keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Joulutorttuja kotitekoisesta rahka-voitaikinasta

Viime vuonna sunnilleen näihin aikoihin tuskailin perheemme nihkeää suhtautumista joulutorttuihin. Itse kun olen aina tykännyt niistä valtavasti, yllättivät muiden kommentit minut täysin. Sillä hetkellä ratkaisin asian tekemällä porotorttuja, jotka osoittautuivatkin todella ihaniksi. 

Perinteinen joulutorttu ei jättänyt minua kuitenkaan rauhaan. Niinpä tein kuin teinkin meille myös luumutorttuja, mutta kaupan taikinan sijaan käytin oman äitini ohjeen mukaista rahka-voitaikinaa. Bingo! Tortut tekivät kauppansa niin hyvin, että tänä vuonna ensimmäinen torttuerä valmistui jo marraskuun puolella. 

Mä tykkään näistä niin, että halkeen...



Rahka-voitaikina (noin 25 pientä tähtitorttua)
250 g vähäsuolaista VOITA
1 prk (250 g) rahkaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

täyte:
1 prk luumusosetta
voiteluun kananmunaa

Yhdistä jauhot ja leivinajuhe keskenään. Sekoita huoneenlämpöinen voi ja rahka, lisää jauhoseos. Sekoita tasaiseksi. Kääri taikina tuorekelmuun ja jätä lepäämään jääkaappiin useammaksi tunniksi, mielellään yön yli. 

Kauli taikina levyksi jauhoja apuna käyttäen. Leikkaa tai aja taikinapyörällä levystä neliskulmaisia (9cm x 9cm) paloja, tee viillot jokaiseen kulmaan. Laita keskelle teelusikallinen luumusosetta ja käännä joka toinen kulma keskelle. Voitele kananmunalla. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla noin 8 minuuttia. 


4 kommenttia:

  1. Minulla on ainekset odottamassa...

    VastaaPoista
  2. Ei nihkeillä enää. ;) Nämä on hyviä!

    Mä tein vielä pienempiä, kun sain tupla-annoksesta tasan 100 torttua. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotitekoiset tortut on AINA hyviä. Riittää Ollillekin syötävää :)

      Poista