sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Jouluinen Rocky Road

Iski sitten joulustressin kuluneella viikolla. Sata hommaa tekemättä, huonosti nukuttuja öitä ja hirveä väsymys. Niinpä ei auttanut kuin unohtaa kaikki epäolennainen ja uppoutua leivontahommiin. Kaksi annosta joulutorttuja plus joulukarkit ja mieli olikin jo paljon parempi, ainakin hetkeksi. 

Nimesin nämä joulukarkit Rocky Roadiksi, kun en muutakaan nimeä keksinyt. Idea ainakin on mielestäni sama kuin edeltäjässään. Sekoitin sulatettuun suklaaseen pähkinöitä ja Punnitse & Säästä- kaupasta ostettuja kuivattuja marjoja. Joulun kunniaksi koristelin palat vielä valkosuklaalla. 

Jouluiset suklaanamit on helppo ja nopea tehdä vaikka joululahjaksi. Namit voi tehdä suoraan myös pieniin muffinivuokiin, jolloin säästyy leikkaamiselta ja ne on helpompi paketoida lahjaksi.






Jouluinen Rocky Road
noin 200 g tummaa suklaata (tarkista gluteenittomuus tarvittaessa)
noin 2 dl pähkinöitä
noin 150 g kuivattuja marjoja

koristeluun valkosuklaata (tarkista gluteenittomuus)

Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Paloittele/murskaa pähkinät valmiiksi. Itse käytin cashew-pähkinöitä, ne pystyy pienentämään keittiöveitsellä. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Lisää pähkinät ja kuivatut marjat sulaan suklaaseen, sekoita tasaiseksi. Kaada seos uunipellille, muotoile haluamasi paksuinen levy. 

Koristele halutessasi sulatetulla valkosuklaalla. Jäähdytä levyä kylmässä vähintään tunti. Leikkaa jähmettynyt levy paloiksi.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Kalamiehen täytekakku

Rakas isäni vietti syntymäpäiväänsä tällä viikolla ja pyöreiden vuosien kunniaksi halusin tehdä juuri hänelle sopivan täytekakun. Isä on kova kalamies ympäri vuoden, talvella hän pilkkii ahvenet kukkoon ja kesällä verkoista päästellään Konneveden muikkuja. Tällä kertaa pyydykseen uikin niin iso vonkale, ettei se meinannut tarjoiluastiaan mahtua. Tunnistamattomaksi jääneellä kalalla on suomut väärinpäin ja sisälmyksistä löytyy mansikkatäytettä ja suklaakakkupohjaa. Kalan pienistä erikoisuuksista huolimatta sekä kalamies että kalamiehen tytär olivat molemmat kakkuun erittäin tyytyväisiä.

Kalanmuotoinen kakku on alunperin Kinuskikissan idea, minä jalostin siitä meidän perheemme näköisen. 


Kala oli niin iso, ettei se mahtunut jääkaappiin.



Sisältä löytyi mansikkaa, kermaa ja rahkaa.

Kalamiehen kakku

pohjat on muotoiltu kahdesta suklaakakkulevypohjasta

kostutus vaniljamaidolla

täytteenä mansikkasosetta, kermaa ja rahkaa

kuorrutus harmaata sokerimassaa, mustaa pastaväria ja hopeista kimallesuihketta



torstai 11. joulukuuta 2014

Enkelinkiharat

Pikkuleipiä tulee nykyään leivottua tosi harvoin. Ja jos pikkuleipiä leipoo, ne ovat yhä useammin amerikkalaisia, cookie-tyyppisiä keksejä. Harmi sinänsä, sillä useimmat suomalaiset perinnepikkuleivät ovat mielestäni hurmaavia. 

Enkelinkiharaleivät ovat yksi suosikeistani. Sitruunainen taikina on mukavan raikas ja ohrakas puolestaan tekee pikkuleivistä ihanan kevyitä ja rapeita. Pirteät enkelinkiharat ovat alunperin joululeivonnainen, mutta ne sopivat ihan yhtä hyvin myös kevään ja kesän juhliin. 




Enkelinkiharat (noin 50 kpl) 
200 g voita
½ dl juoksevaa hunajaa
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
½ sitruunan raastettu kuori
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 dl ohrakasta
1 tl leivinjauhetta

Raasta sitruunan kuori. Vaahdota pehmeä voi, hunaja ja sokeri. Vatkaa mukaan vaniljasokeri, sitruunaraaste ja kananmuna. Yhdistä vehnäjauhot, ohrakas ja leivinajauhe. Sekoita jauhoseos taikinaan. 

Lusikoi taikina pursotinpussiin ja pursota pellille leivinpaperin päälle noin 5 sentin levyistä siksakkia. Älä pursota liian tiukkaan, sillä taikina kohoaa uunissa.




Paista uunin keskitasolla reilussa 175 asteessa 10-15 minuuttia. Leikkaa kiharat heti lämpiminä noin kolmen sentin viipaleiksi. 




Säilytä pikkuleipiä kannen alla metallisessa purkissa. Käsittele enkelinkiharoita varoen, ne ovat ihanan mureita!

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Kardemummatryffelit

Joulukarkkien kokeilu alkoi tänä vuonna kardemummatryffeleillä, ohje löytyi Dan Sukkerin sivuilta. 

Ohje on helppo, ainoastaan tryffelimassan pursottaminen pieniin vuokiin tuotti pientä haastetta. Massa jäähdytetään ennen pursotusta ja oikean lämpötilan löytäminen vaatii tarkkuutta. Liian lämmin massa ei asetu kauniisti mutta liian kylmä massa jämähtää pursotinpussiin. Itse jäähdytin tryffelimassan ulkona ja aikaa meni noin puoli tuntia, välillä kävin sekoittamassa. 

Kardemummatryffelien maku on aluksi melko vaisu mutta jälkimaku yllättää. Kardemumma melkein räjähtää suuhun. Varoitus lienee paikallaan, sillä lämpimässä massassa kardemumma ei maistu niin voimakkaasti. Malttia maisteluvaiheessa kardemumman lisäämiseen!




Kardemummatryffelit (noin25kpl)
1 dl kuohukermaa
2 rkl voita
3/4 dl muscovadosokeria
175 g tummaa suklaata (kaakaopitoisuus 70%)
½ tl jauhettua kardemummaa

Paloittele suklaa. Mittaa kattilaan kerma, voi ja sokeri. Kiehauta seos, mutta älä keitä pitempään. Lisää kattilaan suklaa ja kardemumma. Sekoita massa tasaiseksi ja jäähdytä ulkona tai jääkaapissa. Sekoittamalla nopeutat viilenemistä. 

Lusikoi massa pursotinpussiin ja pursota pieniin karkkivuokiin. Säilytä viileässä.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Joulutorttuja kotitekoisesta rahka-voitaikinasta

Viime vuonna sunnilleen näihin aikoihin tuskailin perheemme nihkeää suhtautumista joulutorttuihin. Itse kun olen aina tykännyt niistä valtavasti, yllättivät muiden kommentit minut täysin. Sillä hetkellä ratkaisin asian tekemällä porotorttuja, jotka osoittautuivatkin todella ihaniksi. 

Perinteinen joulutorttu ei jättänyt minua kuitenkaan rauhaan. Niinpä tein kuin teinkin meille myös luumutorttuja, mutta kaupan taikinan sijaan käytin oman äitini ohjeen mukaista rahka-voitaikinaa. Bingo! Tortut tekivät kauppansa niin hyvin, että tänä vuonna ensimmäinen torttuerä valmistui jo marraskuun puolella. 

Mä tykkään näistä niin, että halkeen...



Rahka-voitaikina (noin 25 pientä tähtitorttua)
250 g vähäsuolaista VOITA
1 prk (250 g) rahkaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

täyte:
1 prk luumusosetta
voiteluun kananmunaa

Yhdistä jauhot ja leivinajuhe keskenään. Sekoita huoneenlämpöinen voi ja rahka, lisää jauhoseos. Sekoita tasaiseksi. Kääri taikina tuorekelmuun ja jätä lepäämään jääkaappiin useammaksi tunniksi, mielellään yön yli. 

Kauli taikina levyksi jauhoja apuna käyttäen. Leikkaa tai aja taikinapyörällä levystä neliskulmaisia (9cm x 9cm) paloja, tee viillot jokaiseen kulmaan. Laita keskelle teelusikallinen luumusosetta ja käännä joka toinen kulma keskelle. Voitele kananmunalla. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla noin 8 minuuttia. 


lauantai 22. marraskuuta 2014

Beaujolais Nouveau 2014



Jälleen on vuosi vierähtänyt ja on aika maistaa uuden sadon viiniä, Beaujolais Nouveauta. Mitään hienoa en pysty mausta tai tuoksusta sanomaan, sillä Beaujolais on enemmän kokemus kuin suuri nautinto. Kevyt, marjaisa, hieman poreileva, tulivat ensimmäisenä mieleen. Väri muistuttaa kirsikkaa ja lyhyt jälkimaku puolukkaa. Joku vuosi takaperin kävimme ostamassa Beaujolais Nouveauta vielä toisenkin pullon, mutta tänä vuonna taitaa jäädä yhden illan jutuksi. 

torstai 20. marraskuuta 2014

Siemenleivokset pikkulinnuille

Pikkulintujen ruokintakausi on jälleen alkanut. Minusta on ihana istua sohvalla kahvimuki kädessä ja seurata tiaisten pyrähtelyä lintulaudalle ja takaisin metsän suojaan. 

Tänä syksynä päätin vihdoin toteuttaa pitkään työnalla olleen idean pikkulintujen kakusta. Tosin kakku muuttui matkan varrella leivoksiksi, mutta idea on sama. "Leivoin" tiaisillemme pieniä siemenleivoksia kookosrasvasta, pihlajanmarjoista, pähkinöistä ja pikkulinnuille tarkoitetusta siemensekoituksesta. Muotteina käytin pieniä metallisia leivosvuokia, mutta leivokset voi tehdä myös esim. viilipurkkiin. Isomman siemenkakun voi koota maitopurkkiin tai vanhaan kakkuvuokaan. 




Siemenleivokset jähmettyivät pienissä leivosvuoissa.


Siemenleivokset pikkulinnuille
metallisia leivosvuokia 
narua
kookosrasvaa
rypsiöljyä
linnuille tarkoitettuja siemeniä, pähkinöitä ym.

Tee käyttämistäsi siemenistä ja pähkinöistä sekoitus. 

Sulata kookosrasva kattilassa. Sekaan kannattaa lorauttaa pieni tilkka öljyä, jotta rasvasta ei tule liian kovaa. 

Täytä vuoista reilu 2/3 siemenseoksella, piilota kiinnitysnarun pää seokseen. 

Kaada siementen päälle sulaa rasvaa, tarkista kiinnitysnarun paikka. 

Laita jähmettymään kylmään, ulkona riittää jo muutama pakkasaste. 


tiistai 11. marraskuuta 2014

Vadelma-suklaakreemikakku isänpäiväksi

Isänpäivän lähestyessä minulla ei ollut minkäänlaista ideaa kakusta. Ei löytynyt inspiraatio nettiä selailemalla, eikä se hypännyt eteeni aamulenkillä pimeässä metsässä. Oli siis vain ruvettava tekemään jotain ja uskottava lopputuloksen olevan syömäkelpoinen.

Jostain muistin takaosista kaivoin muutaman vanhan, hyväksi havaitun ohjeen ja niitä yhdistelemällä syntyi vadelma-suklaakreemikakku. Kakun pohjaksi tuli suklaaleivospohja, ensimmäiseksi täytteeksi suklaakreemi ja sen päälle toiseksi täytteeksi mascarpone-vadelmatäyte. Kun Tiitu vielä tuli nonnan avuksi ja koristeli kakun valkosuklaalla ja kaakaojauholla, olivat isänpäiväjuhlijat hämäristä lähtökohdista syntyneeseen kakkuun oikein tyytyväisiä. 







Vadelma-suklaakreemikakku
pohja:
175 g voita
2½ dl sokeria
4 kananmunaa
2½ dl vehnäjauhoja
4 rkl tummaa, sokeroimatonta kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 dl vettä

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen vatkaten. Yhdistä kaakojauhe, leivinjauhe ja jauhot keskenään. Siivilöi ne taikinaan vuorotellen veden kanssa. Sekoita tasaiseksi. Vuoraa uunivuoka leivinpaperilla (minulla oli kuvissa esiintyvä Teeman uunivuoka, koko 32x24cm). Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa noin 50 minuuttia. Leikkaa jäähtynyt pohja kahteen osaan.

suklaakreemi:
200 g tummaa suklaata
1 prk (250g) mascarponejuustoa
50 g voita
2 rkl tomusokeria

Vaahdota voi, mascarpone ja tomusokeri keskenään. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa ja lisää se voi-mascarponeseokseen. Sekoita tasaiseksi ja levitä kreemi kakkupohjalle. Toimi ripeästi, sillä suklaakreemi jämähtää melko nopeasti.

vadelmatäyte:
2½ dl kuohu- tai vispikermaa
½ prk (100 g) vaniljarahkaa
200 g vadelmia
2 rkl vaniljakreemijauhetta

Soseuta vadelmat. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää vaniljarahka. Sekoita vadelmasose ja vaniljakreemijauhe kermaan. Levitä täyte suklaakreemin päälle.

Nosta toinen kakkupohja vadelmatäytteen päälle. Anna kakun jähmettyä jääkaapissa vähintään pari tuntia. Koristele esim. valkosuklaalla ja kaakaojauheella.

torstai 30. lokakuuta 2014

Nutella-banaanimuffinssit

Viime viikolla löytyi Hesarin ruokaliitteestä jälleen mielenkiintoinen ohje, nutella-banaanikakku. Jostain syystä minua ei kakuttanut ollenkaan mutta olin jo pidemmän aikaa himoinnut muffinsseja, joten kokeilin ohjeen sopivuutta suklaa-hasselpähkinä-banaanimuffinsseihin. 

Tein taikinan kakkuohjeen mukaisesti ja se riitti 12:een isoon muffinssiin. Yksi purkki suklaa-hasselpähkinälevitettä (eli nutellaa) riitti hyvin taikinaan, muffinssien sisälle nutellasydämiin ja koristeluun. Jälkikäteen tuli mieleen, että taikinaan olisi hyvin voinut lisätä vielä pähkinärouhetta. 

Ohje on helppo. Suosittelen kokeilemaan!





Nutella-banaanimuffinssit (12 isoa)
taikina:
200 g voita
2 dl fariinisokeria
3 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
(1 dl hasselpähkinärouhetta)
3 dl soseutettua banaania (3 keskikokoista banaania)
1 dl nutellaa

muffinssien sisälle ja koristeluun nutellaa

Yhdistä keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri ja kaneli. Jos käytät pähkinärouhetta, sen voi sekoittaa jauhoseokseen. Soseuta banaanit. Vatkaa pehmeä voi ja fariinisokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen vatkaten. Yhdistä jauhoseos, banaanisose ja nutella vuorotellen taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Lusikoi taikinaa muffinssivuokiin, mutta älä täytä vielä kokonaan. Laita teelusikallinen nutellaa jokaiseen muffinssiin ja lusikoi lopputaikina nutellan päälle. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Varo paistamasta liikaa, jotta muffinssit eivät kuivu. 

Jäähdytä ja koristele lopulla nutellalla. Jos nutella tuntuu koristeluun liian jähmeälle, sitä voi lämmittää mikrossa muutaman sekunnin.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Oon mä juonu viinii Wienissä

... sekä syönyt Sacher-kakkua, kävellyt pohkeet kipeiksi ja yleisesti nauttinut olostani! 

Wien valikoitui muutaman päivän kaupunkilomakohteeksi oikeastaan sattumalta. Pikkutyttönä katsoin Sissi-elokuvia ja koulussa luettiin Wienin kongressista, mutta muuten mielikuvaani Wienistä hallitsivat kahvilat. Ja olihan niitä, kahviloita. Ja ravintoloita ja pikaruokapaikkoja. Tarjontaa oli laidasta laitaan. Kun useimmat hotellimme lähellä olevat kahvilat möivät myös frühstückiä, jätimme ylihintaisen hotelliaamiaisen väliin ja söimme aamupalankin kaupungilla. Ei tullut nälkä tälläkään reissulla. 

Ruoan lisäksi lokakuinen Wien näytti meille parhaita puoliaan sään suhteen, lämpötila pysytteli koko ajan 20 asteen hujakoilla ja aurinko pilkisteli useampana päivänä. Niin lounas kuin kahvitkin nautittiin siis vielä ulkona.








Valikoima aamupalavoileipiä.

Pakollinen Sacher, nam!
Apfelstrudel.

Wienissä oli yllättävän paljon korkeuseroja, joten päivän kävelyt todella tuntuivat illalla jaloissa. Kaupunkia kierrellessä katse kohosi useimmiten korkeuksiin, rakennukset olivat todella kauniita ja niissä oli paljon yksityiskohtia. 





























Sissi-elokuvien innostamina tutustuimme keisari Frans Joosefin ja keisarinna Elisabetin kahteen palatsiin, joista hieman keskustan ulkopuolella sijaitseva Schönbrunnin kesäpalatsi puutarhoineen oli yksi matkan kohokohdista. Syksyinen puutarha oli todella kaunis. Voin vain kuvitella, miltä se näyttää kesäloistossaan. 




Schönbrun ja kaupungin keskusta.
Meidän Wienin matkaamme kuului tärkeänä osana vierailu paikallisessa heurigerissa eli viinituvassa. Matkasimme noin kaksikymmentä minuuttia metrolla ja bussilla keskustan ulkopuolelle Grinzigin viinikylään ja olimme kuin toisessa maailmassa. Heurigerissa nautimme loistavan paikallisen lounaan ja maistelimme viinintuottajan omaa tynnyriviiniä. 



Heurigerin ravintola.

Paikallista tynnyriviiniä.


Viinikokemuksia saimme lisää sturmin avulla. Huomasimme vasta paikanpäällä Wienissä, että matkamme sattui sopivasti sturm-aikaan. Opaskirja kertoi sturmin olevan makeaa rypälemehua, jossa käymisen takia on yllättävän paljon alkoholia. Sturm on sesonkijuoma, jota myydään vain syys-lokakuussa.





Wien oli positiivinen yllätys monessakin suhteessa. Olin kuvitellut sen tunnelmaltaan paljon jäykemmäksi ja kalliimmaksi kuin mitä se todellisuudessa oli. Oikeastaan ainoa miinus tulee tupakoinnista, sillä yllättävän monessa ravintolassa ja kahvilassa sai tupakoida sisällä. 

Jos pidät kaikesta kauniista, Wien on sinulle oikea paikka.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Kesäkurpitsakakku tuorejuustokuorrutteella

Kesäkurpitsakokeilut jatkuvat kakun muodossa. Alkuperäinen ohje on Kinuskikissalta, mutta muutin ohjetta jättämällä siemenet pois taikinasta. Lisäksi halusin ehdottomasti kuorruttaa kakun. Kuorrutteeksi valikoitui amerikkalaistyyppinen tuorejuusto-tomusokerikuorrute, se tuo mukavaa makeutta ja näyttävyyttä kakkuun. 

Kakusta saa vielä näyttävämmän, jos tekee täytettä kaksinkertaisen määrän, halkaisee pohjan ja lisää tuorejuustotäytettä myös kakun väliin. Kostutusta ei tarvita, sillä kesäkurpitsakakku on mukavan kostea jo valmiiksi.

Jos tarjoilet kakkua jälkiruokana, sen kanssa sopii hyvin jokin makea jälkiruokaviini. Meillä viinikaapista löytyi Lenz Moser Prestige Trockenbeerenauslese 2012







Kesäkurpitsakakku
4 dl kesäkurpitsaraastetta
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
2 tl kanelia
2 tl kardemummaa
1 rkl vaniljasokeria
1½ dl hasselpähkinärouhetta
200 g voita
2½ dl sokeria
4 munaa

Kuori kesäkurpitsa ja raasta se karkeaksi raasteeksi. Yhdistä jauhot, leivinjauhe, mausteet ja pähkinärouhe. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri keskenään. Lisää munat yksitellen vaahtoon. Lisää jauhoseos ja kesäkurpitsaraaste, kääntele taikina tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun, tasapohjaiseen kakkuvuokaan, jonka halkaisija on noin 24cm. Paista 200 asteessa noin 40 minuuttia. Kumoa kakku tarjoiluastiaan ja jäähdytä. 

kuorrutus:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g voita
1 rkl vaniljasokeria
noin 2 dl tomusokeria

Vatkaa pehmeä voi ja tuorejuusto sähkövatkaimella tasaiseksi. Lisää vaniljasokeri ja tomusokeri edelleen vatkaten. Lusikoi kuorrute jäähtyneen kakun päälle. Koristele esim. kanelilla. 

lauantai 11. lokakuuta 2014

Kesäkurpitsavohveleita ja kanelikermaa

Työkaverini kertoi innostuvansa kesäkurpitsasta aina uudelleen ja uudelleen. Kesäkurpitsakakku on kuulema todella hyvää ja hilloakin kurpitsasta voi tehdä. Meilläkin kesäkurpitsaa on käytetty aina paljon mutta vain ruokana tai pääruoan lisukkeena. 

Hetken asiaa sulateltuani päätin aloittaa kokeiluni hillosta. Löytämäni ohje oli todella yksinkertainen. Ainekset raastetaan, sekoitetaan hillosokerin kanssa kattilassa ja annetaan porista. Sitten tuli mutta. Ohjeessa ei mainittu mitään kesäkurpitsan kuorimisesta, joten perheemme tavan mukaan raastoin kurpitsan kuorineen päivineen. Virhe. Hillon ulkonäkö muistutti kurkkusalaattia, eikä hyytelömäinen rakenne parantanut tilannetta yhtään. Maku sentään oli ok, vaikkakin minun suuhuni todella makea.

Toisen kokeiluni tein sitten varman päälle. Perjantai-iltana nautimme jälkiruoaksi kesäkurpitsavohveleita. Vohveliohjekin oli helppo ja lopputulos tällä kertaa onnistunut. Vohvelitaikinaan tuli kanelia, joten lisäsin sitä ripauksen myös vohveleiden kanssa nautittavaan kermavaahtoon. Kesäkurpitsan ja kanelin yhdistelmä on yllättävän toimiva! 

Söimme kesäkurpitsavohvelit tällä kertaa jälkiruokana mutta minusta ne toimisivat myös suolaisena tarjottavana. Voisin hyvin kuvitella niiden täytteeksi vuohenjuustoa tai yrttituorejuustosta ja poronlihasta tehdyn täytteen



Kesäkurpitsahillo päätyi lopulta lautaselle mutta erilliseen astiaan.

Kesäkurpitsavohvelit (noin 8 kpl)
200 g kesäkurpitsaa
3½ dl vichyä tai maitoa (itse käytin vichyä)
2-3 munaa
3½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 tl kanelia

Kuori kesäkurpitsa ja raasta se karkeaksi raasteeksi. Yhdistä taikinan neste ja kananmunat, vatkaa munien rakenne rikki. Lisää taikinaan jauhot, leivinjauhe, suola ja kaneli ja lopuksi kesäkurpitsaraaste. Anna taikinan turvota hetki. Paista vohvelit.

Kanelikerma
2 dl kuohu- tai vispikermaa
vaniljakreemijauhetta
sokeria
kanelia

Vatkaa kerma, lisää vatkaamisen aikana noin teelusikallinen vaniljakreemijauhetta. Lisää sokeria ja kanelia maun mukaan.

Kesäkurpitsahillo
600 g kesäkurpitsaa
3 hapanta omenaa
1 sitruuna (kuori+mehu)
500 g hillosokeria

Kuori ja raasta kesäkurpitsa ja omenat karkeaksi raasteeksi. Raasta sitruunan kuori ja purista sen mehu. Laita kaikki aineet sokeria lukuunottamatta kattilaan ja kuumenna höyryäväksi. Lisää hillosokeri ja keitä matalalla lämmöllä ilman kantta noin 20 minuuttia. Kuori vaahtoa välillä pois. Purkita hillo ja jäähdytä.