sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Kinuski-suolapähkinäpalat

Mokkapalat ovat siitä varma valinta esim. lasten synttäreille, että ne maistuvat sekä aikuisille että lapsille. Ne ovat leipojaystävällisiä, epäonnistuvat harvoin ja kuorrutetta sekä koristeita vaihtamalla makua voi muunnella kohdejoukon mukaan. 

Tämä ohje on ehkä enemmän aikuiseen makuun, pohjassa maistuu kahvi ja kuorrutteessa makea kinuski ja suolainen pähkinä. Pähkinät voi hyvin korvata suolakeksin paloilla, pohjataikinassa ei ole pähkinää.

Ohje on uusimman Yhteishyvän ruokaliitteestä (2/2016).



Kinuski-suolapähkinäpalat (uunipellillinen)
pohja:
200 g voita
3 kananmunaa
3 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
½ dl makeuttamatonta kaakaojauhetta, esim. VanHouten
½ rkl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl kylmää kahvia

Keitä kahvi ja sulata rasva. Anna molempien jäähtyä. Vaahdota munat ja sokeri keskenään. Yhdistä vehnäjauhot, kaakao, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään. Sekoita jauhoseos vuorotellen rasvan ja kahvin kanssa taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.

kuorrutus:
1 prk (2dl) kinuskikastiketta
250 g mascarponea

pinnalle suolapähkinöitä 

Vaahdota kinuskikastike ja mascarpone kulhossa. Levitä jäähtyneen pohjan päälle. Koristele suolapähkinöillä. Leikkaa levy paloiksi. Säilytä jääkaapissa.

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ja hyvä! Vedin itse kinuski-suolapähkinä-överit :)

      Poista
  2. Tämä ohje meni kokeiltavien listalle. Itse kun tykkään kaikesta överimakeasta, niin voisi kokeilla tehdä pienemmän annoksen pohjaa ja laittaa tuon ohjeessa olevan määrän kuorrutetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sitten teet koko annoksen pohjaa ja kuorrutetta kaksinkertaisen määrän, ei ainakaan lopu kesken :)

      Poista
    2. Testasin tällä viikolla pienin muutoksin ja hyviä tuli :)

      Poista