keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Vesimelonijäätelöt

Ihmeellistä kyllä, kökkö kesäsää ei ole minua juurikaan vaivannut. Mitäpä se haittaa, että kukkapenkit kasvaa rikkaruohoa (eivät näy onneksi sisälle asti) tai että kesämekot roikkuu hengarissa käyttämättöminä (ensi kesänä sitten). Olen saanut tehtyä muutaman rästiin jääneen sisähomman ja lukenut kirjoja. Ja lenkkeilyyn sää on ollut oikein hyvä; ainakin pysyy liikkeessä, kun metsässä inisijäparvi hyökkää heti kiinni.

Leipomiseen sää vaikuttaa siten, että jäätelöt ovat edelleen tekemättä. Jotain jätskiin viittaavaa halusin kuitenkin kokeilla, joten tein iltapalaksi vesimelonijäätelöä. Jätskitikku meloninpalaan ja pakkaseen. Ei tämä kermaista jätskiä voita, mutta ihan hyvää mehujäätä sentään.

Kuvat on muuten otettu ulkona, eikä valoa silti ole tuon enempää!





Vesimelonijäätelöt
vesimelonia
jäätelötikkuja

Leikkaa meloni kolmioiksi. Tee kuoreen viilto terävällä veitsellä ja työnnä jäätelötikku melonin sisälle. Pakasta muutama tunti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti