Pullan ystävänä minua on aina harmittanut omat vaatimattomat pullataitoni. Täälläkin olen monesti vuodattanut ärtymystäni hiivataikinoita kohtaan, enkä niitä juurikaan ole tehnyt. Mutta nyt on kuulkaa toinen ääni kellossa! Perjantaina päätin, että viikonlopusta tulee pullantuoksuinen ja samalla aloitin valmistautumisen lauantain koitokseen. Otin siis kaikki aineet (maitoa ja voita lukuunottamatta) huoneenlämpöön odottamaan seuraavaa päivää. Lauantaina otin voin hyvissä ajoin pehmenemään ja maidon lämmityksessä olin todella tarkkana, ei ainakaan jäänyt liian kylmäksi. Taikinan kohotin varmuuden vuoksi leivinuunin läheisyydessä.
Ja tuloksena oli kimmoisa, hyvin kohonnut pullataikina, josta sai helposti leivottua puolukka-toffeepullaa. Täytteen valitsin Yhteishyvän (5/2017) innoittamana, korvapuustien sisälle ripottelin pieneksi pilkottuja kermakaramellejä ja puolukoita. Kuvissa pulla ei ehkä pääse aivan oikeuksiinsa, sillä täytettä valui paistamisen aikana ulos. Mutta maku on ihana! Hyvä minä!
Blogi löytyy nykyisin myös instagramista: lapiccolatorteria
Puolukka-toffeepulla
Leivo puolen litran pullataikina.
täyte:
100g pehmeitä kermakarkkeja, esim. Omar
100g pehmeää voita
1 dl fariinisokeria
noin 1½ dl jäisiä puolukoita
Pilko karkit hyvin pieniksi. Levitä voi, karkit ja puolukat levyksi kaulitulle pullataikinalle. Kääri ja leikkaa vinottain kolmioiksi. Paina palat etusormella korvapuusteiksi.
Kohota pullat vedottomassa paikassa, voitele munalla ja ripottele päälle sokeria.
Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia.
sunnuntai 21. tammikuuta 2018
lauantai 13. tammikuuta 2018
Pataleipä
Missä ja milloinkahan viimeksi olemme syöneet aamupalalla niin tuoretta leipää, että voi sulaa sen pinnalle. Ehkä joskus ulkomailla. Tänään sellainen ihme kuitenkin tapahtui, sillä laitoin eilen illalla pataleivän muhimaan ja aamulla tämä kätevä emäntä nosti aamupalapöytään tuoreen, rapeakuorisen leivän.
Hiivataikinat eivät koskaan ole olleet se minun juttuni, joten kun löysin taikinaohjeen, jossa leipätaikinaa ei tarvitse sen kummemmin vaivata, oli sitä pakko kokeilla. Taikina jätetään edellisenä iltana kohoamaan ja seuraavana aamuna uuni hoitaa loput, ei siis sotkuista keittiötä tai tahmaisia käsiä.
Taikinassa käytetään kuivahiivaa, joten nesteen lämmön kanssa kannattaa olla tarkka. Kuivahiiva tarvitsee melko korkean lämpötilan, itse käytin näin ensimmäisellä kerralla oikein lämpömittari, jotta sain nesteen 42 asteiseksi.
Pataleivän ohjeen on jakanut aiemmin monikin eri bloggari ja esim. Maku-lehti.
Pataleipä
7 dl jauhoja (esim. vehnäjauhoja + sämpyläjauhoja)
1-2 tl suolaa
½ tl kuivahiivaa
3½ dl lämmintä vettä
siemeniä yms. koristeluun
öljyä
Yhdistä jauhot, suola ja kuivahiiva. Lisää lämmin vesi ja sekoita tasaiseksi, taikinaa ei tarvitse sen kummemmin vaivata. Peitä taikinakulho tuorekelmulla ja jätä se huoneenlämpöön vähintään 12 tunniksi.
Kaada taikina pöydälle ja muotoile palloksi. Peitä taikina ja anna kohota puolisen tuntia. Leivän voi kohottaa myös kulhossa.
Laita kannellinen pata uuniin ja lämmitä uuni 225 asteeseen. Ota pata uunista, sivele pohja ja reunat ruokaöljyllä tai voilla. Nosta leipä pataan, koristele halutessasi esim. siemenillä. Paista leipää 30 minuuttia kansi padan päällä. Ota kansi pois ja paista vielä noin 15 minuuttia, kunnes pinta on kauniin värinen. Kumoa leipä padasta ja jäähdytä kevyesti peitettynä. Leipä on parhaimmillaan tuoreena.
sunnuntai 7. tammikuuta 2018
Banaanisuklaakakku
Tiitu sai joululahjaksi leivontakirjan, jossa on aivan huikeita ohjeita, aivan kuin joulupukilla olisi ollut joku taka-ajatus lahjan kanssa!
Vielä emme ole yhdessä ehtineet leipoa, mutta nonna otti varaslähdön yksikseen ja kokeili kirjan ohjeen mukaan banaanisuklaakakkua. Jo kakkutaikina oli niin hyvää, että juuri jouluherkuista selvinnyt nonna joutui pidättelemään itseään. Valmiissakin kakussa banaani maistuu riittävästi ja kosteuttaa mukavasti kakkua.
Alkuperäinen ohje Ulla Svenskin kirjasta Suomen lasten leivontakirja.
Banaanisuklaakakku
250g voita
3 dl sokeria
3 kananmunaa
4½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
1 dl kuohukermaa/maitoa
2 isoa banaania (minulla 3 pientä)
100g tummaa suklaata (minulla sekoitus jämäsuklaita)
Voitele ja korppujauhota iso (1,8l) kakkuvuoka. Muussaa banaanit ja sulata suklaa.
Vaahdota pehmeä voi ja sokeri keskenään. Lisää kananmunat yksitellen edelleen vatkaten. Sekoita jauhoihin leivinjauhe, sooda ja vaniljasokeri. Lisää puolet jauhoseoksesta varovasti sekoittaen taikinaan. Lisää loput jauhoista vuorotellen kerman/maidon kanssa ja lisää lopuksi banaanisose ja sulatettu suklaa. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa uunin alatasolla noin tunti. Anna kakun jäähtyä ritilän päällä.

torstai 28. joulukuuta 2017
Lime-juustokakku (liivatteeton)
Joulun jälkiruokapöytään valitsin tänä vuonna juustokakun. Perheessä sitä oli toivottu ja lisäksi halusin joulusuklaan, piparien ja torttujen seuraksi jotain raikasta. Lime maistuu kakussa juuri sopivasti, maku on raikas mutta ei liian hapan.
Vaikka nyt leivoin tätä joulukakuksi, lime-juustokakku ei mielestäni ole vain joululeivonnainen. Makunsa puolesta limekakkua voi leipoa ympäri vuoden.
Lime-juustokakun ohje löytyi Kotilieden leivonta-lehdestä (24/2017). Suomalaiset lakat sopivat kakun kanssa hyvin. Sen sijaan kananmunan valkuaisella ja tomusokerilla kuorruttamani rosmariinin oksa ei hivele omaa silmääni ollenkaan.
Lime-juustokakku
pohja:
150g pehmeää voita
½ dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Vuoraa irtopohjavuoka (halkaisija noin 24 cm) leivinpaperilla ja voitele vuoan reunat. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri, vatkaa kananmuna mukaan. Sekoita jauhot ja leivinjauhe ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Laita jääkaappiin täytteen teon ajaksi.
täyte:
600g maustamatonta tuorejuustoa
1prk (387g) kondensoitua maitoa
1 dl lime curd-tahnaa
3 kananmunaa
½ dl maissitärkkelystä
Sekoita täytteen aineet huolellisesti keskenään. Varo, ettei tuorejuusto jää paakkuihin. Kaada täyte varovasti vuokaan ja paista 175 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 55 minuuttia. Ota uunista ja anna jäähtyä 15 minuuttia.
kuorrute:
200g ranskankermaa
4 rkl tomusokeria
Sekoita ranskankerma ja tomusokeri tasaiseksi seokseksi. Levitä varovasti kakun pinnalle.
Jatka paistamista 5-6 minuuttia, jotta seos hyytyy. Anna kakun jäähtyä ritilän päällä, ennen kuin irrotat vuoan. Säilytä kakkua kylmässä mutta ota lämpenemään noin tuntia ennen tarjoilua. Huoneenlämpöisessä kakussa maut pääsevät paremmin esille.

Tunnisteet:
joulu,
juustokakut,
Kotiliesi,
liivatteeton,
lime
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)