sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Espresso-suklaatorttu

Taivas työntää lunta ja tuuli ulvoo nurkissa. Mikäpä sen sopivampi ilma aloittaa joululeivonnaisten suunnittelu ja kokeilu. Tänä(kin) jouluna meillä syödään suklaisia leivonnaisia. Kokeilun aloitin espresso-suklaatortulla, jonka ohje löytyi Helsingin Sanomista. Torttu on ihanan suklainen ja täytettä on sopivasti. Kahvi maistuu valmiissa tortussa yllättävän vähän, joten kahvikissojen kannattaa käyttää juuri espressoa. Mutta älä jätä torttua tekemättä, vaikka espressoa ei olisikaan saatavilla. Tavallinen, vahva kahvi käy ihan hyvin. Maut tulevat paremmin esille, kun muistaa ottaa tortun lämpenemään hyvissä ajoin.


Siivilöi valmiin tortun päälle kaakaojauhetta.


Espresso-suklaatorttu
pohja:
100 g kylmää voita
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
1/4 tl suolaa
1 muna
2 rkl kylmää vettä

Kuutio kylmä voi. Sekoita vehnäjauhot, sokeri ja suola keksenään. Nypi joukkoon voi. Lisää kananmuna ja vesi ja sekoita. Muotoile taikinasta pallo ja anna taikinan levätä jääkaapissa ainakin puoli tuntia. Kauli taikinasta ympyrä ja asettele se voideltuun piirakkavuokaan. Laita pohjan päälle leivinpaperi ja kaada painoksi esimerkiksi kuivia herneitä. Paista pohjaa 175 asteessa noin 10 minuuttia.


Herneiden pitäisi estää taikinareunojen valuminen pohjan esipaistamisen aikana.
täyte:
250 g tummaa suklaata
2 dl kuohukermaa
1 dl maitoa
½ dl keitettyä espressoa tai vahvaa kahvia
2/3 dl sokeria (itse laitoin hieman vähemmän)
1/4 tl suolaa
2 munaa

Rouhi suklaa pieneksi. Kuumenna kasarissa kerma, maito ja kahvi lähes kiehuvaksi. Ota pois liedeltä. Lisää suklaarouhe ja sekoita, kunnes suklaa on sulanut. Sekoita joukkoon sokeri ja suola. Riko kananmunien rakenne kevyesti vatkaamalla, lisää suklaaseoksen joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Kaada seos esipaistetun pohjan päälle ja paista 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä täysin ja laita vetäytymään jääkaappiin ainakin muutamaksi tunniksi. Siivilöi päälle kaakaojauhetta ennen tarjoilua. 



1 kommentti: