sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Viinimarjapiirakka maitokiisselikuorrutuksella

Selailin aikani kuluksi ruoka- ja leivontablogeja, jos vaikka löytyisi jotain uutta ja kivaa kokeiltavaa. Näin marja-aikaan silmät osuivat parhaiten marjaisiin ohjeisiin ja tässä Minttumaarian blogista löytämässäni ohjeessa myös piirakan kuorrutteeseen, joka oli minulle uusi tuttavuus. 

Alkuperäisessä ohjeessa piirakka tehtiin raparperista, mutta ajattelin, että myös hapan punaviinimarja sopii ihan yhtä hyvin. Marjojen happamuus ja kuorrutteen makeus ovat kiva yhdistelmä. Halusin piirakkavuoan kokoisen piirakan, joten puolitin alkuperäisen ohjeen.




Viinimarjapiirakka
pohja:
2 munaa
1 dl sokeria
reilut 2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ dl voisulaa
3/4 dl maitoa
+ reipas 5 dl punaviinimarjoja + sokeria

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä leivinjauhe ja jauhot keskenään. Sekoita jauhot, voisula ja maito vuorotellen taikinaan. Älä vatkaa enää. Kaada taikina voidellun piirakkavuoan (halkaisija noin 28 cm) pohjalle. Ripottele viinimarjat pohjan päälle. Halutessasi voit ripotella hieman sokeria marjojen päälle. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä hieman, ennen kuin lisäät kuorrutuksen. 

kuorrutus:
1 dl kermaa
½ dl maitoa
3/4 dl sokeria
1 rkl voita
1 rkl perunajauhoja
1 tl vaniljasokeria

Mittaa kuorrutteen kerma, maito, sokeri ja voi kattilaan. Lämmitä hiljalleen ja siivilöi perunajauhot mukaan koko ajan sekoittaen. Kuorrute ei saisi kiehua. Sekoita niin kauan, kunnes seos selvästi sakenee. Ota liedeltä ja lisää vaniljasokeri. Jäähdyttele seosta hetki ja kaada se sitten kypsän piirakan päälle. Anna jäähtyä kunnolla.


2 kommenttia: