sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Marianneleivokset (liivatteeton)

Jo aiemmin tällä viikolla kirjoitin uusimman Yhteishyvän kivoista ruoka- ja leivontaohjeista. Ruokaliitteen Marianneleivokset vaikutti kivalle idealle, mutta halusin muuttaa pari kohtaa alkuperäisestä ohjeesta. Halusin ehdottomasti liivatteettoman täytteen ja toiseksi ystävänpäivän lähestyessä vaaleanpunaiseen vivahtava leivos olisi kiva. 

Liivatteen korvasin valkosuklaalla, täyte jähmettyi hyvin eikä muitakaan ongelmia ollut. Liivatetta käytettäessä täyte on hieman kevyempi, joten pyrin tarkoituksella pitämään suklaan määrän pienenä, 100 grammaa riitti oikein hyvin. Sen sijaan tomusokerin korvaaminen vastaavalla mansikanmakuisella oli hieman turhaa, täyte vivahti vain hennosti pinkille. Nyt käyttäisin tavallista tomusokeria ja ripauttaisin mukaan hieman pinkkiä elintarvikeväriä tai luomuversioon pienen lorauksen vadelma- tai mansikkamehua. Uskon täytteen silti jähmettyvän hyvin.

Leivosten ulkonäköön olen tyytyväinen, täytettä on paljon ja piparminttu maistuu kivan raikkaalle. Marianneleivoksista saa helposti myös gluteenittomia tekemällä kääretorttupohjan kokonaan perunajauhoista. Mariannerouhe on gluteenitonta ja vähälaktoosista.






Marianneleivokset (8 kpl)
pohja:
4 kananmunaa
1 dl sokeria
½ dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi muna-sokerivaahtoon. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 225 asteessa noin 8 minuuttia. Kumoa levy sokeroidulle leivinpaperille ja anna jäähtyä. 

täyte:
3 dl vispikermaa
1 dl tomusokeria
250 g mascarponejuustoa
120 g mariannerouhetta
100 g valkosuklaata
(+ pinkkiä elintarvikeväriä)

koristeluun tomusokeria ja mariannerouhetta

Vaahdota kerma tomusokerin kanssa. Lisää mariannerouhe ja mascarpone, sekoita. Sulata suklaa mikrossa ja lisää täytteeseen, sekoita tasaiseksi. Lisää halutessasi muutama tippa elintarvikeväriä antamaan pinkkiä väriä.

Puolita torttupohja. Levitä täyte pohjan päälle ja nosta toinen puolisko kanneksi. Siisti reunat. Peitä pohja kelmulla ja laita päälle vielä leikkuulauta, jotta leivoksista tulee tasaisia. Anna jähmettyä viileässä.

Leikkaa levy kahdeksaan osaan tai ota levystä isolla piparimuotilla esim. sydämenmuotoisia leivoksia. Koristele tomusokerilla ja mariannerouheella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti