sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Raparperi-riisipuuro

Viikonlopun aikana auttelin vanhempiani keväthommissa, pesin kesämökin ikkunat ja saunan vanhempieni puuhaillessa muun siivouksen parissa. Siivousurakan jälkeen ihailtiin kättemme töitä kahvikupin ja tällä kertaa kaupan pullan kanssa. Illemmalla oli kuitenkin vielä keittiöoppitunti tiedossa, sillä raparperit kasvavat nyt hurjaa vauhtia ja äidin raparperi-riisipuuro on herkku vailla vertaa, jota minäkin haluan oppia tekemään. 



Äitini kokkaa vanhanajan tyyliin. Aineita ei mittailla sen kummemmin, korkeintaan riisin määrä kahvikupilla. Silmä ja makuaisti sanoo, kuinka paljon mitäkin laitetaan. Jos menee pieleen, niin seuraavalla kerralla korjataan tilanne. Ja harvoin menee pieleen.

Raparperi-riisipuuro
noin 1 l vettä (8-9 dl)
reipas desi puuroriisiä
noin 1 l raparperikuutioita, joissa jo hieman sokeria 
2-3 rkl fariinisokeria
kanelia tai kanelitanko
perunajauhoja

Keitä riisit vedessä puolipehmeiksi. Lisää pieniksi kuutioidut raparperit ja fariinisokeri. Keitä välillä sekoittaen, kunnes raparperit ovat pehmeitä ja hajoavat puuroon. Suurusta perunajauhoilla. Huom. puuro sakenee vielä jäähtyessään. Ripauta puuroon kanelia tai laita kanelitanko hetkeksi puuron sekaan. Tässä vaiheessa puuroa kannattaa maistaa ahkeraan ja lisätä kanelia ja sokeria tarpeen mukaan.

Itse tykkään syödä raparperi-riisipuuroa sekä lämpimänä että kylmänä. 


lauantai 20. toukokuuta 2017

Mango-banaanileivokset (gluteeniton)

Viime viikonloppuna koristelimme pikkutyttöjen kanssa mango-omenatäytekakun lisäksi myös pari mangoleivosta. Nuppu ei voi syödä omenaa, joten nonna leipoi hänelle omat omenattomat leivokset. Idea oli sama kuin täytekakussa, täysin valkoisen kuorrutuksen päällä koristeet erottuvat ovat näyttäviä.




Leivosten pohjana käytin gluteenitonta kääretorttua ja omenan korvasin banaanilla. Banaanin tummuminen harmittaa aina hieman, mutta maultaan banaani sopii mango kaveriksi.



Mango-banaanileivokset
pohjana perunajauhoilla tehty kääretorttupohja
kostutus appelsiinimehulla

täyte 1:
kuohukermaa
rahkaa
vaniljasokeria
sokeria
mangososetta

täyte: banaania

Pelkkiin leivoksiin käyttämääni täytteen määrää en uskalla tarkasti sanoa, koska tein yhtä aikaa mango-omenakakkua

Paista kääretorttupohja ja leikkaa tai ota leivosmuotilla jäähtyneestä pohjasta kolme samankokoista palaa. Kostuta palat, levitä väleihin muussattu banaani ja sen päälle mangotäyte. 

kuorrutus:
kuohukermaa
rahkaa
vaniljasokeria
sokeria
kookoshiutaleita

Levitä kuorrutus leivosten päälle ja viimeistele kookoshiutaleilla.


maanantai 15. toukokuuta 2017

Keväinen mango-omenatäytekakku

Olipa meillä viikonloppuna hauskaa Tiitun ja Nupun kanssa, kun yhdessä teimme sokerimassasta koristeita äitienpäiväkakkuun. Täysin valkoisella kuorrutettu mango-omenakakku on tyylikäs pohja kaikille koristeille ja se on hyvä vaihtoehto vaikka kevään ylioppilasjuhliin. Meillä tätä kakkua on nimittäin tehty edellisen kerran tyttöjen äidin saadessa lakin eli 12 vuotta sitten!


Nonnalle oli jäänyt Nupun syntymäpäiväkakusta ylimääräistä sokerimassaa, jonka nyt yhdessä muotoilimme koristeiksi. Nuppu tykkäsi tehdä kukkia ja aakkosia, Tiitu kukkia ja perhosia. 








Kakun täytteenä oli omenahilloa ja lastenruokahyllystä löytyvää mangososetta. 



Mango-omenakakku
pohjana neljän kananmunan sokerikakkupohja
kostutus appelsiinimehulla

täyte:
3dl kuohukermaa + ripaus vaniljakreemijauhetta
reilu 1 dl rahkaa
1 tl vaniljasokeria
1/4 dl sokeria
250g mangososetta
omenahilloa

Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää ripaus vaniljakreemijauhetta vatkaamisen aikana. Lisää rahka, sokerit ja mangosose kermavaahtoon. Sekoita tasaiseksi. 

Levitä appelsiinimehulla kostutetulle kakkupohjalle ensin omenahillo ja sen päälle mangotäytettä. Tee toinen kerros samoin. Muista kostuttaa myös päällimmäinen kakkupohja.

kuorrute:
2 dl kuohukermaa + ripaus vaniljakreemijauhetta
1 dl rahkaa
1 tl vaniljasokeria
1/4 dl sokeria
kookoshiutaleita

Vatkaa kerma ja vaniljakreemijauhe, lisää rahka ja sokerit. Levitä kuorrute kakun päälle ja reunoille. Ripottele lopuksi kookoshiutaleita päälle.

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Lime-suklaapiiras

Vihdoinkin hieman lämpimämpää! Kylmyyshän on hyvä tekosyy jättää ikkunoiden peseminen myöhemmäksi, mutta nyt siihen oli tartuttava. Sen verran on tylsää puuhaa, että olohuoneen isojen ikkunoiden jälkeen piti jo leipoa. 



Lime-suklaapiirakkapalan ja päiväkahvien jälkeen jaksoi taas yhden huoneen lisää. Ei ehkä ole lempihommaani tuo ikkunoiden pesu.



Lime-suklaapiirakan ohje löytyi Helsingin Sanomista. Pohjan suklaiset sattumat ovat aika kivoja. Limemehun määrä täytteessä mietitytti aluksi, mutta kondensoitu maito on niin makeaa, että desi limemehua on oikein sopiva määrä. Alkuperäisessä ohjeessa piirakan kanssa tarjoiltiin chilihedelmiä, mutta minä halusin käyttää suomalaisia marjoja. Hyvin sopivat myös hieman jäiset vadelmat mukaan. 



Lime-suklaapiiras
pohja:
100g tummaa suklaata
100g voita
1½ dl fariinisokeria
1 kananmuna
2½ dl vehnäjauhoja
3 rkl tummaa kaakaojauhoa
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa

Rouhi suklaa veitsellä mahdollisimman pieneksi. Sekoita pehmeä voi ja fariinisokeri kulhossa. Lisää kananmuna ja sekoita kunnolla. Yhdistä vehnäjauhot, kaakao, leivinjauhe ja suola. Lisää jauhoseos ja suklaarouhe taikinaan. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Kääri taikina tuorekelmuun ja laita jääkaappiin noin 10 minuutiksi.

täyte:
1 prk (397g) kondensoitua maitoa
200g maustamatonta tuorejuustoa
4 keltuaista
1 dl limemehua
1 limen raastettu kuori

Pese lime lämpimällä vedellä ja raasta kuori pienimmällä terällä. Purista mehu (minä tarvitsin desiin viisi limeä). Erottele keltuaiset. Mittaa kulhoon kondensoitu maito, tuorejuusto ja keltuaiset. Vatkaa täyte tasaiseksi. Lisää limemehu ja -raaste. 

Painele pohjataikina voidellun piirakkavuoan (halkaisija noin 24cm) pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa 200 asteessa 10 minuuttia. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle ja jatka paistamista noin 15 minuuttia, kunnes täyte on täysin hyytynyt. 

Tarjoile piirakka jäähtyneenä.

maanantai 1. toukokuuta 2017

Sitruunainen pokekakku

Taas jäi sima tekemättä ja munkit paistamatta. Toisaalta, kun katsoo ikkunasta ulos, voisi syödä vaikka joulutorttuja. Ei muuten tarvitse haravoida pihaa tänä vappuna!

Munkkien paistamisen sijaan kokeilin hurjasti helpompaa pokekakkua. Nimi tulee englannin verbistä poke eli tökätä tai pukata. Paistettuun kakkupohjaan tökitään reikiä, jotka täytetään hillolla tai marjoilla ja lopuksi kakku kuorrutetaan esim. tuorejuustolla. Sen verran annoin keväälle periksi, että omaksi pokekakukseni valitsin sitruunapoken. 






Vuoan muodoksi valitsin suorakaiteen ja tajusin vasta myöhemmin, että pyöreässä vuoassa kakusta olisi tullut paksumpi ja kakumman näköinen. Ja täytettävistä koloista olisi tullut syvempiä. No, tästä tuli nyt tällainen mokkapalaversio.  



Sitruunainen pokekakku
pohja:
200 g pehmeää voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
2 tl leivinjauhetta

Vaahdota voi ja sokeri, lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää seos taikinaan ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (halkaisija noin 18cmx24cm) tai pyöreään kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.

väliin:
noin ½ purkkia lemon curdia

Töki tai kaiva reikiä jäähtyneeseen kakkupohjaan. Levitä pinnalle lemon curdia ja tasoita kunnolla, jotta kolot täyttyvät.

kuorrutus:
1 prk (200 g) maustamatonta tuorejuustoa
100 g pehmeää voita
noin 5 dl tomusokeria
1 tl sitruunamehua
2 tl raastettua sitruunankuorta

Raasta sitruunan kuori ja purista mehu. Vatkaa kuorrutuksen aineet kulhossa tasaiseksi massaksi. Levitä kuorrutus kakun päälle. Koristele halutessasi esim. nonparelleilla. Säilytä jääkaapissa.