lauantai 26. maaliskuuta 2016

Sitruunajuustokakku

Hiljaista on ollut keittiössä ja siten myös blogissa viime aikoina. Olemme edelleen nauttineet talviurheilun riemusta ja luisteluretkien jälkeiset herkut on ostettu paikallisista kahviloista. Olemme siis kannattaneet paikallisia yrityksiä ja suomalaista työtä!

Pääsiäiseksi halusin kuitenkin jo leipoa itse, varsinkin kun taivaalta tulee vettä/räntää, eikä jäälle ole enää luistimilla asiaa. Aikuisten pääsiäisherkuksi valitsin sitruunajuustokakun, joka sai koristeensa kevätauringon värisistä persikoista. Kakun voi hyvin valmistaa jo päivää etukäteen, se vain paranee jääkaapissa. Itse pidän sitruunan kirpakasta mausta, mutta myös vaahtouva vaniljakastike sopii hyvin kaveriksi.



Sitruunajuustokakku
pohja:
100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja

Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija noin 20cm) pohjalle. Voitele vuoan reunat. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää kananmuna ja vatkaa. Lisää jauhot pienissä erissä ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina kakkuvuoan pohjalle ja reunoille. 

täyte:
2 rasiaa (á 200g) sitruunatuorejuustoa
1 rkl maissitärkkelystä
2 munaa
noin 3/4 dl sokeria
½ tl vaniljasokeria
1 prk säilykepersikoita

Sekoita tuorejuusto, maissitärkkelys, munat ja sokerit huolellisesti keskenään. Jos täyte maistuu liian kirpakalle, lisää sokeria. Kaada täyte vuokaan. Viipaloi persikanpuolikkaat ohuiksi viipaleiksi. Lado ne juustotäytteen päälle. 

Paista kakkua 175 asteessa uunin alatasolla reipas tunti. Loppuvaiheessa laitoin folion kakun päälle, ettei pinta tummu liikaa. 

Irrota kakku vuoasta vasta jäähtyneenä. Säilytä jääkaapissa ja tarjoile viileänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti