lauantai 13. heinäkuuta 2019

Vegaaninen ja gluteeniton mustikkapiirakka (maidoton, munaton)

Mustikat alkaa olla jo kypsiä, siellä missä niitä nyt on. Talomme takana metsikössä on (pieniä tosin ovat) ja sain kuin sainkin melkein piirakan verran kerättyä. Hieman vain täytin koloja kaupan mansikoilla. 

Vegaaninen mustikka-mansikkapiirakka oli yllättävän helppo tehdä ja makukin on oikein mukava. Marjoja laitoin alkuperäistä ohjetta enemmän (silmämääräisesti noin viisi desiä) ja jälkikäteen ajateltuna tekisin myös marjojen päälle levitettävää täytettä isomman annoksen, jugurtin määrän voisi ainakin tuplata. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin pelkästään mustikoita, mutta tähän sopii varmasti melkein mitkä marjat vain. Viinimarjojen kanssa kannattaa ehkä laittaa enemmän sokeria.

Alkuperäinen ohje on Tiina Strandbergin kirjasta Herkkuja ihan kaikille.


Vegaaninen mustikkapiirakka
Aloita piirakan valmistus täytteestä 2:
1 dl cashewpähkinöitä
kiehuvaa vettä
ainakin 1,5 dl kaura- tai soijajugurttia

Mittaa pähkinät kulhoon ja kaada päälle noin 3 dl kiehuvaa vettä niin, että pähkinät peittyvät. Anna pähkinöiden liota piirakan valmistumisen ajan.

pohja:
1 dl gluteenittomia kaurajauhoja
1 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
1 dl riisijauhoja
½ dl kookossokeria
1 tl leivinjauhetta
½ tl jauhettua kardemummaa
1/4 tl suolaa
2 rkl jääkaappikylmää kookosöljyä
½ dl mantelivoita (tai sinistä Keijua)
1-3 rkl kylmää vettä

Mittaa kulhoon jauhot, hiutaleet, kookossokeri, leivinjauhe ja mausteet. Nypi joukkoon jääkaappikylmä kookosöljy ja mantelivoi. Lisää murumaiseen seokseen sen verran kylmää vettä, että saat muotoiltavan taikinan. Painele taikina voidellun piirakkavuoan (halkaisija noin 24cm) pohjalle ja reunoille.

täyte 1:
4-5 dl marjoja
2 rkl kookossokeria
1 rkl perunajauhoja

Sekoita keskenään marjat, sokeri ja perunajauhot. Kaada seos pohjan päälle vuokaan.

Jatka täytteen 2 kanssa. Huuhtele ja siivilöi pähkinät. Sekoita pähkinät ja jugurtti tehosekoittimessa tasaiseksi kermaksi. Levitä seos marjojen päälle.

Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti