perjantai 27. helmikuuta 2015

Helpot suklaapikkuleivät

Joulusta on jo yllättävän pitkä aika, joten oli aika nauttia joululahjaksi saamamme pikkuleivät! Pikkuleipäainekset kauniisti kerroksittain lasipurkissa ovat olleet niin mukavaa katseltavaa, etten pitänyt kiirettä niiden leipomisella. 




Kun Tiitu sitten oli meillä leikkimässä, päätimme yhdessä ottaa purkin sisällöstä selvää. Leipominen olikin tosi helppoa. Purkissa olevat kuivat aineet kaadettiin kulhoon (Tiitu), niihin lisättiin sulatettu rasva (nonna) ja kananmuna (yhdessä). Aineet sekoitettiin (yhdessä) tasaiseksi taikinaksi ja taikinasta pyöritettiin palloja (Tiitu) tai lusikoitiin pieniä kökköjä (nonna) uunipellille. Pikkuleivät paistettiin uunissa (nonna) ja syötiin hyvällä halulla (yhdessä) maidon kanssa. Kiitos vielä lahjan antajalle!




Minkä kauneudessa menettää sen maussa voittaa!

Helpot suklaapikkuleivät
2 3/4dl vehnäjauhoja
1 rkl kaakaojauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
3/4 dl sokeria
3/4 dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
50 g tummaa suklaata rouheena
50 g maitosuklaata rouheena
½ dl kaurahiutaleita

Sekoita aineet kulhossa.

1 kananmuna
125 g voita

Sekoita kananmuna puuhaarukalla kuivien ainesten joukkoon. Sulata voi ja sekoita se nopeasti taikinaan. Pyörittele lihapullan kokoisia palloja ja asettele uunipellille. Jätä leviämisvaraa. Paista 175 asteessa noin 10 minuuttia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti