorejuustoa
1 prk (396g) kondensoitua maitoa (älä keitä)
2-3 kananmunaa
ainakin ½ dl limoncelloa
Laske uunin lämpö 150 asteeseen. Notkista tuorejuusto kulhossa. Lisää kondensoitu maito ja kananmunat. Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa ja lisää hieman jäähtynyt suklaa sekä limoncello. Sekoita täyte tasaiseksi. Valuta täyte esipaistetun pohjan päälle. Paista kakkua noin 60 minuuttia. Jos pinta alkaa tummua liikaa, peitä kakku kevyesti foliolla tai leivinpaperilla. Anna jäähtyä ennen vuoasta irrottamista.
Koristele valkosuklaarouheella.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viinit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viinit. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 20. joulukuuta 2015
sunnuntai 22. marraskuuta 2015
Sitruunatorttu
Viikonloppuna satoi lunta ja heti tuli jouluinen olo. Kaikenlaisia joululeivonnaisia muhii päässä, mutta sitä ennen halusin kokeilla reseptikasastani löytynyttä sitruunatortun (Pirkka 12/2006) ohjetta. Ohje vaikutti hyvin samantapaiselle kuin ihanien sitruunaruutujen ohje, joten luvassa oli kirpeän makoisa lopputulos.
Sitruunatorttu on helppo valmistaa, eniten aikaa vei pohjataikinan painelu vuoan pohjalle ja reunoille. Täyte on ihanan kirpakkaa, mutta toisaalta maku tasaantuu, kun antaa tortun tekeentyä seuraavaan päivään. Koristeluun riittää ripaus tomusokeria.
Ilokseni isännän viinikaapista löytyi pieni pullo jälkiruokaviiniksi sopivaa Riesling Auslesea (2012). Vain lievästi makea viini ja hapan sitruuna täydentävät hienosti toisiaan. Sitruunatorttu on hyvä vaihtoehto myös raskaiden jouluruokien jälkeiseen kahvipöytään.
Sitruunatorttu
pohja:
75 g voita
2 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
1 kananmuna
ripaus suolaa
Valmistele ensin vuoka kiinnittämällä leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija noin 24 cm) reunojen ja pohjan väliin. Voitele pohja ja reunat.
Sekoita vehnäjauhot, sokeri ja suola kulhossa. Nypi voi joukkoon. Lisää kananmuna ja sekoita tasaiseksi. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille noin puoleenväliin asti.
täyte:
75 g voita
120 g mantelijauhetta
2 1/4 dl sokeria
n. 1 dl sitruunamehua
2 (luomu)sitruunan raastettu kuori
4 kananmunaa
Sulata voi kattilassa ja anna jäähtyä hetki. Raasta sitruunoiden kuori ja purista mehu. Sekoita kuoriraaste ja mehu voin joukkoon. Lisää sokeri ja mantelijauhe, sekoita tasaiseksi. Vaahdota munat ja sekoita muun täytteen joukkoon. Kaada täyte pohjan päälle vuokaan. Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä kunnolla ennen tarjoilua.

perjantai 2. tammikuuta 2015
Perunaletut
Blogivuosi hurahti nopeasti ja se piti sisällään monia hienoja leivonta- ja ruokakokemuksia. Mieleeni ovat jääneet erityisesti irlantilaiset ruuat sekä itsetehdyistä herkuista erilaiset jäätelöt ja lapsille tehdyt täytekakut. Lasten kakkuja on aina niin mukava toteuttaa! Myös tälle vuodelle on suunnitteilla jo kaikenlaista, juuri nyt on työn alla Tiitun 4-vuotiskakku. Neiti toivoo kirjakakkua, jonka kirjojen ystävä nonna mielellään leipoo.
Mutta vielä viime vuoteen ja vuoden vaihtumiseen. Perinteistä aattoillan ruokapöydässä olivat mäti, sipuli ja smetana, uutta blinit korvanneet isot perunaletut. Nämä gourmet-perunaletut ovat hieman työläämpiä kuin tavalliset, perunamuusin jämistä tehdyt, mutta eivät ollenkaan niin aikaa vieviä kuin blinit. Viinisuosituksena Cava.
Hyvää uutta vuotta 2015!
Perunaletut (6kpl halkaisijaltaan n. 12 cm:n lettua)
300 g jauhoisia perunoita
2 kananmunaa
½ dl perunajauhoja
1 dl ruokakermaa
1 tl suolaa
voita paistamiseen
Kuori perunat ja keitä ne suolalla maustetussa vedessä. Paseeraa (eli puserra siivilän läpi) perunat kuumina. Anna paseeratun perunasoseen jäähtyä hetki.
Erottele kananmunista keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa valkuaiset pehmeäksi vaahdoksi.
Lisää perunan joukkoon keltuaiset, ruokakerma ja suola. Siivilöi perunajauho mukaan ja sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi valkuaisvaahto varovasti käännellen.
Paista kuumalla pannulla.
lauantai 22. marraskuuta 2014
Beaujolais Nouveau 2014
Jälleen on vuosi vierähtänyt ja on aika maistaa uuden sadon viiniä, Beaujolais Nouveauta. Mitään hienoa en pysty mausta tai tuoksusta sanomaan, sillä Beaujolais on enemmän kokemus kuin suuri nautinto. Kevyt, marjaisa, hieman poreileva, tulivat ensimmäisenä mieleen. Väri muistuttaa kirsikkaa ja lyhyt jälkimaku puolukkaa. Joku vuosi takaperin kävimme ostamassa Beaujolais Nouveauta vielä toisenkin pullon, mutta tänä vuonna taitaa jäädä yhden illan jutuksi.
keskiviikko 22. lokakuuta 2014
Oon mä juonu viinii Wienissä
... sekä syönyt Sacher-kakkua, kävellyt pohkeet kipeiksi ja yleisesti nauttinut olostani!
Wien valikoitui muutaman päivän kaupunkilomakohteeksi oikeastaan sattumalta. Pikkutyttönä katsoin Sissi-elokuvia ja koulussa luettiin Wienin kongressista, mutta muuten mielikuvaani Wienistä hallitsivat kahvilat. Ja olihan niitä, kahviloita. Ja ravintoloita ja pikaruokapaikkoja. Tarjontaa oli laidasta laitaan. Kun useimmat hotellimme lähellä olevat kahvilat möivät myös frühstückiä, jätimme ylihintaisen hotelliaamiaisen väliin ja söimme aamupalankin kaupungilla. Ei tullut nälkä tälläkään reissulla.
Ruoan lisäksi lokakuinen Wien näytti meille parhaita puoliaan sään suhteen, lämpötila pysytteli koko ajan 20 asteen hujakoilla ja aurinko pilkisteli useampana päivänä. Niin lounas kuin kahvitkin nautittiin siis vielä ulkona.
Wienissä oli yllättävän paljon korkeuseroja, joten päivän kävelyt todella tuntuivat illalla jaloissa. Kaupunkia kierrellessä katse kohosi useimmiten korkeuksiin, rakennukset olivat todella kauniita ja niissä oli paljon yksityiskohtia.
Sissi-elokuvien innostamina tutustuimme keisari Frans Joosefin ja keisarinna Elisabetin kahteen palatsiin, joista hieman keskustan ulkopuolella sijaitseva Schönbrunnin kesäpalatsi puutarhoineen oli yksi matkan kohokohdista. Syksyinen puutarha oli todella kaunis. Voin vain kuvitella, miltä se näyttää kesäloistossaan.
Meidän Wienin matkaamme kuului tärkeänä osana vierailu paikallisessa heurigerissa eli viinituvassa. Matkasimme noin kaksikymmentä minuuttia metrolla ja bussilla keskustan ulkopuolelle Grinzigin viinikylään ja olimme kuin toisessa maailmassa. Heurigerissa nautimme loistavan paikallisen lounaan ja maistelimme viinintuottajan omaa tynnyriviiniä.
Viinikokemuksia saimme lisää sturmin avulla. Huomasimme vasta paikanpäällä Wienissä, että matkamme sattui sopivasti sturm-aikaan. Opaskirja kertoi sturmin olevan makeaa rypälemehua, jossa käymisen takia on yllättävän paljon alkoholia. Sturm on sesonkijuoma, jota myydään vain syys-lokakuussa.
Wien oli positiivinen yllätys monessakin suhteessa. Olin kuvitellut sen tunnelmaltaan paljon jäykemmäksi ja kalliimmaksi kuin mitä se todellisuudessa oli. Oikeastaan ainoa miinus tulee tupakoinnista, sillä yllättävän monessa ravintolassa ja kahvilassa sai tupakoida sisällä.
Jos pidät kaikesta kauniista, Wien on sinulle oikea paikka.
Wien valikoitui muutaman päivän kaupunkilomakohteeksi oikeastaan sattumalta. Pikkutyttönä katsoin Sissi-elokuvia ja koulussa luettiin Wienin kongressista, mutta muuten mielikuvaani Wienistä hallitsivat kahvilat. Ja olihan niitä, kahviloita. Ja ravintoloita ja pikaruokapaikkoja. Tarjontaa oli laidasta laitaan. Kun useimmat hotellimme lähellä olevat kahvilat möivät myös frühstückiä, jätimme ylihintaisen hotelliaamiaisen väliin ja söimme aamupalankin kaupungilla. Ei tullut nälkä tälläkään reissulla.
Ruoan lisäksi lokakuinen Wien näytti meille parhaita puoliaan sään suhteen, lämpötila pysytteli koko ajan 20 asteen hujakoilla ja aurinko pilkisteli useampana päivänä. Niin lounas kuin kahvitkin nautittiin siis vielä ulkona.
Valikoima aamupalavoileipiä. |
Pakollinen Sacher, nam! |
Apfelstrudel. |
Wienissä oli yllättävän paljon korkeuseroja, joten päivän kävelyt todella tuntuivat illalla jaloissa. Kaupunkia kierrellessä katse kohosi useimmiten korkeuksiin, rakennukset olivat todella kauniita ja niissä oli paljon yksityiskohtia.
Sissi-elokuvien innostamina tutustuimme keisari Frans Joosefin ja keisarinna Elisabetin kahteen palatsiin, joista hieman keskustan ulkopuolella sijaitseva Schönbrunnin kesäpalatsi puutarhoineen oli yksi matkan kohokohdista. Syksyinen puutarha oli todella kaunis. Voin vain kuvitella, miltä se näyttää kesäloistossaan.
Schönbrun ja kaupungin keskusta. |
Heurigerin ravintola. |
Paikallista tynnyriviiniä. |
Viinikokemuksia saimme lisää sturmin avulla. Huomasimme vasta paikanpäällä Wienissä, että matkamme sattui sopivasti sturm-aikaan. Opaskirja kertoi sturmin olevan makeaa rypälemehua, jossa käymisen takia on yllättävän paljon alkoholia. Sturm on sesonkijuoma, jota myydään vain syys-lokakuussa.
Wien oli positiivinen yllätys monessakin suhteessa. Olin kuvitellut sen tunnelmaltaan paljon jäykemmäksi ja kalliimmaksi kuin mitä se todellisuudessa oli. Oikeastaan ainoa miinus tulee tupakoinnista, sillä yllättävän monessa ravintolassa ja kahvilassa sai tupakoida sisällä.
Jos pidät kaikesta kauniista, Wien on sinulle oikea paikka.
sunnuntai 19. lokakuuta 2014
Kesäkurpitsakakku tuorejuustokuorrutteella
Kesäkurpitsakokeilut jatkuvat kakun muodossa. Alkuperäinen ohje on Kinuskikissalta, mutta muutin ohjetta jättämällä siemenet pois taikinasta. Lisäksi halusin ehdottomasti kuorruttaa kakun. Kuorrutteeksi valikoitui amerikkalaistyyppinen tuorejuusto-tomusokerikuorrute, se tuo mukavaa makeutta ja näyttävyyttä kakkuun.
Kakusta saa vielä näyttävämmän, jos tekee täytettä kaksinkertaisen määrän, halkaisee pohjan ja lisää tuorejuustotäytettä myös kakun väliin. Kostutusta ei tarvita, sillä kesäkurpitsakakku on mukavan kostea jo valmiiksi.
Jos tarjoilet kakkua jälkiruokana, sen kanssa sopii hyvin jokin makea jälkiruokaviini. Meillä viinikaapista löytyi Lenz Moser Prestige Trockenbeerenauslese 2012.
Kesäkurpitsakakku
4 dl kesäkurpitsaraastetta
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
2 tl kanelia
2 tl kardemummaa
1 rkl vaniljasokeria
1½ dl hasselpähkinärouhetta
200 g voita
2½ dl sokeria
4 munaa
Kuori kesäkurpitsa ja raasta se karkeaksi raasteeksi. Yhdistä jauhot, leivinjauhe, mausteet ja pähkinärouhe. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri keskenään. Lisää munat yksitellen vaahtoon. Lisää jauhoseos ja kesäkurpitsaraaste, kääntele taikina tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun, tasapohjaiseen kakkuvuokaan, jonka halkaisija on noin 24cm. Paista 200 asteessa noin 40 minuuttia. Kumoa kakku tarjoiluastiaan ja jäähdytä.
kuorrutus:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g voita
1 rkl vaniljasokeria
noin 2 dl tomusokeria
Vatkaa pehmeä voi ja tuorejuusto sähkövatkaimella tasaiseksi. Lisää vaniljasokeri ja tomusokeri edelleen vatkaten. Lusikoi kuorrute jäähtyneen kakun päälle. Koristele esim. kanelilla.

torstai 1. toukokuuta 2014
Meloni-mozzarellasalaatti
Yöpakkanen, kylmä tuuli, ihan kuin hipsisi räntää. No, vappuhan se! Tänä vuonna vappuaatto meni todella rauhallisesti. Työpäivän ja agilityharjoitusten jälkeen jaksoin enää syödä hyvin ja nukahtaa sohvalle. Aattoillan ruoka grillattiin ulkona, mutta syötiin sisällä lämpimässä. Salaattina meillä oli ihana meloni-mozzarellasalaatti, joka sipulista huolimatta toimi hyvin kuohujuomaksi valikoituneen cavan kanssa. Tätä ihanan raikasta kesäsalaattia suosittelen lämpimästi.

Meloni-mozzarellasalaatti
esim. verkkomelonia
vesimelonia
hunajamelonia
mozzarellaa
punasipulia
tuoretta basilikaa
rouhittua mustapippuria
oliiviöljyä
Paloittele melonit lohkoiksi, poista mahdolliset siemenet. Asettele tarjoiluvadille. Revi mozzarella melonien päälle. Leikkaa sipuli mahdollisimman ohuiksi siivuiksi ja asettele melonien päälle. Lisää vielä basilikanlehtiä ja rouhittua mustapippuria. Lorauta oliiviöljyä kaiken päälle.
viinisuositus: Cava , Codorníu classico sec, Espanja

Tunnisteet:
gluteeniton,
juustot,
kasvisruoka,
mozzarella,
ruoka,
salaatit,
viinit
lauantai 8. maaliskuuta 2014
Vuohenjuustolla täytetyt tomaatit
Perjantai-illan rentoutumisruokaan kuului tällä viikolla lammasta ja vuohenjuustolla täytettyjä tomaatteja. Tomaateilla saa helposti näyttävyyttä ruokalautaselle. Talvitomaatit tahtovat Suomessa olla aika mauttomia, mutta täyttämällä ne pehmeällä vuohenjuustolla ja yrteillä alkaa makuakin löytyä. Helppotekoinen ja nopea lisuke sopii ainakin salaattien ja lihan seuraksi.
Vuohenjuustolla täytetyt tomaatit
4 keskikokoista tomaattia
100 g pehmeää vuohenjuustoa
½ raaka kananmuna
1 valkosipulinkynsi
tuoretta timjamia
tuoretta basilikaa
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä tomaattien päälle ja vuokaan
Lorauta oliiviöljyä korkealaitaiseen uunivuokaan. Leikkaa tomaateista "kansi" pois. Kaiverra lusikalla tomaatin siemenet ym. sisus pois. Vatkaa kananmunan rakenne rikki, jotta saat sen puolitettua paremmin. Silppua valkosipulinkynsi. Sekoita vuohenjuusto, kananmuna ja valkosipuli keskenään. Mausta timjami- ja basilikasilpulla. Lisää suolaa ja mustapippuria maun mukaan. Lusikoi täyte tomaattien sisälle. Laita kannet päälle. Asettele tomaatit uunivuokaan. Lorauta vielä oliiviöljyä päälle. Paista 200 asteessa noin 35 minuuttia.
Viinisuositus: Hewitson Baby Bush 2011, Australia (nautittu lampaan kera)

tomaatti,
viinit,
vuohenjuusto
keskiviikko 1. tammikuuta 2014
Blinejä ja proseccoa
Uusi blogivuosi alkaa yhdistämällä kahden hyvin erilaisen ruokamaan parhaimmistoa. Uuden vuoden aattoiltana meillä nautittiin itänaapurista kotoisin olevia blinejä ja nonnan suosikkimaan kuohujuomaa. Blinien kanssa tulisi venäläisen perinteen mukaan nauttia votkaryyppy/jä mutta perheen viinivastaava oli varannut italialaista proseccoa... Ihanaa!
Näiden kuvien ja ohjeen myötä toivon kaikille oikein maukasta ruoka- ja leivontavuotta 2014!
Näiden kuvien ja ohjeen myötä toivon kaikille oikein maukasta ruoka- ja leivontavuotta 2014!
Proseccon olemus viininä "ilman ominaisuuksia" on yksi tärkeimmistä syistä sen menestykseen. Lähde: Culinaria Italia |
Prosecco on italialainen rypälelajike ja tämä miellyttävästi helmeilevä valkoviini on yksi tunnetuimmista italialaisista juomista. Lähde: Culinaria Italia |
Blinien kanssa tarjotaan mätiä, smetanaa ja sipulisilppua. |
Blinit
3 dl maitoa
15 g hiivaa
1 dl kermaviiliä
½ tl sokeria
2 dl tattarijauhoja
1 dl vehnäjauhoja
(gluteenittomaan taikinaan 3 dl tattarijauhoja)
1 tl suolaa
2 keltuaista
2 valkuaista
tarjoiluun: smetanaa, sipulisilppua, mätiä, tilliä
Varaa blinitaikinaa varten riittävän iso astia, jossa taikinalla riittää kohoamisvaraa. Liuota hiiva haaleaan maitoon. Lisää kermaviili ja sokeri. Vatkaa joukkoon jauhot. Anna taikinan seistä peitettynä huoneenlämmössä vähintään kolme tuntia. Vielä kuohkeammat blinit saat, kun annat taikinan kohota rauhassa yön yli. Kun taikina on päässyt kohoamisvauhtiin, nosta astia peitettynä jääkaappiin odottamaan seuraavaan päivään.
Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sekoita kohonneeseen taikinaan suola, keltuaiset ja valkuaisvaahto juuri ennen paistamista. Paista blinit paistinpannulla, miedolla lämmöllä molemmin puolin kypsiksi. Blinit ovat paksumpia kuin tavalliset ohukaiset, sopivan paksuuden löytää kokeilemalla.
Tarjoa blinit vastapaistettuina mädin, smetanan ja sipulin kanssa.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013
Portviinitryffelit
Tänä vuonna ajattelin jättää suklaakonvehtien tekemisen paikalliselle suklaatehtaalle ja keskittyä tryffeleihin. Tryffelit ovat enemmän aikuisten makuun ja niitä voi halutessaan maustaa tilkalla alkoholia. Ensimmäisessä tryffelierässäni maistuukin portviini, josta tulee kiva jälkimaku suklaan jo sulettua suuhun. Portviini on myös tyylikäs jälkiruokaviini sellaisenaan tai kahvin kanssa nautittuna.

Portviinitryffelit
200 g tummaa suklaata, esim. Panda
1 dl kuohukermaa
2 rkl (30ml) portviiniä
30 g huoneenlämpöistä voita
leivontakaakaojauhoa, esim. Van Houten
Rouhi suklaa mahdollisimman pieneksi. Kiehauta kerma kattilassa, poista liedeltä ja lisää suklaarouhe. Sekoita, kunnes suklaa on sulanut kokonaan. Lisää portviini ja voi. Sekoita tasaiseksi. Laita seos jähmettymään jääkaappiin noin 3 tunniksi. Kun massa on jähmettynyt, ota lusikalla sopiva pala ja pyörittele palloksi. Tässä vaiheessa kannattaa olla ripeä, sillä massa sulaa nopeasti käsiin. Laita valmiit tryffelipallot lepäämään jääkaappiin.
Pyörittele pallot makeuttamattomassa kaakaojauheessa ennen tarjoilua. Tryffelit ovat kauniita sellaisenaan, mutta ne voi laittaa myös metallisiin karkkivuokiin.
Joku on käynyt minun tryffelilautasellani! |

joulu,
karkit,
tryffelit,
tumma suklaa,
viinit
sunnuntai 24. marraskuuta 2013
Beaujolais nouveau 2013
Meidän ruokakuntamme marraskuun perinteisiin kuuluu ranskalainen uuden sadon punaviini eli beaujolais nouveau. Beaujolais nouveau on valmistettu kuluvan satovuoden Gamay-rypäleistä, ja toisin kuin muut punaviinikaverinsa, se tulee myyntiin jo muutaman kuukauden kuluttua sadonkorjuusta. Myynti alkaa ympäri maailmaa aina marraskuun kolmantena torstaina ja tänä vuonna tuo päivä oli 21.11.
Uuden sadon viinit ovat enemmän tai vähemmän mehumaisia ja sopivatkin parhaiten kevyiden ruokien, kuten salaattien ja kanan kanssa. Me maistoimme tämän vuoden viiniä perjantai-iltana, tonnikalapihvien ja salaatin seurana, takkatulen loisteessa. Hyvästä seurasta ja tunnelmasta huolimatta tuoksusta tuli mieleen banaani ja väristä vadelma. Kuten joka vuosi.
Kerran vuodessa, kevyenä seurusteluviininä, beaujolais on ok. Suosittelen tätä esimerkiksi pikkujouluviiniksi, ei tarvitse ainakaan keskittyä sanomaan mitään fiksua viinin olemuksesta.
tiistai 1. lokakuuta 2013
Sinihomejuustojäätelö
Ruuan ja leipomisen ystävällä pitää kiirettä näin syksyisin, sillä oman leipomisen lisäksi pitäisi ehtiä katsoa kaikki tv:n ruokaohjelmat. Junior Master Chefistä oppii valtavasti, Koko Suomi leipoo nyt on ihan pakollinen leivontafriikille ja Kuppilat kuntoon Jyrki Sukula on muuten vain kiva. Sitten on nämä Gordon Ramsey - formaatit. Ramseytä voi halutessaan katsella ja kuunnella vaikka joka ilta. Mies pistää kuntoon niin hotellit kuin vankilatkin. Kuuluisin hänen ohjelmistaan lienee kuitenkin Hell's Kitchen, josta on nyt alkanut suomalainen versio. Chef Kemppaisen huutamista kuunteli hetken myös rautalampilainen Anssi ja mikä parasta, hän mainosti emäpitäjää t-paidassa ja pinsseissä. Hyvä Anssi!
Suureksi yllätyksekseni Hell's Kitchen Suomi - ohjelman ensimmäisessä jaksossa oli toinenkin linkki Rautalammille. Kiinnostuin ohjelmassa mainitusta sinihomejuustojäätelöstä, etsin reseptin netistä ja huomasin, että Chef Kemppainen oli käyttänyt jäätelössään Peltola Blue- juustoa. Peltolan maitotila sijaitsee Rautalammilla ja heidän juustolansa naapurikunnassa Suonenjoella. Hyvä syntymäpaikkakuntani Rautalampi!
Peltola Blue-juusto osoittautui erittäin maistuvaksi. Jos pidät ranskalaisesta Roquefortista, pidät todennäköisesti myös Peltola Bluesta. Juustosta tehty jäätelö puolestaan oli mielenkiintoinen kokeilu. Juusto maistuu jäätelössä yllättävän paljon. Chef Kemppainen tarjosi jäätelöä briossin ja lakritsin kanssa. Itse voisin tarjota tätä joulun aikaan pipareiden seurana.
Sinihomejuustojäätelö (ohje Sauli Kemppainen)
250 g kermaa
250 g punaista maitoa (3,5 prosenttista)
100 g sokeria
120 g keltuaisia
75 g Peltola-sinihomejuustoa
Lämmitä maito, kerma, sokeri ja keltuaiset kattilassa 85-asteiseksi. (Minulla oli apuna lämpömittari.) Siivilöi ja lisää murusiksi hienonnettu sinihomejuusto. Sekoittele ja anna juuston sulaa rauhassa massaan. Jäähdytä massa täysin kylmäksi ja aja se jäätelökoneella jäätelöksi. Itse puolitin ohjeen ja jäätelöä tuli noin 3 dl.

Sinihomejuustojäätelöä |

Peltola Blue maistuu myös argentiinalaisen Malbecin kanssa. |
lauantai 31. elokuuta 2013
Porkkanaleivokset
Arkisin yritän välttää sokerin syömistä. Käytännössä arkipäiviä ovat maanantai, tiistai, keskiviikko ja torstai. Perjantaihan on jo viikonloppua ja silloin on ansainnut perjantaipullan tai pari. Yleensä minulla ei ole vaikeuksia noudattaa arkisokerittomuuttani, mutta tällä viikolla makeanhimo yllätti jo keskiviikkona. Niinpä suunnittelin perjantain leipomukseni tavallista aikaisemmin ja mielikuvalla tästä äkkimakeasta porkkanaherkusta sinnittelin perjantaihin asti.
Ohje on ikivanha, aikoinaan Anna-lehden ruokakorteista napattu. Tämä onnistuu, vaikka leivontakokemusta ei juuri olisikaan. Ja makeannälkä lähtee taatusti.

Porkkanaleivokset
2 munaa
1½ dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
100 g voita
3 dl porkkanaraastetta
1 tl raastettua sitruunankuorta
Sulata ja jäähdytä rasva. Raasta porkkanat raastimen hienoimmalla terällä. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää muut aineet munavaahtoon vuorotellen. Levitä taikina voideltuun vuokaan (voit käyttää myös leivinpaperia) ja paista pohjaa 200 asteessa noin 15 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.
kuorrutus:
100 g pehmeää sulatejuustoa, esim. Olympia
50 g voita
3 dl tomusokeria
1 tl vanilliinisokeria
2 tl sitruunamehua
Sulata rasva kuorrutusta varten. Lisää juusto pieninä nokareina ja sekoita, kunnes juusto sulaa. Sulatejuusto kannattaa ottaa huoneenlämpöön jo hieman aiemmin, jotta se sulaa paremmin. Lisää tomusokeri siivilän kautta, vanilliinisokeri ja sitruunamehu. Sekoita kuorrutus tasaiseksi ja levitä pohjan päälle. Koristele esim. pähkinärouheella. Anna kuorrutuksen jähmettyä ja nauti!
Illalla löytyi vielä yllätys viinikaapista, pieni pullo makeaa Rieslingiä. Hugh Johnsonin Suuri Viinikirja kertoo, että Beerenauslese-viinit ovat harvinaisia makeita viinejä, jotka on valmistettu jalohomeisista rypäleistä. Muistelimme papan kanssa viime kesäistä matkaa Moselin laaksoon ja nautimme jälkiruuaksi porkkanaleivoksia viinin kera. Ja verensokeri nousi ennätyslukemiin.
Dr. Loosen on suuri viinintuottaja Moselin laaksossa, Bernkastelin kylässä.
http://www.drloosen.com/index.php

Dr. Loosenin maisemissa kesällä 2012 |
Tilaa:
Kommentit (Atom)