torstai 13. elokuuta 2020

Kokemus Ihana Sinä-kauneusboxista ja kesän SuperBoxi

Leivonnan lomassa tilailen välillä kauneusboxeja netistä, sillä vanheneva minäni on yllättäen kiinnostunut kovasti kaikenlaisista rasvoista ja seerumeista. Ehdin tilata kotimaista Bette boxia noin puoli vuotta, kunnes se yhdistyi Goodieboxin kanssa. Goodieboxin sisältö ei minua valtavasti kiinnostanut (parin saamani boxin sisältö meni suoraan kierrätykseen), joten jätin tilauksen tauolle. Kuinka ollakaan, keväällä iski kuitenkin kauneusboxityhjyys ja löysin netistä kotimaisen ja kohtuuhintaisen, Ihana Sinä-boxin. 

Kannatan suomalaisia yrityksiä mielelläni, joten siksikin tämä tuntui koronakeväänä oikein hyvälle idealle. Siispä yhden kuukauden tilaus menemään ja toukokuun alkupäivinä sähköpostiin kilahti ilmoitus vastaanotetusta tilauksesta. Ihanaa! 

Toukokuussa en vielä boksia saanut, joten ajattelin tilaukseni ehtineen vasta kesäkuun boxiin. No, kesäkuu alkoi olla ohi, eikä boxia kuulunut, joten laitoin asiakaspalveluun kysymyksen asiasta. Kahden viikon päästä sain ystävällisen vastauksen, että toukokuun pakettini oli palautunut heille takaisin. Haluaisinko ehkä, että se lähetetään minulle uudelleen? No, totta hitossa halusin. Niinpä toukokuun paketti luvattiin lähettää minulle takaisin jo samalla viikolla. Asia siis siltä osin kunnossa, vaikka ihmettelinkin, etten missään vaiheessa ollut saanut ilmoitusta saapuneesta paketista, en sähköpostiin enkä tekstiviestinä. Tämän myös kerroin asiakaspalveluun. 

Uusi odotus kesti kuukauden verran, kunnes heinäkuun lopussa meni hermot ja lähestyin asiakaspalvelua uudelleen. Onkohan mitään kauneusboxia olemassakaan? Tasan viikon päästä tästä puhelimeen tuli ilmoitus noudettavasta paketista. 

Yhteenvetona kauneusboxin matka luokseni kesti siis kolme kuukautta ja vaati tarmokasta omaa aktiivisuutta. Sitä, miksi en alkuperäisestä toukokuun boxista saanut koskaan noutoilmoitusta, ei kommentoitu mitenkään. Oliko ongelma yrityksessä vai postissa, jää arvoitukseksi. Ihana Sinän asiakaspalvelusta olen lukenut negatiivisia kommentteja eri blogeista, minulle palvelu oli ystävällistä mutta toki hermostuttavan hidasta. Pisteet kuitenkin siitä, että toukokuun boxin sijasta he lopulta lähettivät minulle kesän SuperBoxin, jota myydään 49 euron hintaan.

Tässä vielä saamani SuperBoxin esittely:





Boxin kannen auettua, ensimmäisenä vastassa oli monen monta pikkurasiaa Maybeautyn tuotteita. The Incredible face mask 5kpl + sivellin naamion levittämiseen (25e), The Incredible Pore mask 5 kpl (25e) ja The Incredible Face gel 5kpl (25e). En ole mikään kauneusboxi konkari, joten tämä merkki on minulle uusi. Oikein kivalle vaikuttaa ja ainakin näitä on riittävästi! Sivellin on hyvä idea mukaan. 



Seuraavaksi poimin laatikosta e.l.f. - merkin ripsivärin (5,90e) ja huulikuorinnan (5,90e). Ostin juuri uuden ripsarin, mutta huulikuorinta on tarpeen rohtuneille kesähuulilleni, joten tuli kyllä oikeaan osoitteeseen! Kumpikin tuote pääsee käyttöön.



Boxista löytyi myös monta Dermosilin tuotetta. Shower cream (7,20e), Facial & body cream (4,50e), Cleansil mousse-puhdistusvaahto (7,20e) ja Shower gel puolukka 3 kpl (9e). Dermosil on tuttu ja hyväksi koettu merkki, kesällä sieltä juuri tilasin ystäväni kanssa. Onneksi ei omaan tilaukseen sattunut juuri näitä tuotteita. 



Vielä nousi boxista Organic Shopin Ginger and cherry Cleansing kasvokuorinta (3,90e). Minulle uusi merkki mutta jälleen kasvojen puhdistusta!



Ja lopuksi pohjalla oli Biesin Strawberry hibiscus body mist (9,90e). Vartalosuihkeet eivät tähän asti ole olleet minun juttuni, mutta tätä kokeilin heti ja tuoksu on kyllä kiva. En voi töissä käyttää hajuvettä, joten ehkä suihkautan tätä aamuisin iholleni. 

Boxissa oli monta täysikokoista tuotetta ja tuotteet olivat kivoja. Ainakin kasvoni ovat tästä eteenpäin todella puhtaat, sillä peräti viisi tuotetta oli suunnattu kasvojen puhdistukseen. Ja shower creamiakin tuli kahta erilaista. Ehkä hieman enemmän vaihtelua tuotteisiin olisi paikallaan?

Tilaanko Ihana Sinä-boxin uudelleen? Ehkä joskus, mutta nyt on aika käyttää kaikki nämä monet puhdistustuotteet ja antaa muutenkin ajan hieman haalistaa muistoja. Toivon Ihana Sinä-yritykselle kaikkea hyvää, toivottavasti he jaksavat kehittää toimintaansa, sillä mielelläni kannatan suomalaisia yrityksiä jatkossakin.

 

lauantai 25. heinäkuuta 2020

Kaura-mustikkajälkiruoka (gluteeniton, maidoton, vegaani)

Meidän takapihalla on mustikoita ihan hulluna! Joka kesä siellä jotain on, mutta nyt niitä riittää ja riittää. Ei tarvitse lähteä Konnevedelle mustikkaan, kun kävelee kymmenen metriä omalta terassilta ja alkaa poimia. 

Eilen mustikoista valmistui jälkiruoka, joka oli kevyt kuin poutapilvi. Juuri sopiva grilliaterian päätteeksi.


Kaura-mustikkajälkiruoka
mustikoita
gluteenittomia kaurahiutaleita
fariinisokeria
kardemummaa
1 prk kauravispiä

Paahda kaurahiutaleita kuivalla paistinpannulla, kunnes ne ovat saaneet hiukan väriä. Lisää 2-3 ruokalusikallista fariinisokeria ja ripaus kardemummaa. Paista edelleen koko ajan sekoittaen, kunnes sokeri on sulanut kaurahiutaleiden joukkoon. Anna jäähtyä kunnolla.

Vatkaa kauravispi vaahdoksi.

Lusikoi esim. juomalasiin kerroksittain kauravispiä, mustikoita ja kaurahiutaleseosta. 


tiistai 21. heinäkuuta 2020

Mustikkainen sitruunajuustokakku (gluteeniton)

Onpa ollut kiva kesä! Oudon kevään jälkeen kesän fiilis on ollut rento ja aikatauluton. Olo on ollut jopa niin rento, että leivontahommat ovat jääneet minimiin. Mökilläkin on menty kaupan kekseillä ja pullalla, mutta onneksi nyt mustikka-aikaan leivontainto alkaa nostaa päätään. 


Soudettiin äitini kanssa Konneveden saareen mustikkaan. Vielä oli marjat hakusalla, mutta piirakkamarjat sentään saatiin. Tämä mustikkainen sitruunajuustokakku on ollut leivontalistalla pitkään ja nyt sain sen tehtyä.


Maku-lehdestä löytyneessä ohjeessa yhdistyy minulle monta mieluisaa asiaa: sitruuna, mustikka ja juustokakku. Makunautinnon täydensi vielä lusikallinen vatkattua vaniljakastiketta kakkupalan kyljessä. 

Kakku onnistuu myös gluteenittomana.



Mustikkainen sitruunajuustokakku 
kakkutaikina:
150 g voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
3½ dl gluteenittomia / tavallisia jauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 rkl luomusitruunankuoriraastetta
½ dl sitruunamehua
½ dl maitoa
reipas 1 dl mustikoita

Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija 20-22 cm) pohjan ja reunojen väliin. Voitele reunat.

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen ja vatkaa voimakkaasti.

Raasta sitruunankuori ja purista mehu. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe. Yhdistä taikinaan vuorotellen jauhoseosta, sitruunamehua ja kuoriraastetta sekä maitoa. Sekoita mustikat mukaan. Vältä turhaa sekoittamista, jotta taikina ei sitkisty ja mustikat eivät värjää taikinaa. 

tuorejuustoseos:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl turkkilaista jugurttia
1 dl tomusokeria
1 rkl perunajauhoja
1 kananmuna

pinnalle reipas 1 dl mustikoita

Sekoita tuorejuustoseoksen aineet keskenään. Lusikoi puolet kakkutaikinasta vuokaan, kaada päälle puolet tuorejuustoseoksesta. Lusikoi loppu kakkutaikina vuokaan ja päällimmäiseksi tuorejuustoseos. Ripottele mustikat pinnalle.

Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 50 minuuttia. Jos pinta tummuu liikaa, laita loppuvaiheessa esim. folio vuoan päälle. 

Anna kakun jäähtyä kunnolla ennen kuorrutusta ja tarjoilua.

kuorrutus:
½ dl tomusokeria
1 tl sitruunamehua
mustikoita koristeluun

Sekoita tomusokeri ja sitruunamehu keskenään. Valuta kuorrutus raidoiksi jäähtyneen kakun päälle. Koristele mustikoilla. 

sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Korvapuustikuppikakut

Korvapuustileivonnaiset jatkuvat! Joitakin vuosia sitten Koko Suomi leipoo-ohjelman voittanut Liisa Westerberg on pullaleivonnaisillaan uusi idolini. Nämäkin kuppikakut on bongattu Liisan blogista ja niistä tuli kerrasta uusi suosikkini.



Kuvistakin ehkä huomaa, että jostain syystä kanelikinuskini ei nyt onnistunut. Kinuskin maku oli ihan ok mutta koostumus kiisselimäistä, aivan kuin olisin sekoittanut siihen perunajauhoja. Onnistunut kinuski valuu ihanasti, mutta tämä jämähti ja puuroutui. Eräänkin kinuskin olen vuosien varrella keitellyt, joten aina ei vaan onnistu. Ehkä ensi kerralla.


Korvapuustikuppikakut (12 kpl)
pohja:
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl sokeria
2 tl kardemummaa
½ tl suolaa
½ tl soodaa
½ dl öljyä
1 prk (200g) kermaviiliä
½ dl kuohukermaa
1 kananmuna

Mittaa vehnäjauhot, leivinjauhe, sokeri, kardemumma, suola ja sooda kulhoon ja sekoita. Lisää öljy, kermaviili, kuohukerma ja kananmuna. Sekoita tasaiseksi. Annostele taikina muffinivuokiin. Jos omistaa muffinipellin, kannattaa laittaa vuoat muffinipellin koloihin. 

kanelivoi:
50 g huoneenlämpöistä voita
1 tl kanelia
1 rkl sokeria
+ kanelisokeria

Sekoita pehmeä voi, kaneli ja sokeri keskenään. Lusikoi kanelivoita jokaiselle muffinille. Sekoita voi lusikalla pyöräyttämällä taikinaan. Ripottele pinnalle vielä kanelisokeria. Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia. 

kuorrute:
150 g huoneenlämpöistä voita
3 dl tomusokeria
1 tl kardemummaa
½ dl ranskankermaa huoneenlämpöisenä

Vatkaa voi vaaleaksi vaahdoksi. Siivilöi sekaan tomusokeri ja kardemumma, vatkaa vielä hetki. Lisää ranskankerma ja sekoita tasaiseksi. Pursota tai lusikoi kuorrute kuppikakuille. 

kanelikinuski:
1 dl kuohukermaa
1 dl fariinisokeria
1 tl kanelia

Mittaa kinuskin aineet kattilaan. Keitä kinuskia, kunnes siitä kylmään veteen tiputettaessa muodostuu kunnon pallo/pisara. Anna kinuskin jäähtyä hetki ja koristele kuppikakut kinuskilla. 

Kuppikakut voi koristella vielä raesokerilla.