sunnuntai 15. marraskuuta 2020

Vegaaninen ja gluteeniton tuulomantorttu

Lämmittelen joululeivontaa varten, sillä kohta mennään taas! Kaapissa on jo tovin odottaneet kookosmanna ja mantelimaito pääsivät vihdoin käyttöön, kun leivoin vegaanisen tuulomantortun. 

Ohje on Tiina Strandbergin kirjasta Herkkuja ihan kaikille, josta olen ennenkin löytänyt maistuvia erityisruokavalioon sopivia ohjeita. Näitä leipoo hetkessä ja maistuvat kyllä kaikille. 


Nimesin leivonnaisen ohjeen kirjoittajan mukaan tuulomantortuksi. Minun puolestani tällä voisi olla myös lapsuudessa opittu nimi tuulemantorttu tai vaikka mokkapalat. Nimellä sinänsä ei ole väliä, hyviä ovat. 

Kuorrute kannattaa muuten levittää lämpimän pohjan päälle, jotta se levittyy paremmin. Itse huomasin, että pohja kannattaa olla nimenomaan lämmin, ei kuuma. Minä aloin levittää kuorrutetta liian aikaisin ja kuorrutteen rasva jäi lillumaan ikävästi tortun pinnalle. Jähmettyessään massasta erottunut kookosrasva näyttää hieman epämukavalle, mutta onneksi se ei vaikuta makuun. Ja strösseleillä sain peitettyä pahimmat kohdat.  



Vegaaninen tuulomantorttu

pohja:

3/4 dl kookosöljyä

1 dl vaahterasiirappia

1½ dl mantelimaitoa

2 dl kaurajauhoja

2 dl riisijauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljajauhetta (minulla vaniljasokeria)

½ tl suolaa

Sulata kookosöljy nestemäiseksi. Sekoita keskenään vaahterasiirappi, mantelimaito ja kookosöljy. 

Sekoita kuivat aineet keskenään. Yhdistä kuivat aineet nestemäisiin, sekoita kunnolla.

Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan (noin 20cm x 30cm) ja paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.

kuorrutus:

1½ dl kookosvoita eli kookosmannaa

2-3 rkl vahvaa kahvia

3 rkl vaahterasiirappia

3 rkl mantelimaitoa

1½ rkl tummaa sokeroimatonta kaakaojauhetta

1/4 tl vaniljajauhetta (minulla vaniljasokeria)

ripaus suolaa

Sulata kookosmanna. Sekoita keskenään kaikki kuorrutteen aineet. Levitä kuorrute lämpimän tortun päälle. Koristele kookoshiutaleilla tai strösseleillä. 

Anna jäähtyä kunnolla ennen tarjoilua. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti