sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Pätkiskakku

Kesä kolkuttelee jo ovella, joten sääkin on sen mukainen: vettä sataa ja hampaat kalisee. Säästä huolimatta siirsimme pikkutyttöjen kanssa tomaatintaimet tänään ulos. Olivat mokomat jo niin pitkiä, ettei niitä sisälläkään voi enää pitää. Harson alla, pihan aurinkoisimmalla seinustalla, toivottavasti jo pärjäävät.


Ulkohommissa tulee aina nälkä, joten päiväkahvilla meillä oli tyttöjen tekemää popcornkakkua (jonka ohjetta minulla ei vielä ole) ja nonnan tekemää pätkiskakkua. Pätkiskakku on jo kauan ollut listalla, mutta vasta nyt sain sen tehtyä. Netistä löytyy kakulle monta ohjetta, tämä on tehty Kinuskikissan ohjeella.


Pätkiskakku
5 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
150 g voita 
6 pätkistä
2 dl maustamatonta jugurttia
3 kananmunaa

Mittaa kulhoon vehnäjauhot, sokeri, leivinjauhe, vaniljasokeri ja kaakao. Sekoita. 

Pienennä pätkikset. Sulata voi ja lisää pätkikset. Sekoita, kunnes suklaa on sulanut. Lisää voi-suklaaseokseen ensin jugurtti (jotta seos ei ole liian kuumaa kananmunille) ja sitten kananmunat. Sekoita. 

Yhdistä vielä jauhoseos ja kääntele tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (minulla oli 1,2 litran vuoka) ja paista 175 asteessa 40-60 minuuttia. Anna jäähtyä ennen kuorruttamista.

kuorrutus:
1 dl kuohukermaa
145g tummaa suklaata
pätkisrouhetta

Kiehauta kerma kattilassa. Ota kattila liedeltä, lisää paloiteltu suklaa ja sekoita, kunnes suklaa on sulanut. Anna kuorrutteen jäähtyä hetki ja kaada se sitten kakun päälle. Koristele pätkisrouheella.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti