lauantai 20. huhtikuuta 2019

Gluteeniton sitruunatorttu

Keväällä ja varsinkin pääsiäisen aikoihin iskee aina sitruunatorttuhimo. Ikiaikainen suosikkini on äidin leipoma sitruuna-marenkitorttu, hapanta sitruunaa ja päällä rapsakan makeaa marenkia, nam!

Tällä kertaa tein sitruunatortun gluteenittomana ja kokeilin näin myös ensimmäistä kertaa riisijauhoja. Me emme lopputuloksessa huomanneet mitään eroa vehnäjauhoilla leivottuun torttuun. Hyvin kävi kaupaksi myös pikkutytöille, kun päälle töräytettiin pieni kermavaahtokeko. 

Alkuperäinen ohje Gluteeniton Leivontalehti 1/2019.



Sitruunatorttu
pohja:
2 dl riisijauhoja
2 dl mantelijauhoja
½ dl sokeria
100 g jääkaappikylmää voita
1 kananmunan keltuainen

Mittaa monitoimikoneen kulhoon riisi- ja mantelijauhot ja sokeri. Sekoita. Lisää jääkaappikylmä voi pieninä kuutioina ja sekoita. Erottele kananmunasta keltuainen (säästä valkuainen) ja lisää se pohjataikinaan. Sekoita tasaiseksi. Jos taikina tuntuu liian kuivalle, lisää tilkka kylmää vettä. Painele taikina voidellun piirakkavuoan (halkaisija noin 28 cm) pohjalle ja reunoille. Pistele pohja haarukalla. Esipaista pohjaa uunin keskitasolla, 200 asteessa, noin 10 minuuttia.

täyte:
3 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl kuohukermaa
2 sitruunaa, kuori + mehu

Raasta pestyjen sitruunoiden kuori ja purista niiden mehu. Sekoita kaikki täytteen aineet kulhossa. 

Sivele esipaistettu torttupohja valkuaisella. Kaada täyte pohjan päälle. Alenna uunin lämpöä 175 asteeseen ja paista torttua uunin keskitasolla 35-40 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt.

Anna sitruunatortun jäähtyä kunnolla ennen tarjoilua. Torttu voi hyvin maustua yön yli jääkaapissa. Tarjoile tortun seurana makeaa kermavaahtoa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti