tiistai 2. lokakuuta 2018

Gluteenittomat kookosbrowniet

Onnekseni olen ollut koko ikäni tosi terve. Nyt viime vuosina on pikkukremppoja alkanut tulla ja viime viikolla päädyin lääkärille. Mitään hälyyttävää ei löytynyt mutta sain kehotuksen tarkkailla ruokavaliotani ja ehkä kokeilla esim. maidon ja/tai viljojen vähentämistä. Niinpä nyt kokeilen leivonnassakin hieman erilaisia ohjeita ja jo aiemmin mainitsemani Leivotaan- lehden gluteeniton erikoislehti kuluu käsissäni.



Kookosbrownien ohje houkutteli suklaisuudellaan. Taikina ei ole kovin iso, mutta browniet ovat täyttä tavaraa ja pienikin pala riittää makean nälkään. Pohjan paistamisen kanssa kannattaa olla tarkkana. Uunista otettaessa pohja voi olla pehmeä, koska se jähmettyy jäähtyessään. Minä paistoin muutaman minuutin liian kauan ja pohjasta tuli hieman liian kova. Koska pohja on supersuklainen, kuorrutteen makeutta voi säädellä tomusokerin määrällä. Itse tykkään happamista mauista, joten jätin kuorrutteen sokerimäärän pieneksi. Makusasia sekin.



Kookosbrowniet (noin 20kpl)
pohja:
200 g tummaa gluteenitonta suklaata
1 dl siirappia
½ dl oliiviöljyä
1 dl sokeria
2 munaa
2 rkl sokeroimatonta kaakaojauhetta
½ tl soodaa
1½ dl kookosjauhoja

Sulata 100g suklaata ja jätä jäähtymään. Rouhi/paloittele loppu suklaa pieniksi paloiksi.

Vatkaa siirappi, öljy, sokeri, munat, kaakao ja sooda yhdessä jäähtyneen suklaan kanssa. Kääntele rouhittu suklaa ja kookosjauhot mukaan. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Vuoraa 20x20 cm kokoinen vuoka leivinpaperilla ja levitä taikina vuokaan. Paista 175 asteessa uunin keskitasolla noin 30 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä kunnolla ennen kuorrutusta.

kuorrute:
50 g pehmeää voita
1 tl vaniljasokeria
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1-2 dl tomusokeria

Vatkaa voi, vaniljasokeri ja tuorejuusto tasaiseksi. Lisää tomusokeria sen mukaan, miten makeaa kuorrutetta haluat. Levitä kuorrute jäähtyneen pohjan päälle. Koristele kookoshiutaleilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti