sunnuntai 2. elokuuta 2015

Kylmä kana-perunasalaatti

Töihin paluu alkaa olla ajankohtainen asia täälläkin. Kuukauden vaihtuessa elokuuksi ajatukset tahtomattakin ajautuvat töihin ja sitä kautta aikatauluihin ja tietenkin ruokaan. Hyvä ruoka on pelastanut monta heikosti edennyttä päivää!

Tätä ihanaa kana-perunasalaattia sain maistaa ystäväni tekemänä jo alkukesästä, mutta jostain syystä sen kokeileminen kotona jäi heinäkuun viimeiselle viikolle. Toisaalta ajankohta on nyt juuri sopiva, sillä ruokaisa salaatti sopii mitä parhaiten lounasevääksi tai välipalaksi. 

Alkuperäisen ohjeen ainemäärät olivat todella isoja, joten vähintään puolitin määrät ja silti salaattia jäi reippaasti seuraavalle päivälle. Perunoiden keittäminen ja marinointi edellisenä iltana tuntui aluksi hieman vaivalloiselle mutta hyödynsin päivälliseltä ylijääneet perunat ja heti salaatti tuntui helpommalle. Aivan täydellisesti en alkuperäistä ohjetta noudattanut muutenkaan, esim. minitomaatit vaihdoin tavallisiin ja rucolan salaattisekoitukseen, jossa oli mm. babypinaattia. 

Salaatissa on monta vaihetta, mutta se on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Ohjeen ainemäärät ovat alkuperäiset, jotka siis itse vähintään puolitin.





Kylmä kana-perunasalaatti
1 kg keitettyjä perunoita
2-3 valkosipulin kynttä
oliiviöljyä

Keitä perunat jo edellisenä päivänä. Anna jäähtyä, kuori ja lohko ne suupaloiksi. Lisää perunalohkoihin murskatut valkosipulin kynnet ja oliiviöljy. Marinadi on osa salaatin kastiketta, joten öljyä ei tarvitse pihistellä. Jätä perunat marinoitumaan jääkaappiin yön ajaksi.

2-3 punasipulia
noin 150 g aurinkokuivattuja tomaatteja
1 prk fetajuustoa 
1 rasia (400g) maustamattomia kanasuikaleita
1 rasia minitomaatteja
1 ruukku rucolaa
1 ruukku salaattia (tai esim. salaattisekoitus)

Ruskista kanaviipaleet, kuori ja viipaloi sipuli. Kuutioi tomaatit ja fetajuusto ja pilko aurinkokuivattu tomaatti. Huuhtele käyttämäsi salaatti. Yhdistä kaikki aineet salaatiksi. 

2 kommenttia:

  1. Taidan kokeilla ilman kanasuikaleita, josko taipuisi perunasalaatin ideaksi seuraaviin juhliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimii varmasti myös ilman kanaa. Minusta valkosipulimarinadi ja aurinkokuivatut tomaatit tekivät tästä ihanaa!

      Poista