sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Mantelisuklaatryffelit

Tämän viikonlopun herkuksi olin suunnitellut sitruunaista omenakakkua. Ilmeisesti muutamalla muullakin leipurilla oli samat suunnitelmat, sillä lähimarketin tuorejuustohyllyssä oli sitruunatuorejuuston kohdalla tyhjä kolo. Pahus!

Hetken manailu ja hermokupillinen kahvia kotona tekivät tehtävänsä ja päätin toteuttaa "kokeile tätä joskus" -pinosta päällimmäisen ohjeen. Tässä kohdin oli onnea, sillä päällimmäisenä reseptinä oli mantelisuklaatryffelit. Kuulosti hyvälle ja samalla pääsin kokeilemaan Maraboun maitosuklaalevitettä.



Ohje on helppo, mutta työvaiheita on niin monta, että aikaa ja hermoja näiden näpertäminen vaatii. Itse koin hankalaksi leivospalojen kuorruttamisen sulatetulla suklaalla. Suklaa sotkee keittiön ja siistien leivosten tekeminen ei ole ihan helppoa. Jos kuitenkin tykkäät mantelin mausta ja suklaasta, kannattaa näitä kokeilla. Lisäksi herkku on gluteeniton, mikä nostaa pisteitä kovasti. Gluteenittomassa versiossa muista kuitenkin tarkistaa suklaan sisältö.

Jähmetä leivoksia hetki jääkaapissa ja siisti reunoja ennen tarjoilua.


Mantelisuklaatryffelit (noin 20 kpl)
pohja:
150 g mantelimassaa
75 g voita
2 kananmunaa
päälle 200 g Philadelphia maitosuklaalevitettä
kuorrutukseen 200 g tummaa suklaata

Voitele pieni (noin 20x20 cm) vuoka. Paloittele mantelimassa ja vatkaa se pehmeän rasvan kanssa sekaisin. Lisää kananmunat yksitellen vatkaten. Kaada seos voideltuun vuokaan ja paista 175 asteessa uunin alaosassa n. 20 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä ja kumoa se voipaperin päälle. Levitä jäähtyneen pohjan päälle maitosuklaalevitettä. Leikkaa pohja paloiksi ja kuorruta palat sulatetulla suklaalla. Tarkista, että suklaata on myös reunoilla.

tryffeliseos:
100 g tummaa suklaata
2½ rkl kuohukermaa
1 rkl voita
1 rkl vahvaa kahvia

Sulata tryffeliseoksen suklaa. Kiehauta kattilassa kerma, rasva ja kahvi. Kaada kerma-rasva-kahviseos voimakkaasti vatkaten suklaan joukkoon. Jäähdytä. Vaahdota kylmä seos vatkaimella kuohkeaksi. Pursota tryffeliseosta leivosten päälle. Koristele halutessasi esim. nonparelleilla.

Suklaalevite sopii hyvin täytteeksi kakkuihin ja pikkuleipiin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti