sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Myskikurpitsapalat

Viime aikoina on ollut niin paljon vapaa-ajan ohjelmaa, että leipominen on jäänyt sivurooliin. Syyslomalla kävimme muutaman päivän kaupunkilomalla ja olinhan minä kipeänäkin. Sitten oli serkun häät, joita suvun voimin juhlittiin yksi viikonloppu. Ihania tapahtumia, paitsi tietysti flunssa, jonka olisin voinut jättää väliin. Joka tapauksessa, olin jo kaivannut leivontakulhojani ja aloin hyvissä ajoin ennen viikonloppua miettiä, miten meillä viikonloppuna herkutellaan. Halloweenin läheisyydestä johtuen kurpitsaohjeita oli osunut silmiini todella paljon ja koska myskikurpitsa oli minulle uusi tuttavuus, päätin kokeilla porkkanaleivosten tapaisia myskikurpitsapaloja. 


Valmiissa kurpitsapaloissa ilahduttaa pirteät pilkut pohjataikinassa, väri on pysynyt uunissa hyvin. Kurpitsa maistuu ehkä oletettua vähemmän, mutta luulen, että käyttämäni myskikurpitsa oli hieman liian raaka. Koristeet valitsin pohjan värityksen mukaisesti.

Myskikurpitsapalat
pohja:
300 g myskikurpitsaa
4 munaa
2 dl rypsiöljyä
4 dl sokeria
4½ dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
½ tl kardemummaa

Leikkaa kurpitsan kuoret pois, poista siemenet ja raasta kurpitsa karkeaksi raasteeksi. Riko kananmunat kulhoon, mittaa mukaan sokeri ja öljy. Sekoita sen verran, että munien rakenne rikkoontuu kunnolla. Yhdistä kohotusaineet ja mausteet vehnäjauhoihin. Lisää jauhoseos taikinaan ja sekoita tasaiseksi. 

Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan, jonka mitat ovat noin 20cmx30cm. Paista 225 asteessa 20-30 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä kunnolla.

kuorrutus:
1 prk (250g) mascarponejuustoa
noin 4 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria

Mittaa mascarpone ja sokerit kulhoon. Vatkaa sähkövatkaimella hetki. Levitä kuorrute jäähtyneen pohjan päälle. Koristele esim. nonparelleilla tai lakupaloilla. Säilytä valmiita paloja jääkaapissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti