sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Henri Veturi-kakku

Tiitu-tyttö täytti tällä viikolla huimat kolme vuotta ja nonna sai mieluisan tehtävän leipoa syntymäpäiväkakun. Viimekesäisen junamatkan jälkeen junat ovat olleet Tiitun mielestä todella mielenkiintoisia ja ykköstoiveena olikin junakakku. Hyvänä kakkosena toivelistalla oli mansikkakakku, joten nonna teki tietenkin mansikkatäytteisen junakakun. 

Koristeeksi junakakkuun valikoitui Tuomas Veturi-sarjasta Henri, koska veturihahmoista Henri on numero kolme. Henrin mallia katsoin lelusivustoilta ja tulipa joku jakso katsottua teeveestäkin. Näpertämistä Henrissä riitti, osat olivat pieniä ja niiden muovailu sekä liimaaminen paikalleen vaati kärsivällisyyttä. Lopulta kokoaminen onnistui ja Henri sai vielä peräänsä kolme vaunua ja viereen kolme mansikkaa. Kuorrutusvaiheessa valkoinen sokerimassa käyttäytyi huonosti ja katastrofin välttämiseksi päätin laittaa kakun reunoille sokerimassan sijaan kermapursotukset. Kaikki ei siis mennyt aivan suunnitelman mukaan, mutta lopputulos on hyvä. 

Onnea Tiitu kolme vuotta!



Henri Veturi-kakku
pohja: Kinuskikissan kaakaolevykakkupohja kolminkertaisena

mansikkatäyte (Kinuskikissa leipoo s. 26):
4 dl mansikkasosetta
4 dl vaahtoutuvaa mansikkakermaa
1 prk (200g) vaniljarahkaa
2 rkl sokeria
1 dl vaniljakreemijauhetta
lisäksi 1prk  mansikkahilloa (440g)
kostutukseen kiwi-mansikkavichyä

Soseuta marjat ja vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita kermavaahdon joukkoon marjasose, rahka, sokeri ja vaniljakreemijauhe. Kostuta pohjalevy vichyllä, levitä päälle mansikkahilloa ja puolet mansikkatäytteestä. Nosta täytteen päälle toinen levy, kostuta ja levitä täytteet. Nosta kansi ja kostuta. Kakku kannattaa täyttää tarjoilua edeltävänä päivänä, jotta se ehtii kostua kunnolla. Säilytä kakku jääkaapissa.

Kaakaopohja ja mansikkatäyte sopivat väreiltään kivasti yhteen.


kuorrute:
sokerikreemi (Kinuskikissa)
valkoinen sokerimassa
floravispiä tai vispikermaa + vaniljakreemijauhetta reunapursotuksiin

Sokerimassan/marsipaanin alle kannattaa levittää sokerikreemiä, jotta kakun pinta tasoittuu ja kuorrute tarttuu paremmin kiinni.


Henrin kasvokuva.


koristeet:
punaista, vihreää, valkoista ja mustaa marsipaania
elintarvikeliimaa
hopeista tomuväriä

Koristeet tein jo muutamaa päivää aikaisemmin ja suurimman osan myös liimasin samalla kertaa. Vain veturin ja vaunujen pyörät ja rautatiekiskot liimasin suoraan kakun päälle.

kakkuohje:
Sini Visa: Kinuskikissa leipoo (Otava) & Kinuskikissan blogi




2 kommenttia:

  1. Huh, onpa upea! Onneksi meidän pojan toive on tähän mennessä ollut pelkkä "kakku", joten sen on tämä leipuri Hiivakin osannut toteuttaa ;)...

    VastaaPoista
  2. Kiitos Laura. Kiva Henriä oli tehdä, vaikka välillä meinasi mennä hermot. Paras kiitos oli, kun päivänsankari tykkäsi myös.

    VastaaPoista