lauantai 8. lokakuuta 2016

Matcha-muffinssit

Alkusyksystä sain maistaa ystäväni luona ihanaa raakakakkua, jonka yhtenä osana oli matcha-jauhe. Sen jälkeen matcha on hypännyt eteeni säännöllisesti eri lehtijutuissa ja blogeissa. 

Vaikka matcha on jauhettua vihreää teetä, oman matcha-purkkini hankin paikallisesta kahvikaupasta. Matchassa on korkea kofeiinipitoisuus ja kupillisessa matcha-teetä voi olla jopa kaksi kertaa enemmän kofeiinia kuin kahvissa. Minulle kerrottiin, että matchaa käytetäänkin myös tee-espressojen ja matcha-latten raaka-aineena. 


Itse olen halunnut pitää kahvin vielä kahvina, mutta leivontaan matcha tuo kivaa vaihtelua ja etenkin väriä. Matcha-muffinsseissa matchaa löytyy sekä taikinasta että kuorrutteesta. Uunissa vihreä väri hieman kärsii, mutta kuorrutteessa vihreä pääsee hyvin esille. Matcha-jauheissa on kuulema paljon eroja, joten niin kofeiinipitoisuus kuin maku ja värikin saattavat vaihdella paljon. Oma jauheeni on tujua tavaraa, laitoin kuorrutteeseen kaksi ruokalusikallista matchaa ja olisin kieltämättä pärjännyt hieman vähemmälläkin. Muffinssit maistuvat reippaasti... teelle.



Matcha-purkkini on näin kaunis.



Matcha-muffinssit (12 kpl)
2½ dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
1/4 tl ruokasoodaa
1 rkl matcha-jauhetta
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
2 munaa
1½ dl sokeria
100 g voita sulatettuna
2 dl turkkilaista jugurttia

Sulata voi. Yhdistä kulhossa jauhot, leivinjauhe, ruokasooda, matcha, vaniljasokeri ja suola. Vaahdota kananmunat ja sokeri toisessa kulhossa vaaleaksi vaahdoksi. Lisää sulatettu voi, jugurtti ja jauhoseos vuorotellen muna-sokerivaahtoon. Sekoita tasaiseksi. 

Laita paperiset muffinssivuoat peltisen muffinssipellin koloihin. Täytä vuoat. Paista uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä.

kuorrute:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
3 rkl turkkilaista jugurttia
1-2 rkl matchaa
2½ dl tomusokeria

Vatkaa kuorrutteen aineet sähkövatkaimella tasaiseksi seokseksi. Pursota jäähtyneiden muffinssien päälle. Koristele.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti