lauantai 18. helmikuuta 2017

Kinuskimokkapalat

On siitä muutama vuosi vierähtänyt, kun viimeksi olen tehnyt perinteisiä mokkapaloja. Loppuun asti perinteisiä ei tullut nytkään, sillä valitsin kuorrutukseksi kinuskia, mutta pohjassa en kikkaillut mitään. Pohjasta tuli älyttömän pehmeä ja kahvi maistuu sopivasti. Tätä pohjaa tulen varmasti käyttämään jatkossa. 

Kuorrutteiden ystävänä minua harmitti aluksi, että kuorrutetta riitti melko ohuelti. Kinuski on kuitenkin niin makeaa, että sitä riittää ohuempi kerros, eikä edes pohjan kuultaminen läpi haittaa. Ohuimpiin kohtiin laitoin hieman enemmän koristeita.


Kinuskimokkapalat (uunipellillinen)
pohja:
2 dl vahvaa kahvia
200 g voita sulatettuna
3 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3 kananmunaa
1½ dl maitoa

Paloittele voi ja sulata se joko mikrossa tai liedellä. Yhdistä voi ja kahvi. Mittaa sokeri, jauhot, kaakojauho, leivinjauhe ja vaniljasokeri isohkoon kulhoon. Lisää rasvaseos ja maito koko ajan sekoittaen. Vatkaa munat esim. puuhaarukalla mukaan. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä ennen kuorrutusta.

kuorrute:
½ dl sokeria
1 dl fariinisokeria
2 dl kuohukermaa
25 g voita 

Mittaa sokerit ja kerma paksupohjaiseen kattilaan. Keitä hiljaisella lämmöllä noin 20 minuuttia, sekoita välillä. Ota kattila liedeltä ja lisää voi pieninä nokareina. Sekoita, kunnes voi on sulanut. Anna jäähtyä muutama minuutti. Kaada kinuski jäähtyneen pohjan päälle.

Koristele esim. pienillä suklaakarkeilla


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti