maanantai 24. elokuuta 2015

Basilikajäätelö

Mikä ihanan kesäinen viikonloppu takana! Ehdin mm. touhuta koiran kanssa, lukea terassilla auringonpaisteessa ja tehdä kesän ensimmäisen kotijäätelön. Idea jäätelöön tuli basilika-mustikkapiirakkaan käytetystä basilikasokerista. 

Aiemmin jo mainitsin, että basilikan käyttäminen makeassa leivonnassa vaatii totuttelua ja piirakassa basilika oli minulle hieman erikoinen. Ehkä olen tottunut tai basilika tulee jäätelössä eri tavalla esille, mutta tässä siitä tykkäsin. Myös jäätelön väri oli yllätys. Olin odottanut hennon vihreää jätskiä, mutta basilika näyttäytyikin vain hentoina pisteinä vaalean massan seassa. Tyylikästä!




Basilikajäätelö
40g (vajaa ½ dl) sokeria 
noin 10 pientä basilikanlehteä
2 pientä kananmunan keltuaista
2 dl kuohukermaa

Mittaa sokeri ja revityt basilikanlehdet kulhoon, jauha sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Vatkaa keltuaiset ja basilikasokeri vaaleaksi vaahdoksi. Vatkaa kerma eri kulhossa. Yhdistä kermavaahto ja muna-basilikasokerivaahto varovasti keskenään. Jäähdytä massa jäätelökoneen ohjeen mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti