tiistai 11. kesäkuuta 2019

Raparperikukko

Kävin jälleen verottamassa äidin raparperipuskia ja nyt on jääkaappi pullollaan raparperinvarsia. Lähipäivien jälkkäri- ja leivontamaku on siis selvillä. 

Meillä asuva ihana mies teki minulle tänäänkin ruokaa, joten minun osuudekseni jäi jälkiruoka. Kotipaikkakunnalla vierailun jälkeen olen aina hieman nostalginen, joten jälkkäriksi tein meille savolaisille tuttua kukkoa - raparperikukkoa. 

Vaniljajäätelön kanssa niin ihanaa. Melkein yhtä hyvää kuin sisarensa mustikkakukko. Tällä ohjeelle tulee pienehkö kukko. Jos haluat paksumman, kannattaa ohje tehdä ainakin puolitoistakertaisena.




Raparperikukko
pohja ja kansi:
125 g voita
½ dl sokeria
2½ dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää ruisjauhot ja leivinjauhe, sekoita tasaiseksi. Laita taikina jääkaappiin jähmettymään.

täyte:
5 dl raparperinpaloja
1 dl sokeria
½ dl vettä
1 rkl perunajauhoja + tilkka kylmää vettä

Laita raparperinpalat, sokeri ja vesi kattilaan. Keitä noin 5 minuuttia välillä sekoittaen. Ota kattila liedeltä. Sekoita perunajauhot tilkkaan kylmää vettä. Kaada perunajauhot ohuena nauhana raparperin sekaan koko ajan sekoittaen. 

Kauli tai taputtele käsin 2/3 osaa taikinasta voidellun uunivuoan pohjalle. Kaada täyte päälle. Tee lopusta taikinasta kansi. Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia, alenna lämpötilaa noin 180 asteeseen ja paista vielä puolisen tuntia.

Tarjoile vaniljajäätelön kanssa.


torstai 6. kesäkuuta 2019

Grillatut banaanit

Ihana kesä, lämpö ja loma! Ensimmäinen lomaviikko on sujunut hyvin kesäisesti, kiitos loistavan seuran ja sään. Kesäisen kelin innostamana kokeilimme eilen tyttöjen ja papan kanssa jälkiruoaksi grillattuja banaaneja. Uunibanaaneja olen joskus tehnyt ja muistelen, että siinä banaanit paistettiin ilman kuoria. Nyt luomubanaanit grillattiin kuorineen ja nautittiin vaniljajäätelön ja marjojen kanssa. Tosi helppo kesäjälkkäri.

Idea on Yhteishyvän ruokaliitteestä. Banaanit voi grillata myös nuotion hiilloksessa.


Grillatut banaanit
luomubanaaneja
jäätelöä
marjoja

Laita banaanit kuorineen grillin yläritilälle. Grillaa noin 225 asteessa, noin 20 minuuttia. Banaanit ovat valmiita, kun niistä tihkuu hieman nestettä. 

Tee viilto kuoreen ja jäähdytä hetki. Nauti jäätelön ja marjojen kanssa.


sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Pätkiskakku

Kesä kolkuttelee jo ovella, joten sääkin on sen mukainen: vettä sataa ja hampaat kalisee. Säästä huolimatta siirsimme pikkutyttöjen kanssa tomaatintaimet tänään ulos. Olivat mokomat jo niin pitkiä, ettei niitä sisälläkään voi enää pitää. Harson alla, pihan aurinkoisimmalla seinustalla, toivottavasti jo pärjäävät.


Ulkohommissa tulee aina nälkä, joten päiväkahvilla meillä oli tyttöjen tekemää popcornkakkua (jonka ohjetta minulla ei vielä ole) ja nonnan tekemää pätkiskakkua. Pätkiskakku on jo kauan ollut listalla, mutta vasta nyt sain sen tehtyä. Netistä löytyy kakulle monta ohjetta, tämä on tehty Kinuskikissan ohjeella.


Pätkiskakku
5 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
150 g voita 
6 pätkistä
2 dl maustamatonta jugurttia
3 kananmunaa

Mittaa kulhoon vehnäjauhot, sokeri, leivinjauhe, vaniljasokeri ja kaakao. Sekoita. 

Pienennä pätkikset. Sulata voi ja lisää pätkikset. Sekoita, kunnes suklaa on sulanut. Lisää voi-suklaaseokseen ensin jugurtti (jotta seos ei ole liian kuumaa kananmunille) ja sitten kananmunat. Sekoita. 

Yhdistä vielä jauhoseos ja kääntele tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (minulla oli 1,2 litran vuoka) ja paista 175 asteessa 40-60 minuuttia. Anna jäähtyä ennen kuorruttamista.

kuorrutus:
1 dl kuohukermaa
145g tummaa suklaata
pätkisrouhetta

Kiehauta kerma kattilassa. Ota kattila liedeltä, lisää paloiteltu suklaa ja sekoita, kunnes suklaa on sulanut. Anna kuorrutteen jäähtyä hetki ja kaada se sitten kakun päälle. Koristele pätkisrouheella.


maanantai 22. huhtikuuta 2019

Kinder-kääretorttu (gluteeniton)

Tänä vuonna meillä oli pääsiäisenä suurta juhlaa, kun Nuppu-tyttö täytti kuusi vuotta. Pääsiäisaterian yhteydessä juhlittiin myös synttäreitä ja koska tytöt tykkäävät Kindereistä (ja kaikista muistakin suklaamunista...), nonna päätti tehdä juhliin Kinder-kääretortun. 

Kokenut leipuri päätti leipasta kääretortun remonttitouhujen lomassa. Torttupohja, check. Täyte, check. Kuorrutus, check. Kuorrutteen valuttaminen kääretortulle, hups. Kääretortun siirtäminen tarjoiluvadille, katastrofi. Älä ikinä kuvittele tekeväsi jotain nopeasti tuosta vaan. Keskity!

Onneksi koristelulla pystyi paikkaamaan jonkin verran ja kuvat otin edullisimmasta kuvakulmasta. Maku muuten voitti repsahtaneen ulkonäön mennen tullen.


Kinder-kääretorttu
torttupohja:
4 kananmunaa
1½ dl sokeria
1 dl perunajauhoja
½ dl (4 rkl) tummaa kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa huoneenlämpöiset kanamunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä perunajauhot, kaakao, vaniljasokeri ja leivinjauhe. Siivilöi ne muna-sokerivaahtoon ja sekoita tasaiseksi. 

Kaada taikina leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja paista 225 asteessa noin 8 minuuttia. Kumoa torttulevy sokeroidulle leivinpaperille. 

täyte:
290 g valkosuklaata (Panda)
400 g maustamatonta tuorejuustoa huoneenlämpöisenä
1 dl kuohukermaa
1 rkl sitruunamehua

Vaahdota kerma. Sekoita mukaan huoneenlämpöinen tuorejuusto. Sulata valkosuklaa joko mikrossa tai vesihauteessa. Sekoita suklaasula tuorejuuston sekaan. Lisää sitruunamehu ja sekoita kunnolla tasaiseksi massaksi. Levitä täyte jäähtyneen torttupohjan päälle ja kääri torttu rullalle. Jos täyte on kovin juoksevaa, jähmetä sitä hetki jääkaapissa ennen levittämistä. 

Jähmetä kääretorttua jääkaapissa vähintään muutama tunti, mielellään yön yli.

kuorrute:
1 dl kuohukermaa
145 g tummaa suklaata (Panda)

koristeluun Kinder-munien suklaata

Rouhi suklaa. Kiehauta kerma kattilassa, ota liedeltä ja lisää suklaarouhe. Sekoittele tasaiseksi. 

Kaada/levitä hieman jäähtynyt kuorrute kääretortun päälle ja reunoille. Koristele Kinder-rouheella. Minä käytin lisäksi värikkäämpää suklaarouhetta peittämään repeämiä.