tiistai 9. lokakuuta 2018

Tuplasuklaamokkapalat

Viime kesänä meinasi kuivahtaa muukin kuin takapihan nurmikko, myös blogini kuivui ja janosi uusia postauksia. Leivoin kyllä jotain, mutta en saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään. Jostain se innostus sitten kuitenkin aina lähtee ja nyt olen jälleen myös valokuvannut uudella innolla.




Viikonloppuna juhlimme appivanhempieni syntymäpäiviä yhteisellä lounaalla. Jälkiruoaksi leivoin klassikon eli mokkapaloja. Näyttävyyttä klassikkoon sain jakamalla pohjan kahteen osaan ja kuorruttamalla puoliskot eri tavalla, toisella puolella tummaa suklaata ja toisella valkosuklaata. Idea on Yhteishyvästä (5/2018).




Tuplasuklaamokkapalat (pellillinen)
pohja:
2 dl maitokahvia (1½ dl kahvia + ½ dl maitoa)
200 g voita
4 kananmunaa
3 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
½ dl makeuttamatonta kaakaojauhetta
1 rkl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria

Sulata voi kattilassa ja lisää siihen maitokahvi. Sekoita jauhot, kaakaojauho, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään. Vatkaa munat ja sokeri keskenään. Sekoita muna-sokerivaahtoon vuorotellen voi-kahviseosta ja jauhoseosta. Levitä taikina voipaperilla vuoratulle leivinpaperille ja paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä kunnolla ennen kuorruttamista. 

kuorrute:
100 g voita
½ dl kahvia
5 dl tomusokeria
100 g valkosuklaata
100 g tummaa suklaata

Jaa pohja kahteen yhtä suureen osaan. 

Sulata voi kattilassa, lisää kahvi. Siivilöi mukaan tomusokeri ja sekoita tasaiseksi. Jaa annos kahteen yhtä suureen osaan. Sulata valkosuklaa ja lisää se toiseen kuorrutteeseen. Levitä kuorrute ripeästi toiselle pohjan puolikkaalle. Tee samoin tumman suklaan ja toisen kuorruteannoksen kanssa. Anna levyjen jähmettyä ja leikkaa annospaloiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti