lauantai 23. marraskuuta 2019

Nougat-tiikeri

Kinuskikissa, leipojien kuningatar, on niin tuottoisa tyyppi, että kaikkia herkullisimpiakaan ohjeita ei millään ehdi kokeilla. Viime aikoina olen kuitenkin löytänyt uudelleen Kinuskikissan vanhat ohjeet eli ne, josta kaikki silloin vuosia sitten sai alkunsa. Minusta niissä on sitä jotain, leipomisen ja kokeilun iloa. 



Nougat-tiikerin ohje on vuodelta 2008. Kahvikakkua (tai kuivakakkua) oli tehnyt jo pitkään mieli ja tämä suklainen versio sopii hyvin marraskuun energian tarpeeseen. Nougat maistuu ihanasti, vaikka se samalla tekee kakusta melko tuhdin. Tästä riittää vaikka työpaikan kahvipöytään maanantaina. 




Nougat-tiikeri
4 dl vehnäjauhoja
2 dl mantelijauhoja
1½ tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
250 g voita
3 dl sokeria
3 isoa kananmunaa
3/4 dl maitoa
250 g nougatia (minulla Dubbel nougat)
2 rkl sokeroimatonta kaakaojauhetta (esim. VanHouten)

Sekoita keskenään vehnä- ja mantelijauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen edelleen vatkaten. Lisää vaahtoon vuorotellen jauhoseos ja maito. Sulata nougat mikrossa ja lisää se taikinaan, kääntele tasaiseksi.

Erota taikinasta yksi kolmasosa eri kulhoon. Siivilöi siihen kaakaojauhe ja sekoita.

Lusikoi puolet vaaleasta taikinasta voidellun ja korppujauhotetun kakkuvuoan pohjalle. Tasoita pinta. Lusikoi seuraavaksi tumma taikina ja päällimmäiseksi loput vaaleasta taikinasta. Pistele kakkua haarukalla samoin kuin leipää pistellään ennen paistamista. Näin saat loistavat tiikerin raidat. Tasoita vielä pinta ennen paistamista.

Paista kakkua 175 asteessa uunin alatasolla noin tunti. Anna jäähtyä hetki vuoassa ja kumoa kakku esim. ritilän päälle. 


2 kommenttia:

  1. Vaikuttaa tosi ihanalta. Täytyypä kokeilla ja vaihtaa vehnäjauhot gluteenittomiin jauhoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tästähän saa gluteenittoman vaihtamalla jauhot! Nougatkakku sopii hyvin joulun odotukseen. 🎅

      Poista