maanantai 12. marraskuuta 2018

Piparimokkapalat

Viikonloppuna tuli tehtyä monta leivontakokeilua. Kaksikolmasosaa onnistui hyvin, joten lopputulos kääntyi reippaasti positiiviseksi. Tuosta yhdestä kolmasosasta kerron myöhemmin, sillä näin helpolla en luovuta. Uusintakierros odottaa. 

Positiivisin kokemus oli piparimokkapalat, joiden ohje löytyi Kotilieden digilehdestä, Suklaapossun blogista. Olen jo aiemmin hurahtanut pahasti mokkapalojen erilaisiin versioihin ja nyt löysin uuden suosikin. Pohjassa maistuu ihanasti piparkakut ja sekä pohjan että kuorrutuksen värimaailma miellyttää silmää. 

Kruunasin omat mokkapalani painelemalla niistä piparimuotilla piparin muotoisia ja ripottelemalla hillitysti strösseliä päälle.




Piparimokkapalat
pohja:
150 g voita
1½ dl fariinisokeria
1½ dl siirappia
2 kananmunaa
1½ dl vahvaa kahvia
4½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
½ tl soodaa
2 tl kanelia
1 tl jauhettua neilikkaa

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää siirappi, kahvi ja kananmunat. Vatkaa hillitysti. Yhdistä vehnäjauhoihin leivinjauhe, suola, sooda, kaneli ja neilikka. Sekoita jauhoseos taikinaan. Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Paista 200 asteessa 10-15 minuuttia. Tarkkaile pohjaa paiston aikana, ettei siitä tule liian tumma. Anna pohjan jäähtyä kunnolla ennen kuorrutteen levittämistä.

kuorrute:
75 g voita
3 rkl vahvaa kahvia
6 dl tomusokeria
strösseleitä

Sulata voi kattilassa. Sekoita mukaan kahvi ja tomusokeri. Levitä seos jäähtyneen pohjan päälle. Työskentele reippaasti, sillä kuorrute jämähtää, kun voi alkaa jäähtyä. Koristele halutessasi strösseleillä. 

Säilytä mokkapaloja viileässä. Leikkaa terävällä veitsellä paloiksi tai painele palat piparimuotilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti