Näytetään tekstit, joissa on tunniste kalat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kalat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Lämminsavulohipiiras

Suolaisten päiväkahvitarjottavien sarja jatkuu. Tällä kertaa leivoin sateista päivää sulostuttamaan savulohipiiraan. Koska jäätelökelejä ei ole edelleenkään luvattu, käytin jäätelön tekoon varatun kuohukerman piiraaseen. Täytteestä tuli hieman tavallista tuhdimpi, mutta kyllä makukin on hyvä! 


Savulohipiiras
pohja:
125 g voita
3 dl vehnäjauhoja
½ dl kaurahiutaleita
½ tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
noin ½ dl kylmää vettä

Yhdistä jauhot, kaurahiutaleet, leivinjauhe ja suola. Sekoita jauhoseos pehmeään voihin. Lisää kylmää vettä sen verran, että saat tasaisen taikinan. Taputtele taikina voidellun piirasvuoan (halkaisija noin 28 cm) pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa 200 asteessa noin 10 minuuttia.

täyte:
300 g lämminsavulohta
1 sipuli
2 dl kermaa
2 kananmunaa
tuoretta ruohosipulia
tuoretta tilliä
mustapippuria
noin 2 dl juustoraastetta

Pilko sipuli pieniksi kuutioiksi ja kuullota paistinpannulla muutama minuutti. Pilko tai revi kala paloiksi. Levitä sipulisilppu ja savukalapalat esipaistetun pohjan päälle. Hienonna ruohosipuli ja tilli, ripottele ne kalan päälle. Yhdistä kananmunat ja kerma, riko munien rakenne rikki, mausta mustapippurirouheella. Kaada kermaseos täytteen päälle ja peitä juustoraasteella. Jatka paistamista 200 asteessa, uunin alatasolla,  25-30 minuuttia. 

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Kalamiehen täytekakku

Rakas isäni vietti syntymäpäiväänsä tällä viikolla ja pyöreiden vuosien kunniaksi halusin tehdä juuri hänelle sopivan täytekakun. Isä on kova kalamies ympäri vuoden, talvella hän pilkkii ahvenet kukkoon ja kesällä verkoista päästellään Konneveden muikkuja. Tällä kertaa pyydykseen uikin niin iso vonkale, ettei se meinannut tarjoiluastiaan mahtua. Tunnistamattomaksi jääneellä kalalla on suomut väärinpäin ja sisälmyksistä löytyy mansikkatäytettä ja suklaakakkupohjaa. Kalan pienistä erikoisuuksista huolimatta sekä kalamies että kalamiehen tytär olivat molemmat kakkuun erittäin tyytyväisiä.

Kalanmuotoinen kakku on alunperin Kinuskikissan idea, minä jalostin siitä meidän perheemme näköisen. 


Kala oli niin iso, ettei se mahtunut jääkaappiin.



Sisältä löytyi mansikkaa, kermaa ja rahkaa.

Kalamiehen kakku

pohjat on muotoiltu kahdesta suklaakakkulevypohjasta

kostutus vaniljamaidolla

täytteenä mansikkasosetta, kermaa ja rahkaa

kuorrutus harmaata sokerimassaa, mustaa pastaväria ja hopeista kimallesuihketta



sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Anjovispiirakat

Mehevät piirakat ovat aina maistuvaa tarjottavaa, makeana ja suolaisena. Tällä kertaa oli suolaisen vuoro ja päätin vielä tehdä yhden ison piirakan sijasta monta pientä. Täytteeseen valitsin hieman harvemmin käytettyä anjovista. Suolaisuutensa takia se sopii hyvin piirakkatäytteeseen. Jos anjoviksen maku ei miellytä, sen voi hyvin korvata esim. kylmäsavulohella. 

Pikkupiiraat paistuvat kätevästi muffinssipellillä. Näpertämistä on hieman enemmän mutta toisaalta vaihtelu virkistää ja pikkuiset ovat kivan näköisiä kahvipöydässä. Pohjataikinaa voi käyttää ilman muutoksia myös makean piirakan pohjana. 



Anjovispiirakat (12 kpl)
taikina:
150 g voita
4 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
½ dl kermaviiliä

Voit valmistaa taikinan joko käsin tai monitoimikoneessa. Paloittele kylmä rasva kulhoon. Lisää jauhot ja suola. Nypi/aja ainekset murumaiseksi seokseksi. Lisää kermaviili ja sekoita tasaiseksi. Jos taikina tuntuu liian kovalta, voit lisätä tilkan kylmää vettä. Kääri taikina kelmuun ja anna levätä jääkaapissa vähintään täytteen valmistamisen ajan. 

täyte:
5 keitettyä kananmunaa
4 dl kevätsipulisilppua (myös purjo käy hyvin)
1 iso rasia anjovista (tai sama määrä muuta kalaa)
3-4 rkl silputtua tilliä
1½ dl kermaviiliä
1 muna (raaka)
mustapippuria
juustoraastetta

Keitä kananmunat, anna jäähtyä. Leikkaa sipuli/purjo renkaiksi ja hauduta pannulla pehmeäksi. Anna jäähtyä. Leikkaa anjovikset saksilla pieniksi paloiksi. Hienonna kananmunat kulhossa ja lisää sipuli, anjovis ja tillisilppu. Sekoita eri kulhossa kermaviili ja kananmuna. Mausta pippurilla. 

Jaa pohjataikina 12 osaan ja kauli palat jauhojen avulla pyöreiksi. Taputtele palat muffinssivuokien pohjalle ja reunoille. Leikkaa ylimääräinen taikina pois ja siisti reunat. Lusikoi täyte pohjien päälle ja kaada vielä täytteen päälle kermaviili-munaseos. Viimeistele juustoraasteella. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. 



perjantai 27. joulukuuta 2013

Saaristolaiskaviaari

Järven rannalla kasvaneena olen syönyt koko lapsuuteni ja nuoruuteni kalaa. Heti, kun isä uskalsi ottaa minut mukaan veneeseen, olin mukana verkkoja laskemassa ja kesäaamuisin niitä myös nostamassa. Myöhemmin ylenin soutajaksi ja kalojen päästelijäksi.

Niinpä myös joulupöytään meillä on aina kuulunut kalaa. Nykyisin kala kylläkin haetaan kaupasta mutta jossakin muodossa sitä on pöydässä oltava. Aikuisiän suosikkini on jo monta vuotta ollut lohitahna, jonka virallinen nimi on todennäköisesti Saaristolaiskaviaari. Ohjeen alkuperää en tunne, oman ohjeeni olen saanut äidiltäni. Minä käytän kalana kylmäsavulohta, mutta myös silli tai silakka sopivat hyvin.





Saaristolaiskaviaari rautalampilaisittain
200 g kalaa, esim. kylmäsavulohta
1 keskikokoinen sipuli
2 dl ranskankermaa
2 dl raejuustoa
ruohosipulia
tilliä
valkopippuri

Hienonna sipuli ja kala monitoimikoneessa. Lisää ranskankerma ja raejuusto, sekoita tasaiseksi. Lisää oman maun mukaan ruohosipulia, tilliä ja valkopippuria. Sekoita massa tasaiseksi. Tarjoa vaikkapa ruisleivän kanssa.