sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Espressojäätelö

Keväisen siivoushetken seurauksena jäätelökone on vihdoin kaivettu kaapin perukoilta ja kevään ensimmäinen kotijäätelö maisteltu. Kävi nimittäin niin, että kirjahyllyn siivouksen yhteydessä käteen tarttui kirja nimeltä Nautinnollinen kahvihetki. Sitä selaillessa todellakin meni hetki jos toinenkin ja loput pölyt pyyhin sitten toisen kerran. 

Jäätelökone pääsi töihin, kun kirjasta löytyi espressojäätelön ohje. Espressojäätelö osoittautui nimensä mukaisesti erittäin kahviseksi. Ja erittäin makeaksi. Pieni kupillinen on ihan riittävä ja kahden desilitran annoksesta nauttii hyvin neljäkin. Espressojäätelön voi myös hyvin valmistaa ilman jäätelökonetta. Minunkaan pieni koneeni ei jaksanut jäädyttää seosta lopullisesti ja loppujäädytys tapahtui pakastimessa. Hyvin onnistui.



Koristeena paahdettua sokeria.






























Espressojäätelö
1 dl kuohukermaa
1½ munankeltuaista
1½ dl sokeria
1 1/4 dl kylmää espressoa

Valmista espresso ja jäähdytä se mahdollisimman kylmäksi. Pieni hetki pakastimessa on vain hyväksi. 

Vatkaa keltuaiset vaahdoksi.  Kuumenna kerma kattilassa mutta älä keitä sitä. Sekoita ensin noin ruokalusikallinen kuumaa kermaa keltuaisvaahtoon ja sen jälkeen noin puolet kermasta. Sekoita koko ajan ja yhdistä loppu kerma ja vaahto. Ripottele sokeri mukaan. Sekoita seosta hiljaisella lämmöllä niin kauan, että kerma saostuu. (Tämä kohta oli minulle vaikea. En edelleenkään tiedä, oliko kerma saostunutta vai ei.) Ota kerma liedeltä ja jäähdytä kylmäksi. 

Lisää kahvi kermaseokseen ja sekoita huolellisesti. Jäädytä massa joko jäätelökoneessa tai pakastimessa. Jos jäädytys tapahtuu kokonaan pakastimessa, kannattaa seosta sekoittaa muutama kerta jäätymisen aikana.

Nautinnollinen kahvihetki (Naumann&Göbel)

koristelu:
paahda hienoa sokeria paistinpannulla, kunnes sokeri sulaa ja alkaa muuttua ruskeaksi. Kaada sula sokeri voipaperin päälle ja anna jähmettyä. Murenna pieniksi paloiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti