sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Gluteeniton pikapulla (vegaani)

Minulla on ollut aina jonkinasteisia ennakkoluuloja pikaohjeita kohtaan. Pikkuleipiin, piirakoihin yms. ne sopivat, mutta pulla on eri asia. Pullan tekemiseen pitää varata aikaa ja alustamisessa hiki virtaa. 



Onpa kerrankin kiva olla väärässä. Hyvää pullaa voi saada nopeasti ja ilman hikipisaroita. Pikapullan sekoittelin hiihtolenkin jälkeen, kun miehen vanhemmat olivat tulossa yllätysvierailulle ja piti keksiä nopeasti jotain tarjottavaa. Kaikki aineet kulhoon, sekoitus ja uuniin. Puolen tunnin päästä kahvittelimme tuoreen pullan tuoksussa ja niin kuin kuvista huomaa, pulla maistui meille kaikille. Kaiken kukkuraksi pikapulla on gluteenitonta ja valitsemalla voin sijasta maidotonta margariinia, se sopii myös vegaanille. 

Pikapullan ohje löytyi blogista nimeltä Leenaelina



Pikapulla 
4 dl Semperin hienoa jauhoseosta
1½ dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
4 tl kardemummaa
3 tl vaniljasokeria
½ tl suolaa
1 dl rypsiöljyä
2 dl riisimaitoa 
+ voita (tai sinistä Keijua), kanelia, sokeria
+ raesokeria tai tomusokeria

Sekoita kaikki aineet kulhossa tasaiseksi taikinaksi. Kaada puolet taikinasta öljyllä voideltuun, pienehköön uunivuokaan. Oman vuokani halkaisija oli 20cm. Asettele taikinan päälle voi- tai margariininokareita, ripottele päälle reilusti kanelia ja sokeria. Voin, kanelin ja sokerin määrässä ei kannata pihistellä! Kaada loput taikinasta vuokaan. Ripottele halutessasi vielä raesokeria päälle.

Paista 200 asteessa uunin alaosassa 25-30 minuuttia.

Annan pullan jäähtyä viitisen minuuttia, tarjoile kuitenkin lämpimänä. Pinnan koristeluun sopii hyvin tomusokeri.

4 kommenttia:

  1. Onnistuiko pulla hyvin ilman kananmunaa? Huomasin että leenaelinan ohjeessa munaa oli lisätty taikinaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, hyvä huomio. Nyt en muista, käytinkö itse kananmunaa vai jäikö se pois, koska en ole ohjeeseenkaan kirjoittanut. Pitääpä kokeilla uudelleen. Kiitos kysymyksestä!

      Poista
  2. Moikka, onko kananmunattomuus-mysteeri selvinnyt - voinko vegaanina seurata tätä ohjetta ja tehdä pullan ilman kananmunaa? :) Iloisin terkuin, vegaanileipoja

    VastaaPoista
  3. Hei
    Olen leiponut useaan otteeseen ohjeella ja ilman kananmunaa ja onnistuu oikein hyvin. Joskus laitan vielä päälle pieni "hillosilmiä" ennen uuniin laittoa.
    Uusi vegaanikokeilija

    VastaaPoista