tiistai 1. syyskuuta 2015

Vanilja-valkosuklaaviinimarjapiirakka

Kuinkahan moni pakastaa punaisia viinimarjoja? Mehua niistä tekee moni ja se onkin ihan eri juttu, mutta punaisten viinimarjojen kokonaisena pakastaminen on ainakin meidän taloudessamme aika turhaa. Maku ja varsinkin ulkonäkö muuttuvat pakkasessa sen verran, etten osaa niitä oikein talvella mihinkään käyttää. 

Niinpä tähän aikaan vuodesta meillä syödään paljon viinimarjoja suoraan pensaasta ja loput käytetään leivontaan. Viime viikonlopun piirakkaohje on alkuperältään Kinuskikissan, mutta vaihdoin mustikat viinimarjoihin. Mustikkatäytettä en ole kokeillut, mutta ainakin happamat viinimarjat ja makea vanilja-valkosuklaatäyte täydentävät kivasti toisiaan. 



Vanilja-valkosuklaaviinimarjapiirakka
pohja:
150g voita
1dl sokeria
1 muna
3dl vehnäjauhoja
1dl kaurahiutaleita

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna edelleen vatkaten. Yhdistä jauhot ja kaurahiutaleet keskenään, sekoita taikinaan. Painele taikina voidellun piirasvuoan (halkaisija noin 28cm) pohjalle ja reunoille. 

täyte:
2 pussia vanhanajan vaniljakastikejauhetta
4½dl maitoa
120g valkosuklaata
300g viinimarjoja

Sekoita vaniljakastikejauhe ja maito vispilällä tasaiseksi. Nosta jääkaappiin noin kymmeneksi minuutiksi. Rouhi suklaa ja sekoita vaniljakastikkeen joukkoon.

Levitä täyte pohjan päälle vuokaan. Levitä viinimarjat täytteen päälle. Täyte on todella makea, joten lisäsokeria ei tarvita. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 40 minuuttia. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.

1 kommentti:

  1. Minä pakastan. Happamiahan niistä mokomista tulee, mutta kaikkia ei jaksa tuoreenakaan syödä. Hilloa olen tehnyt ja se sopii kivasti esim. turkkilaisen jugurtin joukkoon.

    VastaaPoista