maanantai 5. lokakuuta 2015

Nopea kasvislasagne

Työpaikkani ruokailukäytänteitä muutettiin tänä syksynä ja minäkin syön nyt eväitä muutamana päivänä viikossa. Kotona ruokaa on siis tullut laitettua entistä enemmän ja niin isoja annoksia, että riittää seuraavaksi päiväksi töihin. 

Kasvislasagnea tein ensimmäisen kerran jo alkusyksystä. Mainio arkiruoka, valmistuu nopeasti ja on riittoisaa. Lasagnen alkuperäinen ohje löytyy Paperitähden blogista. Normi pastalevyjen käyttäminen ja tomaattien kuoriminen ovat ainoat muutokset, jonka olen alkuperäiseen ohjeeseen tehnyt. Meidän ruokakuntaamme tomaattien kuoret hieman häiritsivät, joten olen sittemmin kaltannut tomaatit. Niin ja vihreitä lasagnelevyjä ei ollut kaapissa. 




Kasvislasagne
750 g raejuustoa 
vihreitä lasagnelevyjä (tavallisetkin käy)
oliiviöljyä
600 g kypsiä tomaatteja 
1 ruukku tuoretta basilikaa 
1 ps vahvanmakuista juustoraastetta (esim. Mustaleima Emmental) 
suolaa ja pippuria

Voitele lasagnevuoka oliiviöljyllä. Viipaloi tomaatit ( jos arvelet kuorien haittaavan, kalttaa tomaatit ennen viipalointia) ja silppua basilika. Lado vuoan pohjalle tomaattisiivuja ja päälle kerros lasagnelevyjä. Voitele lasagnelevyt oliiviöljyllä. Levyjen päälle kerros raejuustoa, tomaattisiivuja, basilikasilppua, suolaa ja pippuria. Tee samanlaisia kerroksia ainakin pari tai niin monta kuin vuokaan mahtuu. Päällimmäinen kerros kannattaa olla lasagnelevyjä, joiden päällä on raejuustoa ja Emmental- juustoraastetta.

Paista 175 asteessa noin 45 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti