perjantai 27. lokakuuta 2017

Eskarin kanssa syyslomalla Fuengirolassa


Ajatus syyslomasta lämpimässä alkoi itää jo viime keväänä, paljon ennen sateiseksi osoittautunutta kesää. Espanjan Fuengirola puolestaan valikoitui matkakohteeksi lähinnä siellä asuvien sukulaisten takia, mutta myös siksi, että Fugessa olisi paljon tekemistä lapselle ja lämmintä vielä lokakuussakin. 




Papan ja nonnan kanssa reissuun lähti nimittäin myös 6-vuotias Tiitu, joka näin pääsi ensimmäiselle pidemmälle ulkomaanmatkalleen. Ainakin tässä perheessä kuusi vuotta on tuntunut sopivalle iälle aloittaa ulkomaanmatkailu ilman vanhempia, sillä 4-vuotias pikkusisko ei kinunnut Espanjaan ollenkaan, vaan nautti täysillä viikostaan kotona ainoana lapsena. 



Nonnaa tietenkin hieman jännitti neljän ja puolen tunnin lentomatkan sujuminen. Varustauduimme matkaan hyvillä eväillä ja isolla kasalla kirjoja, lisäksi tablettiin ladattiin Tiitun toivomia pelejä, joita oli lupa pelata juna- ja lentomatkoilla. Meidän onneksemme kaikki aikataulut pitivät ja lentokoneen laskeutuessa vain nonnan korviin sattui. 




Olimme valinneet huoneistohotellin aivan rannan läheisyydestä ja se osoittautui loistavaksi ratkaisuksi. Huoneistossa oli mm. kahvinkeitin, pyykinpesu- ja astianpesukone mutta parhaana kaikista meren kohina kuului huoneisiin asti ja seitsemän kilometriä pitkä uimaranta oli ensimmäinen, mitä parvekkeelta näki. 






Fuengirolan rannalla oli lokakuussa hyvin tilaa ja se oli siistissä kunnossa. Osa palveluista oli toki jo kiinni mutta toisaalta rannalla oli turvallista liikkua lapsen kanssa eikä ravintoloissa ollut ruuhkaa. 



Meidän päivämme kuluivat rannalla simpukankuoria keräillen ja uiden. Koska sää oli lokakuussa jo hieman epävakaa, olimme etukäteen miettineet kivaa tekemistä viileämmille päiville. Yhden aamupäivän vietimme Fuengirolan eläintarhassa (Bioparc), joka oli juuri sopivan pieni, jotta sen jaksoi kiertää kokonaan. Eläintarhan kaupasta löytyi ihana unilelu sekä Tiitulle että tuliaiseksi pikkusiskolle. Bioparcin yhteydessä oli ravintola, kahvila ja pieni leikkipuisto kiipeilytelineineen ja pallomerineen.







Tiitun suosikkeja olivat mangustit.



Matkan ainoana sadepäivänä suuntasimme Benalmádenassa sijaitsevaan perhospuistoon, Mariposario de Benalmádena. Perhospuisto oli hieno kokemus myös aikuisille, perhoset ja pienet värikkäät linnut lensivät vapaina laskeutuen välillä olkapäälle lepäämään! Perhosten lisäksi vastaamme hyppeli wallaby ja katonrajassa puolestaan lekotteli iguaani. Puistossa on yli 1500 erilaista perhosta ja koska perhosten elinkaari on lyhyt, niitä voi nähdä kaikissa eri elämänvaiheissa. Mekin osuimme näkemään, kun iso perhonen tunki itsensä kotelosta ulos.











Tiitu nauttii uimisen lisäksi kovasti kiipeilystä, joten yksi ennakkoon katsottu vierailukohde oli suomalaisen Lappsetin Fuengirolaan valmistama merirosvopuisto eli valtava kiipeilyteline. Puiston kupeessa näytti olevan myös kahvila mutta nyt se oli jo kiinni.






Matka sujui paljolti lapsen ehdoilla, mutta joitakin asioita tehtiin aikuisten toiveiden mukaan. Nonna tykkää kaikesta kauniista, joten kävelyretki valkoiseksi kalkittujen talojen keskellä oli nonnan mieleen. Näillä kaduilla ja kujilla kuljeskellessa tuntui harmaan sateinen kotimaa olevan todella kaukana.







Matkalla ruokailu saattaa olla hankalaa, eikä Tiitukaan kovin ahkera ruokailija ollut. Aamupalan söimme hotellin alakerrassa sijaitsevassa kahvilassa, jossa riitti erilaisia sämpylöitä ja makeita leivonnaisia jokaiselle päivälle. Maitoahan Espanjassa löytää vain kahvista, mutta onneksi löysimme kahvilan kylmäkaapista Tiitun mieleistä kaakaota. 



Muuten mentiin spagetti- ja pitsalinjalla. Aikuiset sentään maistoivat tapaksia, paellaa ja kaikkia mahdollisia mereneläviä.






Kaiken kaikkiaan viikon mittainen Espanjan reissu sujui eskarilaiselta hienosti. Kuusivuotias jaksaa jo pitkät matkustuspäivät, janoaa tietoa ja kokemuksia ja osaa nauttia kaikesta uudesta. Pappa ja nonna tietenkin toivovat herättäneensä Tiitussa matkustuskipinän ja toivovat Tiitun uskaltautuvan joskus uudelleen ulkomaille.



Fuengirola oli mielestämme sopiva ensikohde lapsiperheelle. Aurinkorannikollahan asuu talvikaudella valtava määrä suomalaisia, joten tarvittaessa palvelua saa myös suomen kielellä. Leikkipuistoja ja kiipeilytelineitä on melkein joka kadunkulmassa, matala ranta on sopiva hiekkaleikkeihin ja ravintolatarjonnasta löytyy varmasti jokaiselle sopiva paikka. 

Kiitos Tiitu loistavasta matkaseurasta ja hienosta syyslomareissusta!