keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Lämminsavulohipiiras

Suolaisten päiväkahvitarjottavien sarja jatkuu. Tällä kertaa leivoin sateista päivää sulostuttamaan savulohipiiraan. Koska jäätelökelejä ei ole edelleenkään luvattu, käytin jäätelön tekoon varatun kuohukerman piiraaseen. Täytteestä tuli hieman tavallista tuhdimpi, mutta kyllä makukin on hyvä! 


Savulohipiiras
pohja:
125 g voita
3 dl vehnäjauhoja
½ dl kaurahiutaleita
½ tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
noin ½ dl kylmää vettä

Yhdistä jauhot, kaurahiutaleet, leivinjauhe ja suola. Sekoita jauhoseos pehmeään voihin. Lisää kylmää vettä sen verran, että saat tasaisen taikinan. Taputtele taikina voidellun piirasvuoan (halkaisija noin 28 cm) pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa 200 asteessa noin 10 minuuttia.

täyte:
300 g lämminsavulohta
1 sipuli
2 dl kermaa
2 kananmunaa
tuoretta ruohosipulia
tuoretta tilliä
mustapippuria
noin 2 dl juustoraastetta

Pilko sipuli pieniksi kuutioiksi ja kuullota paistinpannulla muutama minuutti. Pilko tai revi kala paloiksi. Levitä sipulisilppu ja savukalapalat esipaistetun pohjan päälle. Hienonna ruohosipuli ja tilli, ripottele ne kalan päälle. Yhdistä kananmunat ja kerma, riko munien rakenne rikki, mausta mustapippurirouheella. Kaada kermaseos täytteen päälle ja peitä juustoraasteella. Jatka paistamista 200 asteessa, uunin alatasolla,  25-30 minuuttia. 

1 kommentti: