sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Mustaherukka-valkosuklaamuffinit

Lähikaupassa on myynnissä mansikkalaatikoita, eilen keräsin vielä vanhempieni luona puutarhavattuja, omissa viinimarjapuskissa on edelleen marjoja ja omenapuut notkuu ompuista. Koko kesä marjoja odoteltiin mutta nyt kausi vain jatkuu ja jatkuu, ihanaa! 

Vihdoin alan päästä myös leivontaan kiinni. Tänään oli todella pitkästä aikaa leivontaolo, joten sunnuntain iloksi leivoin mustaherukka-valkosuklaamuffineita. Kyllä se taas tästä.




Mustaherukka-valkosuklaamuffinit (12kpl isoja)
150g voita
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 munaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
4 dl mustia viinimarjoja
noin 70g valkosuklaa (Panda á 145g)
+ loput levystä koristeluun

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri + vaniljasokeri keskenään. Lisää kananmunat yksitellen vatkaten. 

Sekoita noin 1/3 osa vehnäjauhoista viinimarjojen joukkoon. Yhdistä loput jauhot ja leivinjauhe keskenään. Rouhi valkosuklaa karkeaksi rouheeksi. 

Lisää vehnäjauhot, maito, marjat ja valkosuklaarouhe pienissä erissä taikinaan ja sekoita tasaiseksi. Annostele taikina muffinipellille (muista voidella) tai paperisiin vuokiin. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Koristele jäähtyneet muffinit sulatetulla valkosuklaalla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti