lauantai 10. toukokuuta 2014

American suklaapikkuleivät

Se vain iskee keskellä viikkoa, vaikka kuinka yrittäisi vastustella. Ajatella viikonloppua ja rauhoittumista asian äärelle. Ei pysty, on pakko leipoa. Tällä kertaa leivontahimo iski torstai-iltana. Ja kun ajattelee positiivisesti, niin ainakin työkaverit saivat perjantaina kahvin seuraksi pikkuleipiä. 

Tämä suklaapikkuleipäresepti on mukaeltu Amerikan tuomisina tuodusta leivontakirjasesta. Aiemmin olen tehnyt samasta kirjasesta banaanileivoksia. Molemmat ohjeet ovat helppoja ja nopeita valmistaa. Aineet sekoitetaan keskenään, lusikoidaan vuokaan tai pellille, paistetaan ja NAM.


















































Suklaapikkuleivät (noin 60 kpl)
4 vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl suolaa
2 dl voisulaa (= 200 g voita)
1½ dl sokeria
1½ dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
2 munaa
170 g suklaata

Leikkaa suklaa pieniksi kuutioiksi. Sulata voi kattilassa tai mikrossa. Sekoita vehnäjauhojen joukkoon sooda ja suola. Lisää hieman jäähtyneeseen voihin sokerit ja munat. Sekoita, kunnes seos on tasaista. Lisää jauhoseos ja suklaapalat voisula-sokeri-munaseokseen. Sekoita vain sen verran, että aineet tasoittuvat. Älä vatkaa. Lusikoi seosta pellille voipaperin päälle. Pikkuleivät leviävät reippaasti, joten jätä tilaa väliin. Paista 175 asteessa noin 10 minuuttia. 

Pikkuleivät voi koristella suklaaviivoilla, mutta ne ovat hyviä ilmankin.

4 kommenttia:

  1. Voi apua, nyt tuli taas ikävä sinne teille töihin...!

    VastaaPoista
  2. Näitä teen ensi viikonloppuna. Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla, että maistuu muillekin. Itse tykkään näistä tosi paljon.

    VastaaPoista