maanantai 2. huhtikuuta 2018

Juustokakkukääretorttu

Upea, aurinkoinen ja ulkoilun täyteinen pääsiäisloma alkaa olla takana päin. Ulkoilman lisäksi paljon olin myös keittiössä, meillä herkuteltiin mm. lampaalla ja timjamivoi-kukkakaalipaistoksella. Kukkakaalista on kuva instagramin puolella ja voin kertoa, että maku oli paljon kuvaa parempi!



Jälkiruokiakin valmistui useita, mutta kaikki nopeita ja helppoja valmistaa, jotta yhdessäololle ja ulkoilulle jäi aikaa. Kahvin seuraksi valitsin gluteenittoman juustokakkukääretortun, jonka ohje löytyi Kodin Kuvalehdestä 5/2018. Kääretortut näyttävät olevan nyt uusi intohimoni ja mikäpä siinä, kun ovat niin herkullista syötävää.



Juustokakkukääretorttu
4 kananmunaa
1½ dl sokeria
2 dl mantelijauhetta (mielellään kuorellista)
1 dl perunajauhoja
1½ tl leivinjauhetta
½ tl kanelia

noin 1 dl mantelijauhetta käärimiseen

Leivo kääretorttu huoneenlämpöisistä kananmunista. Kumoa valmis torttu mantelijauhotetun leivinpaperin päälle. Anna jäähtyä.

täyte:
300 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g voita
2 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua
2 tl sitruunankuoriraastetta

Vatkaa huoneenlämpöinen tuorejuusto, pehmeä voi ja sokerit tasaiseksi seokseksi. Lisää sitruunamehu ja -kuoriraaste. Sekoita. Levitä täyte jäähtyneen torttulevyn päälle ja kääri rullalle. Säilytä viileässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti