lauantai 7. joulukuuta 2019

Piparkakku-puolukkakääretorttu

Nyt on harmistunut olo. Leivoin itsenäisyyspäivän kahvipöytään piparisen puolukkakääretortun, Leivotaan-lehdestä (7/2019) löytyneen ohjeen mukaan. 


Kääretortut ovat nopeita leipoa ja useimmiten ne myös onnistuvat. Lisäksi luotan Leivotaan-lehden ohjeisiin. Nyt tähän luottamukseen tuli kuitenkin särö, sillä sekä piparisen puolukkakääretortun ohjeessa että kuvituksessa oli hutiloitu. Leivontavaiheiden kuvauksessa oli epäjohdonmukaisuutta ja vaikka katsonkin maailmaa vahvojen miinuslasien läpi, ei lehden kuvissa olevista marjoista mitenkään saa puolukoita. Ja kun epäilykselle on antanut tilaa, en myöskään usko, että täytteessä on oikeasti käytetty puolukkaa. Ainakin minun puolukkatorttuni täyte näyttää aivan erilaiselle. 


Virheet ovat toki inhimillisiä, mutta ensimmäistä kertaa laitoin nyt lehdelle negatiivista palautetta. Koska alkuperäisen ohjeen kääretorttutäyte oli mielestäni todella vaisu, lisään tänne blogiin kirjoitettavaan ohjeeseen puolukkaa. Ulkonäköä kohennan piparkakun makuisella kuorrutteella. 

Kääretortun idea oli ja on edelleen hyvä. Joskus näitä ohjeita vaan pitää viilata omaan suuhun sopivammaksi.


Piparkakku-puolukkakääretorttu
pohja:
4 kananmunaa
1½ dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
½ tl ruokasoodaa
1 rkl piparkakkumaustetta
2-3 rkl kermaviiliä

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä vehnäjauhot, sooda ja piparkakkumauste keskenään. Siivilöi jauhoseos taikinaan ja mittaa vielä kermaviili mukaan. Sekoita tasaiseksi. Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Paista 225 asteessa 6-7 minuuttia. Kumoa pohja sokeroidulle voi- tai leivinpaperille. Anna jäähtyä.

täyte:
100 g huoneenlämpöistä voita
300 g maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl vaniljasokeria
1 dl tomusokeria
(2 rkl kermaa)
½ - 2 dl puolukkaa

Vatkaa voi ja tuorejuusto kulhossa. Sekoita mukaan vanilja- ja tomusokeri, vatkaa kiiltäväksi kuorrutteeksi. Ohenna täytettä tarvittaessa kermalla. Sekoita mukaan puolukat. 

Levitä täyte jäähtyneen kääretorttulevyn päälle ja kääri rullalle. Laita jääkaappiin.

kuorrute:
75 g voita
3 rkl vahvaa kahvia
1 tl piparkakkumaustetta
noin 6 dl tomusokeria

Sulata voi kattilassa. Ota liedeltä ja lisää kahvi ja piparkakkumauste. Siivilöi tomusokeri sekaan ja sekoita tasaiseksi. Levitä kuorrute kääretortun päälle ja reunoille. Jos kuorrute alkaa jämähtää, lämmitä sitä varovasti liedellä. 

Koristele torttu esim. pipareilla ja puolukoilla.

2 kommenttia:

  1. Minä olen myös joskus antanut palautetta samalle lehdelle virheellisestä kakkuohjeesta, jossa kaikki oli pielessä. Vastaus oli sellainen heiltä, että en osta enää lehteä ikinä. Kauniin version olet tuosta tehnyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ups, mielenkiinnolla jään odottamaan heidän vastaustaan. Tykkään tuosta lehdestä ja olen edelleen hämmentynyt tästä kokemuksesta. Kiitos palautteestasi :)

      Poista