perjantai 10. huhtikuuta 2020

Pashakääretorttu (gluteeniton)

Korona tai ei, nyt on pääsiäinen. Perinteinen perheen yhteinen pääsiäisruokailu ja -herkuttelu on peruttu, mutta leipomista onneksi ei. Kääretortut uppoaa aina, joten kahvin kanssa meillä tarjotaan tänä pääsiäisenä pashakääretorttua. Nyt se vain syödään kahdestaan.


Pashatorttu kannattaa leipoa edellisenä päivänä. Yön yli jääkaapissa levättyään se on mukavan kostea ja täytteen maut ovat tasaantuneet. 

Alkuperäinen ohje on Kodin Kuvalehdestä 7/2019.


Pashakääretorttu
4 kananmunaa
1½ dl sokeria
3/4 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 dl mantelijauhetta

pinnalle ja täytteeseen:
2 dl mantelilastuja

Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Yhdistä perunajauhot ja leivinjauhe, siivilöi ne vaahtoon ja sekoita varovasti. Lisää lopuksi mantelijauho ja sekoita tasaiseksi.

Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 225 asteessa 7-8 minuuttia. 

Pohjan paistuessa paahda mantelilastuja kevyesti kuivalla pannulla.

Ripottele noin puolet mantelilastuista leivinpaperin päälle. Kumoa torttulevy mantelilastujen päälle ja irrota leivinpaperi varovasti. Jätä paperi pohjan päälle ja lisää vielä kevyt pyyheliina paperin päälle. Anna pohjan jäähtyä. Peittäminen auttaa tortun käärimisessä, pohja ei murene niin helposti.

täyte:
1 dl vispi- tai kuohukermaa
2 prk (á 200 g) appelsiinirahkaa 
1 dl rusinoita
1 dl paahdettuja mantelilastuja

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää rahka. Hienonna rusinat veitsellä tai saksilla pienemmiksi paloiksi. Lisää rusinat ja mantelilastut täytteeseen. Sekoita tasaiseksi. 

Levitä täyte jäähtyneelle torttulevylle. Kääri tiukalle rullalle. Anna kääretortun levähtää jääkaapissa yön yli.  

koristeluun:
tomusokeria
loppu vispi- tai kuohukerma

Pashakääretorttu maistuu ihan sellaisenaankin, mutta juhlavuutta saa siivilöimällä sen päälle tomusokeria ja vatkaamalla lopun kerman kääretortun kanssa tarjottavaksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti