perjantai 1. elokuuta 2014

Valkosuklaa-punaherukkajäätelö

Meillä kävi kuhina viinimarjapensaissa, kun Tiitu ja Nuppu pääsivät marjoihin käsiksi.


Punaiset viinimarjat ovatkin ehdottomasti parhaimmillaan suoraan pensaasta. Mutta ovat ne hyviä jäätelössäkin. Lähdin kokeilemaan punaherukkajäätelöä hyvin ennakkoluuloisena. Marjojen happamuus ja siemenet arveluttivat niin paljon, että päätin lisätä jäätelömassaan valkosuklaata. Ihan turhaan. Kerma ei juoksettunut marjojen happamuuden takia, eivätkä siemenet haitanneet. Mutta valkosuklaan jättäisin nyt pois, se hallitsi makua liikaa. Sopisikohan valkosuklaa paremmin mustaherukkajäätelöön..?



Valkosuklaa-punaherukkajäätelö
2 dl vispikermaa
2 pientä kananmunan keltuaista
½ dl sokeria
punaherukkasosetta (noin ½ dl)
6 palaa valkosuklaata rouhittuna

Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi eri astiassa. Yhdistä kerma ja keltuais-sokerivaahto varovasti käännellen, lisää punaherukkasose ja suklaarouhe. Jäädytä massa jäätelökoneen ohjeiden mukaan.

Huom! Uskalla kokeilla jäätelöä myös ilman suklaata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti