lauantai 17. lokakuuta 2015

Porkkanakakku ja suolainen kinuskikastike

Jos haluan kahvilassa valita varman päälle, otan porkkanakakkua. Se on aina varma valinta makean nälkään. Porkkanakakku on myös helppo tehdä kotona, se epäonnistuu todella harvoin, vaikkei leivontakokemusta paljon olisikaan. Tämän kakun ohjeessa taikinaan laitetaan suutuntumaa antamaan pähkinöiden lisäksi myös kookoshiutaleita. Kakun voi siis hyvin tehdä myös ilman pähkinää, jos pähkinä ei omaan ruokavalioon sovi.

Tällä kertaa halusin tehdä kakulle kuorrutuksen lisäksi vielä kastikkeen. Suolaisen ja makean yhdistäminen tuntuu nyt olevan "se" juttu leivonnassa ja porkkanakakku tuntui juuri sopivalle kohteelle kokeilla suolaista kinuskikastiketta. 

Arvaatte varmaan, että makeaa tuli. Ja taivaallisen hyvää.




Porkkanakakku
3 munaa
2½ dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
2 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
1 dl kookoshiutaleita
½ dl pähkinärouhetta (maapähkinöitä/hasselpähkinöitä)
4 dl hienoksi raastettua porkkanaraastetta
2 dl rypsiöljyä

Raasta porkkana hienoksi. Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita vehnäjauhojen joukkoon mausteet, kookoshiutaleet ja pähkinärouhe. Sekoita muna-sokerivaahtoon vuorotellen jauhoja, porkkanaraastetta ja öljyä. Kääntele taikina tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan (halkaisijaltaan noin 26 cm). Paista uunin alatasolla 30-40 minuuttia. Anna kakun jäähtyä ennen kuorruttamista.

kuorrutus:
400 g (2 rasiaa) maustamatonta tuorejuustoa
2½ dl tomusokeria
3 rkl sitruunamehua

Notkista tuorejuusto sähkövatkaimella. Siivilöi joukkoon tomusokeri ja sekoita tasaiseksi. Mausta sitruunamehulla. Levitä kuorrutus kakun päälle. Kuorrutus voi tarvittaessa odottaa jääkaapissa pidemmänkin aikaa.

Suolainen kinuskikastike
2 dl kuohukermaa
1 dl fariinisokeria
1 dl siirappia
½ tl suolaa
50 g voita kuutioina
+ ½ tl sormi- tai merisuolaa

Laita teflonkattilaan kerma, fariinisokeri, siirappi ja suola. Keitä kinuskia noin 20 minuuttia tai niin kauan kun se sakenee. (Kinuski muuttuu sakeammaksi vielä jäähtyessään.) Ota pois liedeltä ja lisää kylmät voikuutiot. Sekoita tasaiseksi. Lisää hieman jäähtyneeseen kinuskiin sormisuola. Osa suolasta voi jäädä kiteiksi kinuskin sekaan.

Tarjoile kinuskikastike porkkanakakun kanssa.


2 kommenttia:

  1. Oi nam! <3 Tuo on kyllä niin totta, että porkkanakakku on hyvä valinta makeannälkään.
    T: Serkusten suklaaunelma blogi

    VastaaPoista