torstai 5. helmikuuta 2015

Aurinkojäätelöä eli appelsiinijäätelöä appelsiinikastikkeella

Syön talvella harvoin jäätelöä ja vielä harvemmin sitä talvipakkasilla itse teen. Jäätelönkaipuu alkaa yleensä palailla tässä vaiheessa vuotta, kun kalenteri kääntyy helmikuulle ja on jo toivoa keväästä. 

Kaupat ovat nyt pullollaan appelsiineja, joten idea appelsiinijäätelöstä tuli kauppareissulla kuin itsestään. Mielikuvassani appelsiinijäätelössä on pirteät keltaiset raidat, mutta kotijäätelökoneella en raitoja onnistu tekemään. Niinpä varmistin aurinkoisen värin lisäämällä jätskin päälle appelsiinikastiketta. Ihan tuli keväinen olo!





Appelsiinijäätelö
2 dl vispikermaa
2 pientä keltuaista
40 g sokeria (vajaa ½ dl)
½ vaniljatanko
noin 4 tl appelsiinia (kahden appelsiinin hedelmäliha)

Vaahdota kerma. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi eri astiassa. Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemenet keltuaisvaahtoon. Yhdistä kermavaahto varovasti keltuaisvaahtoon. Purista appelsiinit mehuksi, mutta käytä jäätelöön vain hedelmäosa. Lisää appelsiini varovasti käännellen jäätelömassaan. Jäädytä jäätelökoneen ohjeen mukaan. 

Appelsiinikastike
2,5 dl appelsiinimehua
reipas ruokalusikallinen sokeria
1 rkl perunajauhoja
½ appelsiini

Mittaa kattilaan appelsiinimehu, sokeri ja perunajauhot. Kiehauta sekoittaen koko ajan. Siirrä kastike jäähtymään. Poista appelsiinilohkoista kalvot, leikkaa pieniksi paloiksi ja lisää kastikkeeseen. Jäähdytä kastike.

Tarjoile kastike jäätelön seurana.

https://www.ideakeittio.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti